Mainos

"Nuoruuteni oli täynnä väkivaltaa"

Onko mahdollista, että vankilassa ensimmäiset vuotensa viettäneestä, sieltä kolkkoon lastenkotiin siirretystä ja lopulta väkivaltaisessa kasvattiperheessä asuneesta lapsesta voi koskaan kasvaa onnellista ja tasapainoista aikuista. On, vastaa Jari*, tämän Tositarinan päähenkilö.

– Siskoni oli vuoden ikäinen, ja minä vastasyntynyt, kun muutimme äitimme mukana vankilaan, Jari kertaa elämänsä alkumetrejä.

Hän ei tiedä, mitä hänen äitinsä oli tehnyt, eikä välttämättä haluakaan tietää. Äidiltä itseltään asiaa ei enää voi kysyä, sillä hän teki itsemurhan Jarin ollessa kymmenen vanha.

Jari oli kolmivuotias, kun sisarukset pääsivät kotiin, mutta onnea ei kestänyt kauaa. Alkoholistivanhemmat eivät pystyneet tarjoamaan lapsilleen turvallista kotia, joten lapset muuttivat lastenkotiin.

Kymmenen vuoden painajainen

Sisarusten oli tarkoitus asua lastenkodissa vain väliaikaisesti, mutta viranomaiset päättivät ottaa lapset huostaan, ja lastenkodista tuli heille pysyvä koti.

Elämää lastenkodissa Jari kuvaa ankeaksi. Henkilökunnasta oli jatkuvasti pulaa, eikä hoitajilta juuri lämpöä ja läheisyyttä herunut.

– Huoneissa oli valkoiset tiiliseinät ja rautasängyt. Kaikki oli tiukkaan aikataulutettua eikä mistään voinut neuvotella. Elämän ainoita kohokohtia olivat lauantaiset karkkipäivät, Jari muistelee.

Pahinta kuitenkin oli jatkuva pelko.

– Lastenkodissa oli eräs vanhempi poika, joka kiusasi minua jatkuvasti. Ei tarvinnut kuin kävellä väärään aikaan väärässä paikassa, niin tuli turpaan. Olen onnellinen, kun väkivallasta ei jäänyt mitään pysyvää haittaa.

Vanhempi poika ei jättänyt Jaria rauhaan edes öisin, sillä silloin tämä tuli Jarin uniin.

– Näin joka yö samaa painajaista, ja vasta vuosien päästä kun tajusin, mistä uni johtuu, se lakkasi riivaamasta minua, Jari kertoo.

Hänen mukaansa hoitajat kyllä tiesivät pojan väkivaltaisuudesta, mutta eivät puuttuneet siihen millään tavalla. Pikku-Jari sai pärjätä yksin.

Lisää väkivaltaa sijaisperheessä

Ollessaan hieman toisella kymmenellä Jari ja hänen siskonsa muuttivat sijaiskotiin erään vanhemman pariskunnan luokse. Ulkoiset puitteet olivat kunnossa. Lasten uusi koti oli isossa maalaistalossa, ja talon rouva piti kodin kunnossa, siivosi ahkerasti ja laittoi ruokaa. Isäntä sen sijaan viihtyi paremmin ulkotöissä tai omassa puutyöverstaassaan.

– Alusta asti tunsin, että jotakin oli pielessä, vaikka päällisin puolin kaikki vaikuttikin mukavalta ja ihanalta, Jari sanoo.

Pian kävikin ilmi, että kasvatti-isällä oli omat syynsä tarjota sisaruksille koti. Siskoa hän käytti seksuaalisesti hyväkseen, ja Jaria hän tyytyi hakkaamaan. Hänen onnistui pitää lapset hiljaisina vuosien ajan uhkailemalla ja lahjomalla.

Lopulta Jari ei enää jaksanut pelätä. Hän karkasi siskonsa kanssa erään perhetuttunsa luokse, jolle he kertoivat, mitä kasvattikodissa tapahtui. Poliisit kutstuttiin paikalle, ja kasvatti-isä tuomittiin teoistaan vankilaan.

– Kasvattiäidillämme ei ilmeisesti ollut koskaan hajuakaan siitä, mitä hänen miehensä lasten kanssa puuhasi, vaikka me emme olleet edes ensimmäiset lapset, jotka heidän luonaan asuivat, Jari huokaa.

Lujatekoiset sisarukset

Nykyisin Jari on kolmen lapsen isä, jolle lapset ovat kaikki kaikessa. Hän kertoo tarinaansa omasta lapsuudestaan tyynenä ja huomaa, ettei tahdo enää edes muistaa yksityiskohtia siitä helvetistä, joka oli hänen arkipäiväänsä joitakin kymmeniä vuosia sitten.

Jari ihmettelee itsekin, kuinka on pystynyt pitämään päänsä kasassa läpi kaikkien kokemiensa kauheuksien ja kertoo onnellisena, että hänen siskonsa on yhtä lujaa tekoa kuin hän itsekin.

– Täytyy sanoa, että saa olla aika iso muuri, jonka yli minä tai siskoni emme pääsisi. Sen verran paljon olemme kokeneet ja niin paljosta olemme selvinneet, Jari sanoo.

– Niistä noin 90 lapsesta, jotka asuivat kanssamme samaan aikaan lastenkodissa, vain noin kymmenellä menee tätä nykyä hyvin.

Yksi heistä on se poika, jonka takia Jarin yöt kuluivat vuosia painajaisia katsellen.

– Kohtasin hänet kerran jo aikuiseksi kasvettuani kaupungilla ja annoin hänelle selkäsaunan palkaksi niistä kymmenestä vuodesta, jotka hän minua riivasi. Myöhemmin puhuimme asiat hänen kanssaan selviksi ja annoimme toisillemme anteeksi. Siltä osin sain senkin painajaisen päätökseen.

*Henkilöiden nimet on muutettu

Studio55/Elina Rantalainen


Onko sinulla tarina kerrottavanasi?

Studio55 etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.

Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme Studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä sähköpostia osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.