Mainos

Ruokariippuvainen Anu jojoili satoja kiloja – löysi avun OA:sta

Anu ei muista päivää, jolloin ruoka ei olisi hallinnut hänen ajatuksiaan. Satojen lihottujen ja laihdutettujen kilojen jälkeen hän tarttui puolisen vuotta sitten keinoon, jonka avulla ruokariippuvuus on alkanut muuttua hallittavaksi ja paino laskea kuin itsestään.

Kerran pikkutyttönä Anu* ahmi juhlissa niin paljon ruokaa, että oksensi keskelle pöytää. Noin 14 vuoden iässä hän alkoi pudottaa olematonta ylipainoaan syömällä pelkkiä appelsiineja. Nyt 50-vuotiaana Anu laskee lihoneensa ja laihduttaneensa yhteensä satoja kiloja.

– Minulla on ruokariippuvuus. Ruoka on ollut mielessäni aina. Niin varhaiselta ajalta kuin ylipäätään mitään muistan, suhteeni ruokaan on ollut hirveän tunnepitoinen ja addiktiivinen. Koen sen riippuvuutena, koska se on hallitsematonta. Kun syömisvaihe tulee päälle, en pysty kontrolloimaan sitä, Anu sanoo.

Syömisvaiheella Anu ei tarkoita älytöntä mättämistä, sillä sitä hän ei itse asiassa ole tehnyt sitten lapsuusaikojen. Kilot ovat tulleet ilman ahmimistakin.

– Niinhän siinä käy, jos jatkuvasti syö vähän enemmän kuin kuluttaa. Sitä ikään kuin pettää itseään. Ei muka syö, mutta käy vähän väliä kaapilla hakemassa jotakin. Laittaa lapselle ruokaa, ja siinä sivussa napsii omaan suuhun kaikenlaista.

Mikä ruokariippuvuus?

  • Ruokariippuvaisen elämä pyörii ruoan ja painon ympärillä. Riippuvuus voi kohdistua esimerkiksi sokerisiin tai suolaisiin herkkuihin, tavallisen perusruoan runsaaseen syömiseen, ruokailuun tv:tä katsellessa, oman kehon tarkkailuun tai jatkuvaan syömisen ajatteluun.
  • Ruokariippuvainen ihminen jatkaa pakonomaista toimintaansa sen vahingollisuudesta huolimatta.
  • Ruokariippuvainen voi olla yli-, normaali- tai jopa alipainoinen.
  • Ruokariippuvuuteen liittyy monilla ahmintajaksoja ja painonnousua. Niistä seuraavien syyllisyyden, itseinhon ja masentuneisuuden tunteiden takia ihminen puolestaan haluaa laihtua ja kokeilee erilaisia dieettejä.
  • Ruokariippuvuus ei ole virallisesti diagnosoitu sairaus.

Lähde: Ruokariippuvuus.fi

– Pääasiassa olen syönyt hyvin addiktiivisesti ihan normaalia kotiruokaa. Joku ruisleipä levitteellä ja juustolla voi laukaista minussa ihan hirveän ruokahimon. Toki välillä menee myös herkkuja, jos kaapissa on vaikka matkatuliaisia tai lapsille viikonlopuksi tarkoitettuja sipsejä. Sitten ihmettelee, että oho, söinkö minä nuo kaikki.

Jatkuvaa heiluriliikettä

Syömisvaiheita on aina seurannut laihdutusvaihe.

– Suhteeni omaan kehoon ja painoon on ongelmallinen. Vuosikymmenien aikana olen laihduttanut ja lihonut varmaan melkein joka vuosi. Olen myös ajatellut syömistä, syömättömyyttä ja laihduttamista joka ikinen aamu siitä saakka, kun ensimmäisen kerran laihdutin.

– Yleensä keskityn ajattelemaan sitä, mitä en saisi syödä. Sitten kuitenkin syön, ikään kuin ilman omaa lupaa.

Anusta tuntuu, että ruoka keittiössä suorastaan huutaa ja vetää häntä puoleensa.

– Ruoka on hallinnut ajatusmaailmaani silloinkin, kun olen elänyt tarkalla ja kaikkien ravinto-oppien mukaisella ruokavaliolla. Se on se kaikkein energiaa vievin asia elämässä.

Lihoneena juhlatkin jäivät

Muiden seurassa Anu on lapsuuden satunnaisia ahmimiskohtauksia lukuun ottamatta pystynyt syömään normaalisti. Nimenomaan yksin syöminen on ollut hallitsematonta. Siksi Anun perhekään ei ole ollut tietoinen hänen ruokariippuvuudestaan.

– En ehkä ole sitä tietoisesti salannut, mutta en myöskään antanut kenenkään huomata. Siihen liittyy häpeä, kun syö salaa omalta perheeltä. Itsekin ihmettelen, miksi aikuinen ihminen, joka tienaa omat rahansa ja päättää asioistaan, saa tyydytystä tällaisesta.

Anu on huomannut syövänsä tilanteissa, joissa kaipaa rauhaa tai tuntee tyhjyyttä.

– Pakenen ruokaan. Se on tapa suojata itseäni rasittavilta ärsykkeiltä ja vaatimuksilta. Ikään kuin ympäröin itseni sillä syömisellä ja olen siellä omassa rauhassa ja turvassa.

– Toisaalta töissä käyvänä ja perheellisenä ihmisenä minulle tulee myös niinä harvoina omina hetkinä helposti jotenkin tyhjä olo, ja sitä täytyy täyttää jollain. On sellainen epämääräinen tyhjyyden, pelon ja ahdistuksen tila, johon haluaa vain äkkiä tupata jotain.

Kilojen kertymisen häpeily rajoittaa elämää ja sosiaalista kanssakäymistä.

– Ei ole kiva mennä ostamaan vaatteita, kun ei näe itseään oikein minkäänlaisena. Tai jos on tulossa juhlat, joissa näkisin ystäviä pitkästä aikaa, niin ajattelen, että olisipa ihana mennä – jos olisin hoikka ja hyvässä kunnossa. Näen itseni muiden silmissä arvottomana, koska olen lihavampi kuin edellisellä kerralla.

– Onhan se aika pinnallista ja surullista kuvitella, että muut arvottaisivat minua kilojen mukaan, mutta niin sitä miettii, kun ajattelu pyörii vain niiden asioiden ympärillä.

”Päätin, että nyt se on minun kohdaltani loppu”

Laihduttaessaan Anu on käynyt läpi niin appelsiinidieetit, kaalikeittokuurit, karppaustyyppiset kokeilut kuin Painonvartijatkin. Pikkuhiljaa kilot ovat aina tulleet takaisin.

– Jossakin vaiheessa sitä lakkaa käymästä vaa’alla, kun tietää, että se on masentavaa ja ahdistavaa.

Anun viimeisin kokeilu oli Cambridge-dieetti, jonka hän aloitti ensimmäistä kertaa kolme vuotta sitten.

– Laihdutin jauheilla, pirtelöillä ja keitoilla. Dieetin ensimmäisessä vaiheessa mentiin 600 kalorin päiväsatsilla. Eihän se nyt voi olla tervettä.

Anukin laihtui, alkoi taas lihoa ja palasi ohjaukseen. Laihtui ja alkoi taas lihoa.

– Cambridge oli minulle se pohjakosketus ja viimeinen niitti. Olin sitä paitsi sen aikana ja jälkeen varmasti aika kovassa aliravitsemustilassa. Ajattelin, että en minä ihan oikeasti näköjään omin voimin mahda tälle yhtään mitään.

Anu alkoi kelata omaa historiaansa puhtaalla järjellä.

– Näin, että noin monia kymmeniä kertoja ja noin nopeasti olen pudottanut painoa, ja noin helposti se on taas noussut. Ei tässä ole mitään järkeä! Päätin, että nyt se on minun kohdaltani loppu.

– Ymmärsin, että jos yritän kontrolloida syömistäni tiukalla itsekurilla, kilot tulevat aina takaisin. Millään dieetillä tai itsekurilla ei saa riippuvuutta hoidettua. Juttu ei toimi, jos en saa asiaa sisäisesti järjestykseen. 

Tahdonlujuudella yrittämisestä voimattomuuden myöntämiseen

Raitistuneena alkoholistina Anu oli jo pitkään tiennyt, että samalla tavalla kuin on olemassa AA (Alcoholics Anonymous eli Nimettömät Alkoholistit), on olemassa myös OA (Overeaters Anonymous eli Anonyymit Ylensyöjät). OA:ssa käytetään samaa 12 askeleen ohjelmaa kuin AA:ssa, jonka avulla Anu oli lopettanut juomisen.

– Onhan se kumma juttu, etten ymmärtänyt aikaisemmin hakea apua siitä samasta ohjelmasta ja samanlaisesta ajattelutavasta kuin olin juomiseen saanut. Vähän ihmetyttää ja huvittaakin, että kyllä sitä on hakannut päätä seinään aika kauan.

Puoli vuotta sitten Anu etsi netistä OA Finlandin ja soitti heidän yhteyshenkilölleen.

– Jo se vartin keskustelu otti jollakin tavalla taakkani pois. Tajusin, että minun ei tarvitse enää syödä ja laihduttaa samalla tavalla kuin ennen.

Anu alkoi osallistua OA:n Skype-ryhmän kokoontumisiin tietokoneellaan kerran viikossa. Muutaman kuukauden päästä hän perusti tuttavansa kanssa OA-ryhmän, joka kokoontuu heidän kotipaikkakunnallaan. Siinä on nyt mukana jo kymmenisen ihmistä, jotka haluavat toipua ruokariippuvuudestaan.

– Aikaisemmin ajattelutapani on ollut, että minun pitää voittaa tämä sairaus ja riippuvuus omalla tahdonlujuudella. Siitä on aina seurannut pettymys omaan itseen.

– OA:ssa asiaa lähestytään toista kautta. Ensimmäinen askel toipumisessa on, että myöntää voimattomuutensa ruokaan nähden. Hyväksyin, että elämäni oli muuttunut hallitsemattomaksi, ja päätin ottaa vastaan kaiken sen avun, mitä ohjelmasta, ryhmästä ja vertaistuesta on saatavissa.

”En enää ajattele laihduttamista”

Uusien ajattelutapojen myötä Anun paino on lähtenyt hitaaseen laskuun kuin itsestään.

– Mitään radikaalia ja nopeaa ei tapahdu, mutta suunta on koko ajan vähän alaspäin. En ole tehnyt sen eteen mitään sen kummempaa kuin jättänyt tietyt asiat pois. Toipumisen alkuvaiheessa ne ovat sellaisia ruokia, jotka toimivat minulle ärsykkeenä ja laukaisevat sen, että alan ajattelemaan ruokaa jatkuvasti.

Esimerkiksi sokeripitoiset ja suolaiset herkut ovat saaneet jäädä.

– Ne on ihan oikein jättää pois myös siksi, että kroppani ei tarvitse niitä. Jo pieni suklaapala voi laukaista päässäni sen, että ruoka alkaa taas pyörittää ajatusmaailmaa.

Anu on luopunut myös tavastaan napostella.

– Syön, kun on ruoka-aika. Ja usein, vähintään kolmen tunnin välein. Niillä väleillä en käy napsimassa mitään.

Tällä hetkellä Anu on painoindeksiltään lievästi ylipainoinen.

– Tiedän, että olisi terveellisempää olla vielä muutaman kilon hoikempi, mutta olen suhteellisen tyytyväinen itseeni enkä pahasti ylipainoinen. Luotan, että paino putoaa koko ajan pikkuhiljaa, kun jätän epäterveen syömisen ja ajattelun pois. En enää ajattele laihduttamista tai käy vaa’alla joka päivä niin kuin ennen laihdutusvaiheissa.

Anu uskoo, että ruokariippuvuus on paljon yleisempää kuin puhutaan.

– Äskettäin luin, että on tehty tutkimus, että tälläkin hetkellä joka kolmas suomalainen laihduttaa. Minkä takia? Toivoisin, että syyllistävä tapa ajatella omaa syömistä, lihomista ja laihtumista siirrettäisiin syrjään. Apua voi hakea ilman, että tuntee huonommuutta.

*Haastateltavan nimi on muutettu.

Juttu on uusinta syyskuulta 2015.

Piia Simola/Studio55.fi

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.