Mainos

Kehitysvammaisen Annin äiti: Näin ilkeästi tytärtäni syrjitään päivittäin

Minna* kertoo 9-vuotiaan tyttärensä joutuvan syrjinnän kohteeksi joka päivä. Tämä on jatkuvaa taistelua, hän sanoo.

Ulkomailla joitakin vuosia asunut Minna muutti takaisin Suomeen, kun hänen tyttärensä Anni* oli viisivuotias.

– Annilla on kehitysvamma, jonka takia hänellä on vaikeuksia puheen muodostamisessa. Ulospäin hän näyttää kuitenkin samanlaiselta kuin muutkin ikäisensä, Minna kertoo.

Jo lentokoneessa matkalla Suomeen Minna huomasi asenneilmaston muutoksen.

– Vieressä istunut pariskunta alkoi valittaa tyttäreni irvistelevän heille, mikä ei pitänyt paikkaansa. Ei Anni osannut irvistellä tai tehnyt sitä tarkoituksella. Asiasta nousi hirveä meteli, joka jatkui vielä matkalaukkuja odotellessa. Sain kuulla kasvattaneeni tyttäreni huonosti.

"Tyttö ei kuulu tänne"

Seuraavat ongelmat koittivat syksyllä, kun Minnan piti saada Annille päiväkotipaikka. Kolme vuotta tavallisessa päiväkodissa ulkomailla pärjänneelle tytölle ei tahdottu antaa samoja mahdollisuuksia Suomessa.

– Anni pärjäsi ulkomailla päiväkodissa erinomaisesti. Mutta kun annoin tytön paperit suomalaisen päiväkodin johtajalle, hän totesi, että voi kyllä ottaa paperit vastaan, mutta tyttö ei tänne kuulu. Miten hän saattoi sanoa noin lukematta ensin papereita? Minna kysyy.

Johtajan sanoista järkyttynyt Minna otti yhteyttä vammaisneuvostoon ja sai sieltä tukihenkilön päiväkohdin johtajan kanssa käytyihin tapaamisiin. Lopulta päiväkotipaikka järjestyi, ja päiväkotiaika sujui hyvin.

Vanhemmat hyväksyvät syrjinnän

Minna kertoo nähneensä syrjintää myös pihapiirissä, missä useat lapset leikkivät yhdessä.

– Kun itse kehotin Annia menemään mukaan leikkeihin, muut vanhemmat eivät sanoneet mitään. Lopulta tilanne meni siihen, että lapset tiputtivat hänet leikkien ulkopuolelle. Onko se suvaitsevaisuutta, että vanhemmat eivät puutu lastensa harjoittamaan syrjintään?

Viime syksynä Anni jätettiin ulkopuolelle naapurintytön syntymäpäiviltä.

– Naapurissa asui tyttö, joka pelkäsi jäädä yksin kotiin ennen kouluun lähtöä. Koska hänen vanhempansa lähtivät jo aikaisin töihin, tyttö tuli meille aamuisin pariksikin tunniksi ennen kuin kävelimme yhdessä kouluun, Minna kertoo.

Järjestely kesti muutamia kuukausia, kunnes naapurintytön syntymäpäivät lähestyivät. Viikkoa ennen merkkipäiväänsä tyttö lakkasi tulemasta Minnan ja Annin luo, eikä Anni koskaan saanut kutsua syntymäpäiväjuhliin.

Kun Minna otti asian puheeksi naapurin äidin kanssa, äiti totesi, ettei hänen tyttönsä ollut halunnut kutsua Annia syntymäpäivilleen.

– Seura kelpasi kyllä aamuisin, mutta syntymäpäiville Anni ei kelvannut. Ja Anni kyllä osaa käyttäytyä tuollaisissa tilanteissa aivan kuten muutkin. Hän syö rauhassa kakkua ja osaa istua nätisti pöydässä, joten siitä ei ollut kyse.

– Silloin kyllä sanoin naapurin äidille, että mitäpä jos tilanne olisi toisinpäin. Miltä hänestä silloin mahtaisi tuntua? Pahinta tässä kaikessa on, että Anni itsekin ymmärtää nämä syrjintätilanteet.

Koulussa menee hyvin

Koulussa Annilla on Minnan helpotukseksi kuitenkin sujunut hyvin. Anni on yksilöllisessä pienryhmässä, ja opettajat puuttuvat kiusaamisiin. Minna toivoo kuitenkin, että integrointia muiden lasten tunneille olisi enemmän.

– Kun lapset ovat samassa luokassa, he tottuvat leikkimään yhdessä ja oppivat siihen, että meitä on erilaisia. Jos lapset olisivat koulussa enemmän yhdessä, vapaa-aikanakaan näitä syrjintäongelmia ei syntyisi niin paljon.

*) Nimi muutettu

Studio55.fi/Tuuli Lindgren

Kuvat: Colourbox.com


Onko sinulla tarina kerrottavanasi?

Studio55.fi etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.

Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.