Mira sai aivoverenvuodon raskaana – joutui sairauseläkkeelle

Viime vuoden lokakuussa 33-vuotias Mira* oli 20. viikolla raskaana. Hän oli täysin terve ja vasta tehty rakenneultra kertoi vauvankin voivan hyvin.

Yhtenä päivänä Mira tunsi kihelmöintiä kasvojen vasemmalla puolella. Päästä kuului naksahdus, jota seurasi kova päänsärky ja oksentaminen. Mira tiesi saaneensa aivoverenvuodon ja käski miestään soittamaan ambulanssin.

– Ambulanssin henkilökunta ei uskonut, että minulla voi olla aivoverenvuoto. Soittaessaan teho-osastolle he puhuivat minusta pahoinvoivana migreenipotilaana. Minulla on ollut migreeniä, ja tiesin, ettei tämä ole sitä. Minua harmitti. Pelkäsin, että ehdin kuolla ennen kuin kylmähoito aloitetaan, Mira muistelee.

Sairaalassa Mira kertoo hermostuneensa, kun hänen tajunnantasoaan arvioitiin kyselemällä itsestään selviä asioita, kuten Suomen presidenttiä. Miran pää kuvattiin. Kuvaus piti lopettaa kesken pahoinvoinnin takia, mutta kuvista ehdittiin erottaa 2,5 sentin kokoinen hyytymä. Mira pääsi kylmähoitoon, ja ennuste hänen selviämiselleen oli hyvä.

– Lääkärit ihmettelivät, mistä voin tietää, että kyseessä oli aivoverenvuoto. Sanoin, että kun kohtaus tulee, sen vain tietää. Kipu oli niin hirveää, Mira sanoo.

Kuvituskuva. Colourbox.com

”Kauheaa olla muiden armoilla”

Mira vietti seuraavat puolitoista viikkoa neurologisella osastolla. Pääkipu oli repivä, mutta raskauden takia Miralle ei voitu antaa särkylääkkeitä. Ruoka tuli aina ylös, joten Miralle laitettiin ruokaletku.

–  Vasemmalta puolelta iho oli kuin auringossa palanut, ja halaus sattui. Olin kuin röllipeikon morsian, sillä en kyennyt kampaamaan hiuksia tai meikkaamaan, Mira kuvailee.

Mira kertoo myös varpaidensa olleen niin hellät, että kynsien leikkaaminen kirpaisi yhtä kovasti kuin sormet jäisivät oven väliin. Mieleltään Mira tunsi olevansa terve, eikä hän sopeutunut ollenkaan muiden osastolla olijoiden joukkoon.

– Pelkäsin enemmän joutumista neurologiselle osastolle kuin teho-osastolle. Neurologisella muut potilaat olivat kuin zombeja. Osa masentuu koko loppuelämäkseen. Mietin, entä jos minultakin menee mielenterveys, Mira muistelee.

– Jotkut hoitajat varmaan luulivat, etten minäkään muista tai tajua mitään. He olivat kovakouraisia ja yrittivät väkisin syöttää minua, vaikka ruoka tuli aina ylös. Oli kauheaa olla muiden armoilla. Minulle pantiin vaipat, mutta en tehnyt niihin mitään. Enkä halunnut, että mieshoitaja vie minua vessaan tai suihkuun.

Mira kertoo kerran tokaisseensa hoitajalle, kuinka masentavaa on vain maata paikoillaan. Nokkamukista mehun imeskeleminen oli nimittäin ainoa asia, mitä Mira saattoi tehdä. Hetken päästä paikalle tuli psykiatri, jonka hoitaja oli kutsunut.

Psykiatri tiedusteli, onko Mira kuullut ääniä tai nähnyt näkyjä. Mira yritti vakuuttaa, ettei hän sairasta masennusta, vaan on vain tylsistynyt.

Mira yritti suhtautua sairastumiseensa huumorin kautta, mutta oppi nopeasti, että hoitajille ei kannata laskea leikkiä kuolemanvakavista asioista. Mira sai tosissaan todistella, ettei hänellä ole itsetuhoisia ajatuksia, vaan päinvastoin, toivoo elävänsä niin, että ehtii nähdä perheen uuden tulokkaan.

Colourbox.com

Terve tyttövauva

 Mira pääsi kotiin, kun hänen esikoisensa syntymäpäiviä juhlittiin. Syöminen alkoi sujua kunnolla vasta jouluna. Siihen saakka Mira eli hedelmillä ja vitamiineilla. Raskauden etenemistä seurattiin tarkasti, ja Mira sai ajan keisarileikkaukseen helmikuussa 2013.   

– Minua ei oltu ikinä leikattu, ja pelkäsin kauheasti. Sain olla päivän ensimmäinen sektiomamma. Edellisessä synnytyksessä minulle annettiin epiduraalipuudutus, enkä enää halunnut sitä. Leikkaus suoritettiin nukutuksessa, Mira kertoo.

Mira sai hieman alle kolmekiloisen, terveen tyttölapsen. Mira toteaa, että vauvan pelasti se, että hän ei mennyt tajuttomaksi saatuaan aivoverenvuodon. Mira kertoo, että lapsi on kehittynyt hyvin, ja seitsemän ja puoli kuukautta vanhana pienokainen lausui ensimmäisen, tärkeän sanan: ”äiti”.

– Vasta kun tyttö syntyi ja paranin haavasta, alkoi toipuminen aivoverenvuodosta. Minulle jäi tuntohäiriöitä, ja olen sairauseläkkeellä. Näön takia en saa enää ajaa autoa, Mira sanoo.

Miran näkökenttään ilmestyi kuolleita kulmia, ja hän menetti 25 prosenttia näöstään. Näkökentän muutoksia tutkitaan säännöllisesti, mutta niihin täytyy vain tottua. Mira on helpottunut siitä, että hänen vammansa eivät näy päällepäin. Vasemman käden lihaskunto on kuitenkin huono ja koko vasen puoli vartalosta tuntuu raskaammalta.

Pahinta vertaistuen puute

Miran pää kuvattiin kaksi kuukautta aivoverenvuodon jälkeen, ja nähtiin, että hyytymä on imeytynyt verenkiertoon. Mitään syytä aivoverenvuotoon ei keksitty. Mira ei edes kuulu riskiryhmään, sillä hänellä ei ole ylipainoa, verenpainetta, eikä hän tupakoi tai käytä alkoholia.

Aina kun Miran päätä vihloo, hän pelkää kohtauksen uusiutuvan. Lääkäri vakuutti, että kipu johtuu vain hartioista. Silti kuolemanpelko on kaihertaa nuoren äidin mieltä.

– Viime kesään saakka minulle tuli ahdistuskohtauksia, yleensä illalla. Jos en jaksanut siivota, mietin kauhuissani, että jos kuolen yön aikana ja asunto jää sotkuiseksi, Mira kertoo.

Mira kaipasi vertaistukea ja kyseli sairaalassa, onko tiedossa muita nuoria naisia, jotka olisivat kokeneet saman. Ei ole.

– Aivoliitto ry:n kautta yritin tutustua muihin aivoverenvuodon saaneisiin, mutta he ovat kaikki kovin vanhoja. En koe, että meillä on mitään yhteistä. Minä haaveilen siitä, että saisin elää viisikymppiseksi, ja muut ovat sen iän ylittäneet. Ja useat kohtalotoverit ovat miehiä, jotka ovat käyttäneet runsaasti alkoholia, Mira pohtii.

Mira on yrittänyt miettiä myös sairastumisensa hyviä puolia. Hän ei pelkää enää sairaaloita, eikä sairastumista.

– Meillä on suvussa MS-tautia. Jos semmoinen sattuisi kohdalle, en jaksaisi stressata siitä. Ennen minua pelotti, että sairastuisin syöpään. Nyt ajattelen, että jos syöpä tulee, hoidetaan se pois. Eniten olen vain kiitollinen siitä, että lapset ovat terveitä, Mira summaa.

*) Nimi muutettu

Kuvat: Colourbox.com