Mainos

Sinnikäs urheilumitalisti Jarmo: Vammautui naapurin haulista ja voitti syövän

Silmänpohjan rappeumaa sairastavan Jarmo Ollankedon toinen silmä sokeutui kokonaan, kun naapurin ase laukesi vahingossa. Ollanketo ei ole antanut näkövamman seistä unelmiensa tiellä. Vuosien varrella muun muassa paralympia- ja MM-hopeaa voittanut mies on selvinnyt myös syövästä.

Jarmo Ollanketo on sairastanut syntymästään asti silmänpohjan rappeumaa. Heikko näkö huononi entisestään, kun naapurin haulikko laukesi vahingossa ja hauli kimposi tuolloin 11-vuotiaan Jarmon oikeaan silmään.

– Parempi silmäni sokeutui, ja heikompi jäi jäljelle, Ollanketo kertoo.

Silmänpohjan rappeuma on näköä heikentävä sairaus, jota ei voi parantaa. Arkiaskareissa Ollanketo pärjää hyvin, sillä tutussa ympäristössä on helppo liikkua. Matkusteltaessa on vaikeampaa, sillä opastekylteistä Ollanketo ei saa selvää.

– Ainoastaan näkövammaisille tarkoitetusta kiikarista on jotain apua. Sitä pystyn käyttämään lukiessani, mutta liikkumaan en sen varassa pysty.

Arvokisamitalit lämmittävät mieltä

Urheilua näkövamma ei ole kuitenkaan estänyt. Ollanketo löysi vammaisurheilun 80-luvulla. Omiksi lajeiksi muodostuivat tandem-pyöräily ja hiihto. Ensimmäisiin kilpailuihin hän osallistui vuonna 1999, ja sen jälkeen menestystä on tullut tasaiseen tahtiin.

Ollanketo on voittanut muun muassa hiihdon MM-hopean Sveitsissä sekä Pekingin paralympiahopean tandempyöräilyn maantieajossa.

– Kyllä mitali on aina suuri saavutus. Paralympiapuolella on kovimmat alan ammattilaiset aivan kuten vammattomienkin puolella. Ei tämä mitään harrastelua tai puuhastelua ole.

Mahalaukun syöpä vei pohjalle

Kymmenisen vuotta sitten keväällä, kesken ahkeran treenikauden, Ollankedolla todettiin mahalaukun syöpä. Hän joutui suureen leikkaukseen, jossa hänen mahalaukkunsa poistettiin kokonaan.

– Matto vedettiin kokonaan pois alta. Se oli iso muutos, kaikki piti aloittaa alusta syömisestä lähtien.

Leikkauksen jälkeen Ollanketo eli päivä kerrallaan.

– En tiennyt jäänkö henkiin. Minulle sunnuntaita, pääsiäistä tai juhannusta ei ollut olemassa, kun en tiennyt, miten elämä jatkuu. Odotin vain seuraavaa kontrollikäyntiä, jotta saisin kuulla, oliko syöpäsoluja jäänyt jonnekin.

Ollanketo ei kuitenkaan halunnut luovuttaa. Hän soitti pyöräilijäystävälleen ja totesi, että kesän tullen hän aikoisi taas pyöräillä, vaikka vauhti olisi kuinka hiljainen tahansa. Noin kuukausi leikkauksesta Ollanketo meni pyöränsä kanssa Pohjois-Suomen pyöräilyleirille.

– Mukava henki ja huumori pitivät mielen virkeänä, Ollanketo muistelee.

Kesän mittaan hän alkoi treenata hissukseen, ja pikkuhiljaa voimat kasvoivat. Vuoden kuluttua leikkauksesta Ollanketo osallistui Sveitsin hiihdon MM-kisoihin ja voitti hopeaa.

– Se oli mahtava tunne. Kyllä siinä palasi mieleen se, miten pohjalla olin käynyt.

"En minä ikäviä sattumuksia muistele"

Nyt Ollanketo valmistautuu vuoden 2012 Lontoon paralympialaisiin. Treenaaminen on kovaa työtä, ja elämäntapojen on oltava kunnossa. Ilman mahalaukkua Ollanketo voi syödä vain pieniä määriä kerrallaan. Ammattiurheilijalle tämä tuottaa haasteita, sillä urheilijan kulutus on tiiviimpinä treenikausina jopa 5000–6000 kaloria päivässä.

– Joudun syömään lisäravinteita ja proteiinia eri tavalla kuin ennen. Syömisen kanssa on oltava hyvin tarkkana, etteivät paino tai veriarvot pääse tippumaan.

Viimeisimmät vaikeudet Ollanketo kohtasi puolitoista vuotta sitten Italian parapyöräilyn MM-kilpailuissa, joissa hän joutui keskeyttämään rytmihäiriöiden takia.

– Mutta kyllä niitä hyviäkin yllätyksiä elämässä riittää. Minulle syntyi puoli vuotta sitten tytär, ja olen todella onnellinen. En minä niitä ikäviä sattumuksia muistele, ne on mennyttä, Ollanketo naurahtaa.

Studio55.fi/Tuuli Lindgren


Onko sinulla tarina kerrottavanasi?

Studio55 etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.

Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme Studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.