Mainos

Laurin lapsi kaapattiin ulkomaille: Viranomaisilta vaikea saada apua

Lauri sai lapsen japanilaisen naisen kanssa. Vaimo halusi lähteä kotimaahansa hoitamaan masennustaan, eikä Laurilla ollut mitään sitä vastaan. Yhteydenpito kuitenkin heikkeni, ja vaimo ilmoitti, etteivät he ole tyttären kanssa palaamassa Suomeen. Nyt viisi vuotta myöhemmin Lauri odottaa yhä, milloin hän saa pienokaisensa luokseen.

Vuonna 2006 Lauri* tutustui japanilaiseen naiseen, ja lyhyen suhteen myötä parille syntyi tytär. Lapsen saaminen toi voimakkaasti esiin kahden eri kulttuurin eroavaisuudet, ja tuoreet vanhemmat tiesivät varautua tietynlaisiin vaikeuksiin.

Lauri kertoo, että he päättivät yhdessä asettua Suomeen. Äidille tuli kuitenkin synnytyksen jälkeinen masennus, ja hän halusi päästä käymään kotimaassaan.

– Hän voi pahoin, joten ymmärsin hänen tahtoaan. En voinut päästää häntä ja lasta yksin matkustamaan, vaan lähdin saattamaan heitä Japaniin. Perillä teimme sopimuksen, että he pysyvät Japanissa vähän aikaa, tulevat sitten takaisin Suomeen ja me jatkamme yhteiselämää, Lauri kertoo.

Lauri tavoitteli perhettään puhelimitse ja Skypen avulla. Jonkin ajan päästä hän ei saanut heihin enää yhteyttä.

– Ajattelin, että se liittyy masennukseen. Silloin ei jaksa välttämättä vastata. Seuraavaksi sain sähköpostitse ilmoituksen, että äiti ja lapsi eivät ole tulossa takaisin. Edelleen ajattelin, että he tarvitsevat vain enemmän aikaa. Oli puhetta, että he palaisivat, kun tyttö on lähempänä kouluikää, Lauri muistelee.

Yhteys katkesi kokonaan. Ei edes auttanut, vaikka Laurin vanhemmat ja pariskunnan yhteiset ystävät yrittivät soittaa. Lauri otti yhteyttä Suomen lähetystöön Tokiossa ja kysyi, miten hänen pitäisi toimia tällaisessa tilanteessa. Sieltä tuli töykeän oloinen vastaus, etteivät he voi auttaa.

Mistä apua?

Kaapatut lapset ry:n kautta Lauri sai tiedon, että hänen pitää olla yhteydessä ulkoministeriöön, sillä Japani ei ole ratifioinut Haagin lapsikaappaussopimusta. Ulkoministeriöstä tuli määräys, että lähetystön tulee ottaa selvää äidin ja lapsen tilanteesta. Lähetystöstä soitettiin äidille, ja todettiin heidän olevan kunnossa.

– Yritin selvittää, voisivatko sosiaaliviranomaiset auttaa. Asia todettiin kuitenkin niin vaikeaksi, ettei siihen haluttu puuttua. Kontaktien kautta sain yhteyden ylempään tahoon, josta tuli määräys, että asialle pitää tehdä jotain, Lauri kertoo.

Johtava sosiaalityöntekijä selvitti, voiko kaupungin lakimies auttaa. Sieltä tuli jyrkkä vastaus, että asia ei kuulu kaupungin toimialaan. Tuolloin työttömänä ollut Lauri tiedusteli tukea myös oikeusaputoimistosta, mutta heillekään asia ei kuulemma kuulunut.

– Oli tuskastuttavaa, kun ihmisellä oli hätä tyttärestään, eikä asia kuulunut kenellekään, Lauri päivittelee.

Lauri kokeili kaikkia mahdollisia keinoja. Hän otti yhteyttä ministereihinkin, mutta sai hyvin viralliset vastaukset, etteivät he voi vaikuttaa.

Kun Lauri kuuli, että suomalaissyntyinen Marutei Tsurunen valittiin uudelleen Japanin parlamenttiin, hän lähetti tälle sähköpostia. Apua ei herunut, mutta yllätykseksi hän sai Japanista vastauksen nopeammin kuin Suomen poliitikoilta.

– Tuntuu, että kovin helpolla minä en apua saa. Itselläni on sentään sellainen tausta, että osaan etsiä tietoa. Ei varmasti ole helppoa, jos ei pysty itsenäisesti selvittämään asioita, Lauri tuumaa.

Isovanhempien rooli

Ulkoministeriön kautta selvisi, että Lauri voisi aloittaa oikeusprosessin huoltajuuden osalta. Mahdollisuudet olisivat kuitenkin pienet, että juttu menisi läpi Japanin osalta. Aiemmissa vastaavissa tapauksissa Japanissa on tehty päätökset japanilaisen vanhemman hyväksi.

Tuli ilmi vain yksi tapaus, jossa äidin Japaniin viemä lapsi on palautettu Ruotsiin isälleen. Äiti oli jättänyt lapsen isovanhemmilleen, ja isovanhemmat ottivat yhteyttä isään.

Tyttären syntyessä vanhemmat olivat naimisissa eli tytär on sekä Suomen että Japanin kansalainen. Pariskunta kuitenkin erosi. Japanissa ei ole yhteishuoltajuutta, joten Laurilla ei ole mahdollisuutta vaatia oikeuksiaan siellä.

– Japanissa on käytäntönä, että jos pariskunta eroaa, äiti saa huoltajuuden. Isä lähtee pois ja maksaa elatusmaksut, jos maksaa. Jos äiti kuolee, on todennäköisempää, että lapsi jää isovanhemmilleen kuin isälleen, Lauri pohjustaa.

Entinen vaimo on kotoisin seudulta, jossa ei ole juurikaan ulkomaalaisia. Hänen vanhempiensa oli vaikea hyväksyä, että heidän jälkeläisellään on ulkomaalainen puoliso. Eikä lapsenlapsi auttanut pehmentämään heidän asennettaan.

Tyttären tytär on kuitenkin heidän ainoa lapsenlapsensa, ja he haluavat pitää hänestä kiinni. Mutta myös Suomessa ikävöidään pienokaista.

Lauri muistaa, kun hän oli perheensä kanssa kylässä vanhemmillaan ennen Japaniin lähtöä. Lauri seisoi jo vaimonsa kanssa bussipysäkillä, tyttären tuhistessa vaunuissaan, kun hänen isänsä käveli vielä paikalle hyvästelemään.

– Isä kai jollain tavalla aavisti. Hän ei ole sen koommin nähnyt lapsenlastaan kuin Skypen välityksellä, Lauri suree.

”Yritän ymmärtää”

Laurista tuntuu kohtuuttomalta, että toinen vanhempi voi yksin päättää, missä lapsi asuu. Sosiaalityöntekijöiden kanssa hänelle tuli tunne, että miehenä pitää todistella kovasti rakastavansa lastaan.

– Olen yrittänyt ymmärtää tilannetta, ja puhunut lapseni äidin kanssa. Hän sanoi, että kun lapsi oli syntynyt, hänen oli vaikea hyväksyä minun työttömyyttäni. Hän on kotoisin varakkaasta perheestä, eikä elämä ollut niin hyvää, mihin hän oli tottunut, Lauri selvittää.

Lauri suree suuresti sitä, että tyttö on toisessa maassa. Hän haluaisi kovasti olla tyttärelleen isä, mutta siihen ei anneta mahdollisuutta.

– Painan tuskan rintakehän alle. Se ei ole mielessä arkielämässä, mutta tietyt tilanteet tuovat sen esiin. Aluksi en halunnut hakeutua tilanteisiin, jossa näkee tyttäreni ikäisiä lapsia. Ruokahalu meni. Tunsin, että olen jotenkin epäonnistunut, Lauri kuvailee.

Miestä on auttanut paljon, kun hän on pystynyt kertomaan ongelmastaan ensin läheisilleen ja pian muillekin tuttavilleen. Kaapatut lapset ry:stä tarjottiin heti vertaistukea, ja Lauri on tarjoutunut kertomaan omasta kokemuksestaan yhdistyksen tilaisuuksissa.

– Jollakin tavalla ymmärrän äitiä, mutta viime kädessä tässä tehdään väärin tyttöä kohtaan. Hänellä on oikeus molempiin vanhempiinsa, Lauri toteaa.

Kuusi tapaamista

Lapsen kaappauksesta on kulunut viisi vuotta. Laurin on onnistunut käydä katsomassa tytärtään kuusi kertaa. Joka kerta Laurin tuloa on puitu pitkään, ja hänellä on ollut tunne, ettei hän ole tervetullut.

– Ensimmäisen tapaamisen aikaan tytär oli noin vuoden ikäinen. Oma äitini oli mukana. Meillä ei ollut varmuutta, näkisimmekö me tyttöä, mutta lopulta kaikki meni hyvin, Lauri huokaa.

Hän huomauttaa, että lapsikaappaus tai kansainvälinen huoltajuuserimielisyys on aina kriisi myös lapselle. Varsinkin kun lapsi on pieni, hän ei voi ymmärtää kaikkea tapahtunutta.

– Tyttöni käsittelee tilannetta omalla tavallaan. Kerran kun olin lähtenyt hänen kotikaupungistaan pois junalla, juna-asema oli jäänyt tytölle voimakkaasti mieleen. Kun hän ajoi äitinsä kanssa rautatieaseman ohi toisena päivänä, hän oli heiluttanut kättään asemarakennukseen päin ja sanonut: "Bye bye, Isä".

– Usein vierailujen aikana olen majoittunut samassa hotellissa. Hotelli on jäänyt tytölle mieleen, ja hän on vielä lähtöni jälkeen halunnut mennä käymään siellä. Aina Japanissa ollessani tyttö kysyy aamuisin äidiltään: ”Vieläkö isä on täällä?”. Myös maantieto on alkanut kiinnostaa, ja tyttö haluaa katsella karttoja. Hän haluaa katsoa, missä isä asuu.

Äiti on lupaillut, että tulisi tytön kanssa Suomeen. Ensin vierailun piti tapahtua tytön ollessa neljävuotias, mutta lapsi oli kuulemma liian vilkas, jotta hänen kanssaan voisi matkustaa. Luultavasti äiti ei ole uskaltautunut Suomeen, koska pelkää seurauksia siitä, että on jättänyt lapsen palauttamatta.

Ensi kesänä Lauri on menossa naimisiin. Hän on lähettänyt kutsun myös Japaniin ja toivoo, että tytär tulisi häihin morsiusneidoksi.

– Olen kuullut suomalaisista pariskunnista, joista toinen asuu eri paikkakunnalla. Yksi isä sanoi, ettei käy usein katsomassa lastaan, koska välimatkaa on 200 kilometriä. Hyvä ihminen, minun lapseni asuu 8000 kilometrin päässä. Toivon, että lapsestaan erossa asuvat isät ymmärtäisivät, miten arvokasta on saada viettää aikaa oman lapsensa kanssa, Lauri sanoo.

Hän haluaisi myös viranomaisten ymmärtävän, että isäkin voi rakastaa lastaan. Isä ei ole vain lompakko.

*) Nimi muutettu

Kuvat: Colourbox.com

Onko sinulla tarina kerrottavanasi?

Studio55.fi etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.

Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.