Mainos

Melek muutti Turkista Suomeen 35 vuotta sitten – ”On rikkaus olla sekoitus molempia”

Kuvataiteilija Melek Mazici muutti Turkista Suomeen vuonna 1981. Täällä hän on oppinut olemaan pelkäämättä metsässä ja sanomaan paljon vähemmällä. Pimeitä kuukausia hän säätäisi edelleen mielellään astetta valoisemmiksi.

Melek Mazicilla oli Suomeen muutettuaan tapana matkustaa Tukholmaan Hötorgetin aukiolle ostamaan oliiviöljyä. Melek rakasti ruoanlaittoa, ja Suomessa kauppojen valikoimat olivat paljon nykyistä suppeammat. Oliiviöljyäkin myytiin vain ”mielettömän kalliilla hinnalla” pienen pienissä purkeissa.

Pieneltä Suomi tuntui muutenkin Melekin kotikaupungin, tuolloin lähes neljän ja puolen miljoonan asukkaan Istanbulin jälkeen. Turussa, jonne Melek muutti, asui vähän yli 160 000 ihmistä. 

– Suomessa oli hyvin vähän ulkomaalaisia. Turussa melkeinpä kaikki tiesivät, kuinka monta ja keitä he olivat. Me olimme silloin aika eksoottisia olentoja, Melek nauraa.

Halpalennot ja internet eivät olleet vielä tuoneet maailmaa kotiovelle. Muualta tullut kiinnosti suomalaisia.

– Aina kysyttiin, millaisesta maasta ja perheestä tulen ja millaiset tavat ja juhlapyhät meillä on. Ihmiset vilpittömästi halusivat tietää. Pelkoja ei ollut, enemmän vain uteliaisuutta.

Nopeasti kiinni töihin ja suomen kieleen

Melek tuli Suomeen sattuman kautta töiden perässä. Hän oli valmistunut Istanbulin Kuvataideakatemiasta maalariksi ja muuttanut Lontooseen, jossa eläminen osoittautui liian kalliiksi.

Marraskuinen Suomi vuonna 1981 tervehti Melekiä pimeänä, kylmänä ja sateisena. Ilmapiiri oli toisenlainen kuin nykyään. Kahvilat ja kulttuuri nykyisessä mielessä ja laajuudessa puuttuivat. EU:n myötä myöhemmin tapahtuva avautuminen antoi odotuttaa itseään.

– Minulla ei ollut asuntoa, ei mitään. Sitten tutustuin henkilöön, joka sanoi, että voin olla hänen luonaan, kunnes löydän oman asunnon. Hän on nykyään yksi vanhimmista ystävistäni, Melek kertoo.

Ennen muuttoa Melekin ainoa kosketus Suomeen oli Kalevala, jonka hän luki lukiossa turkin kielelle käännettynä. Sibeliustakin oli tullut joskus kuunneltua.

– Mutta kun menee jonkun kotiin, tutustuu heti sen maan oikeaan kulttuuriin ja näkee, mitä elämä suomalaisessa kodissa on.

Onnekseen Melek paitsi tapasi hyviä ihmisiä, myös pääsi alun paperisodan jälkeen heti kiinni töihin. Hänet palkattiin esimerkiksi tekemään lasimaalauksia käsityöläismuseoon, vartijaksi Wäinö Aaltosen museoon Schjerfbeckien ja Edelfeltien keskelle sekä piirustuksen ja maalauksen opettajaksi kansalaisopistoon.

– Minulla ei ollut aavistustakaan suomen kielestä, mutta aloin puhua sitä nopeasti. Ehkä nuoruudessa on sellaista tyhmänrohkeutta. Ajattelee, että pystyy tekemään kaikkea.

Pakolaisvastaisuus surettaa –”Ei niin iso ryhmä lähde kotoa ihan ilosta”

Melek Mazici ei ole joutunut Suomessa rasistisen huutelun kohteeksi. Hän pitää nykyisen pakolaiskeskustelun kärjistymistä vihapuheisiin ja -tekoihin surullisena.

– Meidän pitäisi ajatella, että nämä ihmiset tulevat sodan ja pommitusten jäljiltä, Melek sanoo.

Melekin synnyinmaahan Turkkiin on saapunut jo noin kaksi miljoonaa syyrialaispakolaista rajan takaa.

– Ei niin iso ryhmä ihmisiä lähde kotoa ihan ilosta. He haluavat eteenpäin rakentamaan jollakin tavalla omaa elämää. Tietysti sodat pitää lopettaa ja konfliktitilannetta ratkoa, mutta myös ihmisiä pitää auttaa. He ovat hädässä. Kun katson kuvia pakolaislapsista, sydäntä särkee ihan äitinäkin. Mitä, jos olisi itse heidän tilassaan?

– Ei meidän pitäisi ajatella, että ne tulevat ottamaan jotakin mieltä pois. Syyriasta lähtee kaikenlaisia ihmisiä, myös hyvin koulutettuja, ja he voivat tuoda omat tietonsa myös tänne. Meidän pitäisi uskoa, että heilläkin on aivot ja taidot.

Melek toivoo, että pakolaiset saataisiin mahdollisimman nopeasti mukaan työelämään.

– Heille pitää antaa vastuuta ja tekemistä. Toimia niin, että he sopeutuvat Suomeen eikä vain odottaa. Sitten kun heidän kotimaassaan menee taas paremmin, he voivat rakentaa kulttuuria ja liike-elämää niin, että Suomi puolestaan avautuu sinne.

Itse Melek esimerkiksi vie säännöllisin väliajoin myös Suomea kuvaavia näyttelyitään Istanbuliin.

– Sillä tavalla teen jotakin Suomen ja Turkin välille.

– Meillä pitäisi olla enemmän uskoa siihen, että muualta tulevilla on jotakin annettavaa meille ja meillä jotakin annettavaa heille, Melek sanoo.

– Tein tietysti paljon virheitä, ja vanhukset kansalaisopiston kursseilla korjasivat niitä. He olivat vähän niin kuin kulttuurioppaitani. Kävin myös muutamalla lyhyellä suomen kielen kurssilla, mutta parhaiten opin kieltä töissä ja korvalla.

Uudelleen opiskelemaan ja Suomen kansalaisuus

Vaikka Melek sai Suomesta nopeasti töitä, ne eivät täysin tyydyttäneet hänen ammatillista kunnianhimoaan.

– Huomasin, että Istanbulista saamallani diplomilla ei ollut yhtään merkitystä täällä. Jostakin syystä sitä ei otettu hirveän vakavasti, Melek sanoo.

– En halunnut kuitenkaan antautua, että nyt olen epäonnistunut. Ajattelin, että olisi hyvä opiskella lisää ja saada sitä kautta kollegoita ja enemmän tietoa taide-elämästä.

Melek aloitti grafiikan opinnot Helsingin Kuvataideakatemiassa kolmen Turussa vietetyn vuoden jälkeen.

– Turusta jäi paljon hyviä ystäviä ja muistoja, mutta halusin opiskelemaan ja muutenkin vähän isompaan kaupunkiin.

Valmistuttuaan Melek haki ja sai Suomen kansalaisuuden.

– Se prosessi meni hirveän hyvin. Ei ollut mitään isoa byrokratiaa. Tuli vain kutsu poliisiasemalle, jossa vähän kyseltiin, mitä teen. Kun kerroin olevani taiteilija, poliisi sanoi, että minun pitää piirtää hänen muotokuvansa todistaakseni, että osaan. Se oli varmaan vitsi. Olin pitänyt tuolloin jo paljon näyttelyitä.

Metsää ja merta

Melek on asunut Suomessa nyt 35 vuotta.

– On hirveän vaikea laittaa rajoja sille, olenko suomalainen vai turkkilainen. Minusta olen kaikkea. Elän sujuvasti suomalaisen kulttuurin sisällä, mutta minulla on myös turkkilainen puoli, enkä voi pyyhkiä sitä pois. Kotona Suomen itsenäisyyspäivänä juhlimme ja laitamme hyvää ruokaa, mutta niin teemme myös turkkilaisina juhlapäivinä. On rikkaus olla sekoitus molempia.

Aika Suomessa on joka tapauksessa vaikuttanut Melekiin paljon.

– Vielä 30 vuotta sitten en olisi voinut kuvitellakaan itseäni kävelemässä metsässä. Metsä oli minulle pelottava paikka. Nykyään menen sinne kuvaamaan ja ihan vain olemaan. Luonnosta on tullut minulle tärkeä.

Melek rakastaa esimerkiksi Tammisaaren koivu- ja mäntymetsiä. Hän on kuvannut niitä Istanbulissakin asti esillä olleeseen näyttelyyn.

– Mutta rakastan minä Helsinkiäkin. Olen ehkä joka tapauksessa sellainen kaupunki-ihminen. Istuskelen ja lueskelen kahviloissa ja katselen ympärilleni. Kun valmistelin viimeisintä näyttelyäni, kävelin aina ennen työhuoneelle menoa Hernesaareen juomaan yhden kahvin ja katsomaan merelle. Siinä silmä rauhoittui.

”Suomessa ihmiset tekevät enemmän yksin”

Taideteoksiinsa Melek ottaa värit Turkista ja tunnelman Suomesta.

– Tunnelma näkyy pelkistetyssä muotokielessä. Suomessa vähällä sanotaan paljon.

Vähäeleisyys ulottuu moniin elämän alueisiin.

– Huomasin heti tänne tullessa, että suomalainen ja turkkilainen kulttuuri eroavat ehkä eniten ruumiin koskettavuudessa. Turkissa enemmän halataan ja pussataan ja fyysisesti kosketaan, tehdään asioita yhdessä. Suomessa ihmiset tekevät enemmän yksin.

– Mutta mitä minä sitä kritisoin! Kaikki voivat tehdä mitä haluavat, ja sitä pitää kunnioittaa. On myös paljon suomalaisia, jotka halaavat ja pussaavat. Vastikään näyttelyni avajaisissa Helsingissä melkein koko ilta meni halatessa, Melek levittää kätensä ja nauraa.

Melek on saanut Suomessa hyvin ystäviä. Hän kertoo kuuluvansa kolmen naisen ”saunaseuraan”, joka on kokoontunut säännöllisesti lauteille rentoutumaan, vaihtamaan kuulumisia ja terapioimaan toinen toisiaan jo 25 vuoden ajan.

– Suomalaiselle pitää antaa ystävystymisessä aikaa. Turkissa se prosessi tapahtuu nopeasti ja loppuukin nopeasti.

Enää Suomessa ei ole asioita, joita Melek ihmettelisi tai oudoksuisi.

– Kun on asunut täällä yli puolet elämästään, mikään ei sillä tavalla pistä silmään. Kulttuurisesti olen tottunut, mutta voisin tietysti tuoda tänne Turkista talvella vähän lisää valoa ja lämpöä. Kun syksyllä pimenee, huomaa heti, että on vaikeampaa.

Suomessa on kuitenkin sellaisiakin hyviä puolia, joihin ei välttämättä edes kiinnitä huomiota.

– Kun hyvä ystävättäreni tuli Istanbulista vierailulle, hän ihmetteli, mitä luksusta on, että juomme juoksevaa vettä suoraan hanasta! Ei sellaista itsekään huomaa, Melek sanoo.

Mainos

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.