Milla rohkaistui korjaamaan sukupuolensa: Petin ex-vaimoani esittämällä miestä

Jälkeenpäin ajatellen Milla Louhi on tyytyväinen, ettei hän lähtenyt sukupuolenkorjausprosessiin nuorempana.

– 1980-luvulla tutkimukset olivat hyvin rankkoja ja nöyryyttäviä, en tiedä miten olisin kestänyt sellaista. Nykyään käytännöt ovat inhimillistyneet, ja meitä kohdellaan kuten muitakin ihmisiä.

Louhi on aina tiennyt olevansa nainen miehen kehossa. Parikymppisenä hän yritti etsiä palavasti muita transsukupuolisia, mutta tietoa ei juuri ollut saatavilla. Louhi löysi tiensä SETA:n järjestämiin transkahvi-iltoihin, mutta ei tuntenut kuuluvansa joukkoon rujojen, meikattujen miesten keskellä.

– Muut kahvittelijat olivat transvestiitteja, eli heille riitti pelkkä toiseksi sukupuoleksi pukeutuminen. Itse sen sijaan koin olevani aivan vääränlaisessa kehossa, tuntemukseni olivat paljon kokonaisvaltaisempia. Minua eivät kiinnostaneet hurjat meikit tai muhkeat peruukit, Louhi selittää.

Prosessi vaikutti rankalta ja nöyryyttävältä

Louhi tapasi kahvi-illassa SETA:n sosiaalityöntekijän, jolle hän kertoi tuntemuksistaan. Työntekijä ymmärsi, mistä oli kyse ja kertoi, että tutkimuksiin hakeutuminen oli mahdollista.

– Hän varoitti, että jos sille tielle lähtisin, minun olisi oltava valmis menettämään koko siihenastinen menneisyyteni ja ihmissuhteeni. Hän sanoi, että tulisin olemaan yksinäinen enkä saisi enää töitä. Työntekijä kehotti minua jatkamaan elämääni miehen kehossa, mikäli se vain mitenkään onnistuisi.

Louhi tiesi, että tuohon aikaan transsukupuoliset lähetettiin mielisairaalaan suljetulle osastolle tutkimuksiin. Sukupuolenkorjaukseen piti hakea lupa valtion kastraatiolautakunnalta, joka todella harvoin myönsi niitä ensimmäisellä kerralla. Transsukupuoliset taistelivat oikeuksistaan vuosia ja palkkasivat juristeja. Moni murtui henkisesti.

Louhi päätti jatkaa elämäänsä miehenä. Hän löysi itselleen puolison. Pariskunta meni naimisiin ja sai kaksi lasta. Louhi kouluttautui palomieheksi ja yritti elää elämää, jota lähipiiri häneltä odotti. Kaikki muut olivat tyytyväisiä paitsi Louhi itse.

– Haalin itselleni mahdollisimman paljon tekemistä, etten olisi ajatellut jatkuvasti vääränlaista kehoani. Olin aktiivinen järjestötoiminnassa ja työssäni, kunnostin venettä, kesämökkiä ja kotia.

Puolet elämästä väärässä kehossa

Vuosituhannen vaihteessa Louhi alkoi löytää yhä enemmän tietoa transsukupuolisuudesta. Internetin avulla hän pääsi lukemaan korjausprosessin läpikäyneiden onnistumistarinoita. 40. syntymäpäivä lähestyi, ja Louhi päätti, että oli aika lähteä prosessiin.

Louhi sai lähetteen tutkimuksiin, joihin pääsyä hän joutui jonottamaan puoli vuotta. Sen jälkeen edessä olivat puoli vuotta kestävät tutkimukset, joiden aikana kartoitettiin tarkasti henkistä terveyttä ja tasapainoa. Diagnoosin valmistuttua alkoi vuoden kestävä tosielämän koe, ja Louhi muutti nimensä.

Suuret leikkaukset onnistuivat toivotusti

Vuoden kuluttua diagnoosi vahvistettiin, jonka jälkeen sukupuoli vaihdettiin juridisesti. Koitti leikkausten aika.

– Aataminomenaani höylättiin pienemmäksi, äänihuuliani lyhennettiin ja karvankasvuani tyrehdytettiin laserhoidoilla. Yhteensä jouduin käymään laserhoidoissa 15 kertaa. Jokainen hoitokerta maksoi noin 200 euroa.

Louhi päätti lähteä Bangkokiin omalla kustannuksellaan korjauttamaan kasvonpiirteitään. Thaimaalaisella klinikalla Louhen leukaluuta kavennettiin, nenää pienennettiin, silmäkulmia hiottiin ja silmänaukkoja avarrettiin. Lisäksi Louhille asennettiin rintaimplantit.

Hintaa leikkauksille tuli 15 000 euroa, mutta lopputulokseen Louhi on erittäin tyytyväinen.

– Miehekkäät piirteeni katosivat. Olen niin pitkä, 192 cm, että olin pelännyt, etten koskaan voisi näyttää normaalilta. Onneksi olin väärässä.

Viimeisenä Louhi meni sukupuolenkorjausleikkaukseen. Kahdeksan tuntia kestänyt leikkaus oli vaativa. Louhi, kuten useimmat muutkin korjausleikkauksen läpikäyneet, joutui vuotta myöhemmin korjauttamaan ensimmäisen leikkauksen tuloksia.

"Olin hyvin yksinäinen"

Louhi toivoo, että sosiaaliseen korjaukseen panostettaisiin yhteiskunnassa enemmän.

– Aluksi olin hyvin yksinäinen. Yritykseni meni samoihin aikoihin konkurssiin, ja avioerokin tuli, sillä ex-vaimoni ei voinut hyväksyä muuttumistani naiseksi. Eniten minua on elämässäni harmittanut, että petin ex-vaimoni esittäessäni miestä ja yrittäessäni elää hänen kanssaan miehenä.

Eron jälkeen lapset jäivät ex-vaimolle. Turussa Louhia ei enää huolittu töihin, joten hän päätti muuttaa Helsinkiin. Sieltä hän sai uuden työpaikan ensihoitajana. Louhi löysi itselleen uuden puolison, ja lapsiaan hän tapaa nyt säännöllisesti.

– Jotkut transsukupuoliset sanovat, että olen hölmö, kun olen julkisuudessa, mutta ei tässä mitään hävettävää ole. Olen itse ollut tilanteessa, jossa en löytänyt muita transsukupuolisia, vaikka olisin halunnut. Haluan myös näyttää, että olen aivan tavallinen ihminen, käyn töissä ja olen yksi muiden joukossa. Tällä hetkellä olen myös kansanedustajaehdokkaana. Ihminen on se tärkein, ei sukupuoli, seksuaalisuus, ihonväri tai uskonto.

Studio55.fi/Tuuli Lindgren