Mainos

Keski-ikäisenä juurensa löytänyt Liisa: Vaimonsa kuoltua isä etsi minut ja tunnusti lapsekseen

Liisa* tunsi aina olevansa ulkopuolinen perheessään. Hän ei vain tiennyt, mitä tuo ulkopuolisuus tarkoitti. Vasta biologisen isänsä tapaaminen selvitti asian perusteellisesti.

Liisan perheeseen kuului vanhemmat ja sisaruksia. Jo lapsena hän vaistosi olevansa erilainen kuin muut perheenjäsenensä. Syytä hän ei siihen tietänyt, ennen kuin vasta aikuisena. Paljastui, että hänellä on biologinen isä jossain päin Suomea.

– Ihme, että aikaihmisten täytyy salata lapselta oma isänsä. Mutta kun minä synnyin vuonna 1936, oli hirveä asia saada yksin lapsi, Liisa miettii.

Sukulaiset pysyivät vaiti Liisan oikean isän nimestä, mutta vuonna 1983 enon vaimo uskalsi kertoa sen. Samaisena vuonna Liisa sai puhelun mieheltä, joka esitteli itsensä isän nimellä.

Mies oli niin jännittynyt, ettei myöntänyt puhelimessa olevansa Liisan isä. Hän sanoi vain tuntevansa isän. Kovan tunnevyöryn pauloissa Liisa päätti, ettei asia jää yhteen puheluun. Hän kirjoitti soittajan antamaan osoitteeseen.

– Olin utelias tuntemaan isäni, jos hän on tavallinen ihminen, eikä mikään puliukko. Se taisi käydä hänen kunniansa päälle, kun epäilin häntä puliukoksi, Liisa naurahtaa.

Isä otti kuitenkin uudestaan yhteyttä ja pyysi tapaamista.

Ensikohtaaminen

Liisa otti miehensä mukaan vieraillessaan ensimmäistä kertaa isänsä luona. Häntä jännitti niin, ettei ollut uskaltanut ottaa edes kameraa mukaan. Onneksi uusi tapaaminen sovittiin jo parin viikon päähän.

– Isälläni on kaksi poikaa. Hän kutsui luokseen pojat perheineen sekä minut ja äitini. Hän ei ollut kertonut minusta mitään lapsilleen. Yllätys oli suuri, kun hän esitteli, että tässä on tyttäreni ja hänen äitinsä, Liisa muistaa.

Pojat suhtautuivat asiaan myönteisesti. Toisen veljen kanssa Liisalla on nyt sisarussuhde ja toisen kanssa he ovat hyvänpäiväntuttuja.

Kaupan päälle Liisa sai myös kaksi serkkua. He ottivat uuden tulokkaan sydämellisesti vastaan ja tutustuttivat sukuunsa. He esittelivät, missä suku on elänyt ja antoivat Liisan kopioida vanhoja valokuvia.

– Ihan isäni sukuun olen tullut. Serkku tunsi isän äidin ja sanoo, että olen hänen näköisensä. Ennen en ollut kenenkään näköinen. Äidilläni on tummat ja taipuisat hiukset, minulla taas vaaleat ja suorat. Isäni puolella minulla on selvät sukulaisuusmerkit, Liisa iloitsee.

Etsiminen

Isän vaimo tiesi Liisan olemassaolosta, mutta oli uhannut lähtevänsä, jos mies ottaa yhteyttä tyttäreensä tai tämän äitiin.

– Isä oli hyvämaineinen ja vaimo ajatteli, että avioton lapsi tahraisi hänen maineensa, Liisa toteaa.

Kun vaimo kuoli, isä ryhtyi etsimään lastaan pelastusarmeijan etsivätoimiston kautta. Jo kahdessa viikossa etsintä tuotti tulosta.

– Tapaamisen jälkeen isä halusi tunnustaa minut lapsekseen. Lastensuojeluvirastosta todettiin, ettei heillä ole koskaan ollut tällaista tapausta, jossa jo 70-vuotias isä haluaa tunnustaa virallisesti oikeudessa 48-vuotiaan naisen lapsekseen.

Isyyden tutkimista varten molemmilta vanhemmilta sekä Liisalta otettiin verinäyte. Näytteitä vertailtiin ja todettiin, että 99,9 prosentin varmuudella Liisa on isänsä lapsi.

– Isä sanoi, että olen hänen tyttärensä sadan prosentin varmuudella.

Liisa olisi halunnut liittää isän sukunimen omaan sukunimeensä, mutta siihen ei kuulemma ollut perusteita. Liisa kummeksui päätöstä, sillä hän oli liittänyt nimenmuutoshakemukseen isyyden näyttävän virkatodistuksen. Asia jäi sikseen. Eihän sukulaisuussuhde yhdestä nimestä riipu.

Yhteinen aika

Liisan äiti oli jo iäkäs, kun isä ilmestyi taas kuvioihin. Isä kävi joitakin kertoja katsomassa tätä palvelutalossa. Ei äiti tainnut oikein enää ymmärtää asian merkittävyyttä.

Liisa oli 47-vuotias, kun hän esiintyi ensimmäistä kertaa elämässään valokuvassa äitinsä ja isänsä kanssa. Hän vaalii noita kuvia aarteinaan.

– En ole ollut vihainen vanhemmilleni. Tämä on ollut kaikille kokemisen arvoinen seikkailu. Toiset pitävät hirveänä, kun syntyy lehtolapsia. Jokaisen ihmisen kohtaamiseen liittyy oma historiansa.

Liisa mietti aluksi, miksi hän voisi nimittää isäänsä. Kaikki kutsuivat tätä ukiksi ja se sopi Liisankin suuhun. Ukista puhutaan edelleen, vaikka aika on hänestä jättänyt 16 vuotta sitten.

– Kolmentoista vuoden ajan minulla oli isä. Se oli hieno ja kokemisen arvoinen juttu, Liisa toteaa.

Isä oli hyväkuntoinen, kun Liisa tutustui häneen. He matkustelivat ja viettivät aikaa kesäpaikalla. He ehtivät juhlia yhdessä Liisan 50- ja isän 80-vuotispäiviä.

– Vaikka keski-ikään mennessä on jo nähnyt kaikenlaista, elämä saattaa tarjota vielä suuria yllätyksiä.

*) Nimi muutettu

Studio55.fi/Anette Lehmusruusu

Kuvat: Colourbox.com


Onko sinulla tarina kerrottavanasi?

Studio55.fi etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.

Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.