Mainos

Lauri takasi veljensä lainan ja menetti kotinsa – ”Syytän itseäni jumalattoman tyhmäksi”

Kolmekymmentä vuotta sitten Lauri takasi veljensä lainan. Se on tullut maksaneeksi hänelle noin puoli miljoonaa euroa, kodin ja veljen. Nyt 67-vuotiaana Lauri käy edelleen töissä velkaeristä selviytyäkseen. Onneksi elämä on ihan hyvää, vaikka alla olisi vanha Renu ja lautasella perunaa ja jauhelihaa.

Postiluukusta tulleen laskun avasi Laurin* vaimo. Loppusumma oli 360 000 markkaa ja aikaa maksaa kaksi viikkoa.

– Mietin, että ei jumalauta, meneekö meiltä kaikki. Ja kyllähän meiltä kaikki menikin, Lauri sanoo.

Elettiin vuotta 1991. Viisi vuotta aikaisemmin Laurin veli oli pyytänyt häntä takaamaan lainan yrityksen perustamista varten. Parin kuukauden harkinnan ja pankin kanssa tehtyjen liikevaihtolaskelmien jälkeen Lauri suostui.

Yhteensä 300 000 markan lainalle annettiin vakuuksiksi sekä Laurin että veljen omakotitalot. Laurin osuus oli 150 000 markkaa ja veljen osuus toiset 150 000 markkaa.

Aluksi kaikki näytti sujuvan hyvin.

– Kävin yrityksen tilinpäätöksiä läpi yhdessä veljeni kanssa, ja vaikka ymmärrykseni tilikirjoista oli heikko, näin, että myyntiä oli ollut. Tavoitteisiin ei aina ihan päästy alaa vallanneiden isojen tekijöiden ja tavaratalojen takia, mutta pienellä paikkakunnalla oli kuitenkin vakioasiakaspiirinsä.

Kun myynti muutaman vuoden päästä alkoi laskea, veli vakuutti pärjäävänsä omaa vyötä kiristämällä.

– Mistään lainan maksamatta jättämisestä en saanut tietoa kuin vasta sinä päivänä, kun lasku tuli meille. Loppusumma oli suurempi kuin alkuperäinen pääoma johtuen maksujen laiminlyönneistä ja koroista. Kauhistuimme vaimon kanssa, että miten tässä näin on käynyt. Luulimme kaiken olevan suurin piirtein kunnossa.

”En vieläkään ymmärrä"

Lauri otti yhteyttä pankkiin ja ymmärsi, että häntä oli jymäytetty.

– Pankki ei ollutkaan pantannut velipojan omaisuutta, vaan ainoastaan minun omaisuuteni. Toisekseen minulla piti olla erillispanttaus eli 150 000 markan äärimmäinen vastuu, mutta velkakirjaan olikin kirjoitettu ”yleispanttaus”. Niinpä jouduin yksin vastaamaan kaikista veljeni siinä pankissa olleista veloista.

– En vieläkään ymmärrä, miten pankin oli mahdollista tehdä tuollainen temppu. Veljeni on täytynyt tietää siitä myös, koska asioita selvitettäessä ilmeni, että hän oli pystynyt hieman aikaisemmin vaimostaan erotessaan myymään oman talonsa ja jakamaan siitä saadut rahat entisen puolisonsa kanssa. Talolle ei ollut haettu kiinnityksiä.

Lauri kertoo, että hänellä oli tallessa oma kappaleensa panttaussopimuksesta, mutta pankki väitti sen olevan mitätön.

– Kuulemma sen jälkeen oli tehty uusi panttaussopimus, mikä ei kyllä pidä paikkaansa. Ainakaan minä en ollut allekirjoittanut mitään uutta velkakirjaa. Säikähdin kuitenkin sitä tilannetta, kun pankinjohtaja pelotteli minua asianajajilla ja oikeudenkäyntikustannuksilla.

Laurin oman asianajajan mielestä taustalla oli ilmeisiä väärinkäytöksiä, mutta niiden toteen näyttäminen olisi mahdotonta. Hän suositteli Lauria pyrkimään pankin kanssa sopimukseen.

Kaksi sivutyötä päätyön oheen

Ensin Lauri toivoi, että olisi voinut jatkaa asumista omassa talossa vaimonsa ja kahden teini-ikäisen lapsensa kanssa.

– Pankki laski, että jos haluaisin sekä pitää oman taloni että hoitaa takausvelat, minun pitäisi maksaa lyhennystä 10 000 markkaa kuussa. Palkastani jäi käteen 5 000 markkaa kuussa. Siihen päälle eivät olisi vaimonkaan tulot riittäneet. Meille ei jäänyt muuta tietä kuin ryhtyä realisoimaan omaisuutta.

Koti meni nopeasti kaupaksi. Oli raskasta luopua talosta, joka oli vasta muutamia vuosia aikaisemmin itse rakennettu.

– Muistan, kun velipoika tuolloin soitti meille. Vaimo otti puhelun ja minä menin kodinhoitohuoneeseen, kaivoin aseen esille ja panin patruunan piippuun. Olin raivoa täynnä nostamassa pyssyä ääntä kohti, kun ase laukesikin niin, että luoti painui varpaani ohi betoniin. Se pysäytti minut. Laitoin aseen takaisin kaappiin ja totesin, että tästä ollaan hiljaa.

Ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin jatkaa, vaikka perheellä oli velkaa enemmän kuin koskaan. Omasta asuntolainasta oli ehditty maksaa ennen talon myyntiä vasta kolmannes, ja loputkin omaisuudesta piti myydä lähes kokonaan. Myöhemmin Laurin äiti auttoi poikaansa.

– Äiti sai pankista 100 000 markan pitkäaikaisen luoton, jonka hän ehti maksaa takaisin ennen kuolemaansa vajaat viisi vuotta sitten.

Lauri muutti vaimonsa kanssa heti kodin mentyä kaupaksi vuokra-asuntoon varuskunta-alueelle. Lapset lähtivät omilleen. Opistoupseerina varusmiesten kouluttajana toiminut Lauri alkoi tehdä päätyönsä ohella kahta sivutyötä.

– Osasin louhia kalliota, joten tein erilaisia räjäytystöitä aina iltaisin, kun töitä oli. Viikonloppuyöt seisoin ravintolan ovella portsarina. Olin harvoin kotona, mutta jotenkin sitä vain tottuu ja pärjää. Ihminen on kuitenkin kaiketi selviytyjä.

”Velkaa tuli aina lisää”

Ensimmäiset viisi vuotta Lauri maksoi velasta vain 20 prosentin korkoja. Muuten käteen ei olisi jäänyt velkojen maksun jälkeen mitään.

– Korkotaso 90-luvulla oli hurja. Kuukausikoron lyhennys oli 5 100 markkaa, ja sain palkkaa 5 000 markkaa. Sitä oli pakko hellittää, että pystyi elämään.

Alkuaikoina korot pääomitettiin: ne lisättiin lainan pääomaan eikä niitä maksettu välittömästi.

– Velkaa tuli aina lisää. Laina oli melkein kaksinkertaistunut ennen kuin pääsin oikeasti lyhentämään sitä, Lauri sanoo.

Töitä tekemällä Lauri on kuitenkin onnistunut säilyttämään luottokelpoisuutensa.

– Ja kai se Luojakin on katsonut perään: aina, kun meille tuli isompi rahapula, minulla soi puhelin, että tuletko räjäyttämään savupiipun. Niillä urakoilla pääsi aina joksikin aikaa niin sanottuun normaalielämään kiinni.

”Omat velat ovat jääneet maksamatta”

1990-luvun puolivälissä Lauri ja vaimo onnistuivat veloista huolimatta muuttamaan vuokra-asunnosta omistusasuntoon. Takausvelka, vanha asuntolaina ja uusi asuntolaina yhdistettiin pankissa yhdeksi ja samaksi lainaksi.

– Saimme 110 000 markalla eli pilkkahinnalla asumiskelpoisen talon pienestä kylästä. Pikkuhiljaa kunnostaen siitä on saatu oikein viihtyisä.

Samoihin aikoihin, kun Lauri muutti, veli pääsi velkasaneeraukseen.

– Häntä velkoivat muun muassa tukkuliikkeet. Niihin rahoihin minulla ei onneksi ollut mitään osuutta. Hän oli asiakkaiden nimiä hyväksi käyttäen tehnyt olemattomia vähittäismaksusopimuksia.

– Yritysvelasta hänelle jätettiin aikoinaan selvityksessä vain 35 000 markkaa, koska siitä pankki arveli hänen työttömänä selviävän. Mutta sillekin summalle takaajina olivat pankin sanelemina minä ja isäni, ja sekin kasvoi korkoa.

Isän kuoleman jälkeen alkanut velkasaneeraus päättyi vuonna 2001.

– Silloin veli soitti minulle, että hänen osaltaan tämä asia on nyt ohi. Sillä tavalla hän pääsi siitä ulos.

Laurilla sen sijaan on maksettavaa jäljellä vielä noin 60 000 euroa.

– Laskeskelin, että 90-luvusta tähän päivään takauksesta on aiheutunut meille kokonaisuudessaan noin puolen miljoonan euron menetys. Omat velat ovat jääneet maksamatta, kun se on vienyt kaiken.

”Raha on rahaa ja rakkaus on rakkautta”

Takaus tuli Laurille kalliiksi, mutta parisuhdetta se ei ole hajottanut.

– Vaimon kanssa aikoinaan päätimme, että yhdessä nämä hommat on aloitettu. Raha on rahaa ja rakkaus on rakkautta. Nyt meillä on 48 vuotta täynnä.

Lainan takaus oli yhteinen päätös, mutta siitä käytiin tiukkaakin keskustelua.

– Vaimo pani hanttiin ja sanoi, että onkohan tämä viisasta. Harmi, etten kuunnellut häntä enemmän. Sokeana luotin velipoikaan ja hänen myyntimiehen taitoihinsa. Se hällä väliä -puoli hänestä oli minulle uutta. En ollut huomannut sellaista luonteenpiirrettä, että hän on valmis mihin tahansa.

Lauri sanoo, että veli ei ole koskaan pyytänyt häneltä tai hänen perheeltään anteeksi.

– Tyttäreni suuttui aikoinaan niin, ettei puhu sedälleen enää mitään. Minä olen muodollisesti antanut anteeksi, koska enhän minä ikinä sillä tavalla pysty veljeäni kieltämään.

– Tavallaan ajattelen, että mitä näitä enää miettimään. Mutta koska veljeni ei millään tavalla missään vaiheessa ole yrittänyt tulla vastaan, vaikka minä olen yrittänyt puhua hänelle, niin minun puolestani meidän suhteet saavat olla sellaiset kuin ovat.

Joulukortteja ei lähetetä puolin eikä toisin, ja juhliin ei mennä, jos toinen on paikalla.

– Kerran sanoin veljelle, että minkälaisen tempun teit. Hän vastasi, että mitäs kirjoitit nimesi paperiin.

– Syytän itsekin itseäni jumalattoman tyhmäksi, kun menin sen paperin allekirjoittamaan. Sen takia olen tehnyt useampaa työtä ja ottanut kuorman kantaakseni. Kun olen tämän itse aiheuttanut, muiden ei pitäisi joutua kärsimään. Vastuu on minun.

Toimeen tullaan vähällä

Kotona menneisiin ei tarrauduta.

– Vaimo olisi voinut sanoa paljon pahemminkin – tai sanoa yleensäkin. Ne kerrat, kun tämä asia on tullut esille jonkin riidan yhteydessä, ovat laskettavissa yhden käden sormilla. Eikä vaimo ole koskaan valittanut, että velanmaksun takia meillä ei ole sitä tai tätä.

Toimeen on opittu tulemaan vähällä.

– Muistan, kun meillä oli kerran kuun lopussa jäljellä 50 markkaa. Ostin ruokaa 48 markalla ja laitoin loput kaksi markkaa pelikoneeseen, josta voitinkin sata markkaa. Kun pääsin kotiin kahden ruokakassillisen ja satasen kanssa, niin johan se ilo repesi: selviämme taas seuraavan viikon!

– Vaimon taloudellisuus on kyllä pelastanut paljon. Parisataa grammaa jauhelihaa ja muutama peruna tekee jo hyvän aterian, Lauri sanoo.

Materia ei muutenkaan tunnu tärkeältä.

– Katselimme juuri työpaikalla vanhoja valokuvia, ja minulla näytti olevan vuonna 2008 päällä sama paita kuin nyt. En huomaa kuin kauluksesta, että se on kulunut.

Autoksi kelpaa hyvin 94-vuosimallin Renault Mégane.

– Liikkuminen onnistuu ilman hienoa tila-autoakin. Juuri vähän aikaa sitten lähdin kolmelta yöllä töihin 37 asteen pakkasessa. Vähän pelotti, että perhana, jos jää tielle, mutta kyllä nämä vanhat rakkineet, joissa ei ole liikaa sähköä, vaan ovat luotettavampia. Useita hienompia autoja näkyi samalla matkalla tien varrella höyrypilvessä.

– Ja kun auton pitää kunnossa, pääsee välillä vähän virkistäytymään. Menemme joka kesä kuukaudeksi Lappiin vaimon perikunnan maatilalle soisten peltojen keskelle. Sillä omaisuudella ei pääse rikastumaan, mutta ei sitä ole tarkoituskaan myydä varmaan koskaan.

Ruotsissa pariskunta käy silloin tällöin.

– Meillä on siellä paljon sukulaisia, jotka välillä tilaavat meille matkaliput. Sanovat vain, että tulkaa käymään. Emmekä ole jättäneet menemättä, kun olemme lasten kummejakin.

Pidemmälle Lauri ei hingu.

– Olen kerran käynyt Kanarian saarilla, ja siellä oli samanlaiset lavasteet kuin Ylläksellä – Ylläksellä talvilavasteet ja Kanarialla kesälavasteet.

”Olemme vapaita 75-vuotiaina”

Velkataakka ei ole Laurin mielessä enää joka päivä, mutta uniin se tulee joskus.

– On se jäljen jättänyt. Ja aika pahan jäljen onkin.

– Onneksi olemme jo olleet monelle opiksi. Olen sanonut lapsille ja tutuille ja monille takaajaksi pyydetyille, että selvittäkää ensin päävelallisen velat ja työpaikka. Sitten nimi sillä ajatuksella, että se on siltä osin oma velka, Lauri sanoo.

Nyt 67-vuotiaana enemmistö Laurin ikätovereista nauttii eläkepäivistä, mutta Lauri tekee edelleen kuukausienkin pituisia tuurauksia ympäri Suomen panostajien kouluttajana.

– Jos en saa tiettyä määrää lisätuloja vuodessa, laskut kasaantuvat. Työ on kyllä enemmän ilo kuin rasite.

Lauri on laskenut, että koko velkapotti on maksettu noin seitsemän vuoden päästä.

– Olemme siis vapaita 75-vuotiaina. Se on edellyttänyt juuri sitä, ettei ole paljoa juotu tai syöty ja että ajetaan vanhoilla autoilla.

– Sitä ei tarvitse miettiä, miten elämä seitsemän vuoden päästä muuttuu. Elämme ihan samalla tavalla, mutta vähän leppoisammin ja rauhallisemmin, Lauri sanoo.

* Haastateltavan nimi on muutettu.

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.