Mainos

Reinon kauhunhetket kaivoksessa: Kaasu lamautti lihakset

Reino Virtanen on kokenut kaivostyön pahimmat puolet omakohtaisesti. Onnettomuus ei kuitenkaan saanut Reinoa lopettamaan kaivosmiehen hommia.

Reino Virtanen muutti Australiaan vuonna 1966. Mukaan lähtivät vaimo ja vuoden vanha tyttövauva. Kielitaidottomuus ei Reinoa huolestuttanut. Tuohon aikaan Australia otti vastaan tuhansia siirtolaisia.

– Suomalaisia muutti paljon töihin kaivoksiin, rakennuksille ja sokeriruokoviljelmille. Me lensimme Bonegillan siirtolaisleirille, Reino muistelee.

Reino sai töitä Mount Isan kuparikaivoksesta, jossa louhittiin myös paljon sinkkiä ja lyijyä. Kaivos työllisti maan alla noin parituhatta miestä.

Kun Reino aloitti työt, yhdeksän kaivosmiehen kuolema oli saanut Kaivosmiesten liiton varpailleen. Kaivos uhattiin sulkea, jos vielä yksikin mainari menehtyisi.

– Hartain toiveeni oli, ettei kukaan enää kuolisi, sillä työpaikan menettäminen olisi ollut täysi katastrofi.

Reino hyväksyttiin kaivosmieskurssille. Kielitaidottomana hän ei ymmärtänyt teoriatunneilla mitään, mutta käytännön harjoitukset auttoivat läpäisemään kurssin.

"Kaivostyö on miesten salainen maailma"

Alun hanttihommien jälkeen hän pääsi itse kaivokseen. Kaivoksessa Reino pääsi tekemään tunneleita, poraamaan reikiä ja räjäyttämään katkoja.

– Kaivosmiehet ovat ikään kuin kaivoksen selkäranka. Se on raskasta, urakkaluontoista työtä. Ei sitä kukaan tuntipalkalla tekisi. Se on sellainen miesten salainen maailma. Vaimoani tai tytärtäni en kaivokseen päästäisi.

Ajan kuluessa taidot karttuivat ja Reino pääsi parempiin hommiin.

– Sain niin sanottuja raising-töitä. Se tarkoittaa tunnelin tekemistä alhaalta suoraan ylöspäin. Siinä tienaa paremmin.

"Tuskaa on mahdoton kuvailla"

Uudessa työssä tärkeintä oli puhaltaa räjäytyskaasut pois tunnelista. Vaakasuorissa tunneleissa dynamiitin katku pääsee haihtumaan, mutta pystysuorissa ei. Siksi joka aamu ensimmäisenä tehtävänä oli viedä ilmaletku niin ylös kuin mahdollista.

– Eräänä aamuna vein letkua ylös, mutta olin liian hidas. Huomasin liian myöhään, että olin hengittänyt kaasua.

Reinon lihaksista katosi voima ja pää tuntui tokkuraiselta. Hän yritti kavuta tikkaita mahdollisimman nopeasti takaisin alas, mutta voimat loppuivat kesken. Reino tippui pari metriä tikkailta tunnelin pohjalle.

– Onneksi edellisen päivän ampumamurskaa ei ollut siivottu vielä pois, joten se vaimensi putoamista. Olihan se karkeaa, mutta parempi se kuin kova tunnelin pohja.

Reino valui velttona pitkin kivimurskakasaa.

– Sietämätön tuska repi ruumistani varpaista hiuksiin saakka. Sitä on mahdoton kuvailla. Rukoilin, että menettäisin tajuntani, mutta pysyin tajuissani. Kaasun hengittämisessä pahinta on, kun lihakset eivät toimi. Se on pahempaa kuin kaatokänni.

Haukut eivät tuntuneet missään

Työtoveri yritti auttaa, kun Reino lähti raahautumaan kohti hissikuilua. Poispääsy ei kuitenkaan ollut helppoa. Tunnelin tukkeena oli kolmemetrinen verkkoaita, joka normaalisti ylitettiin tikkaita kiipeämällä. Siihen Reinon voimat eivät olisi riittäneet. Reinon onneksi aidan toisella puolella näkyi taskulampun valoa ja paikalle sattui esimies, joka sai avaimillaan aidan portin auki.

– Sain tietenkin kirousryöpyn osakseni, mutta siinä vaiheessa se ei tuntunut enää missään.

Reino vietiin ensiapuun ja lopulta kyydittiin kotiin. Vaimolle hetki oli kauhea. Perheiden keskuudessa oli yleinen sanonta: "Istu tukevasti tuolille, kun näet kaivoksen auton pysähtyvän talosi eteen."

Suru-uutisen sijasta autosta tuotiin kuitenkin tokkurassa ollut Reino.

Reino nukkui seuraavan yön puolitajuttomana, mutta aamulla hän nousi ylös normaaliin aikaan, pakkasi eväät laukkuun ja lähti töihin.

– Eniten harmitti, että olin menettänyt yhden päivän palkan. Onnettomuuksia sattui paljon. Niitä ei jääty muistelemaan. Pääasia, että henki säilyi.

Studio55.fi/Tuuli Lindgren

Kuvat: Colourbox.com


Onko sinulla tarina kerrottavanasi?

Studio55 etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.

Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme Studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.