Mainos

Kätensä syövälle menettänyt Toni ei saa invalideille myönnettävää autoveronpalautusta

Studio55.fi-lähetyksessä vieraillut Toni Lehtonen on 48-vuotias tamperelainen, jonka oikea käsi amputoitiin aggressiivisen syövän vuoksi kaksi vuotta sitten. Hän joutui välittömästi työkyvyttömäksi.

Paljon liikkuneelle miehelle löytyi markkinoilta sopiva auto, joka helpottaa elämää huomattavasti. Invaliditeetista huolimatta Lehtonen pystyy toimimaan liikenteessä itsenäisesti. 

Lehtonen haki invalideille myönnettävää autoveronpalautusta. Sellaista voi lain mukaan saada invalidi, jonka liikunta- tai näkövammasta aiheutuva pysyvä haitta-aste on vähintään 60 prosenttia ja jolle auton hankinta on hänen toimensa, työnsä tai ammattiin valmistumista varten tapahtuvan opiskelun hoitamiseksi olennaisen tarpeellinen. 

Lehtoselle ei autoveronpalautusta herunut.

– En saa palautusta, koska en ole työssä. Ja tämä sairaus teki minut työkyvyttömäksi, sen takia en ole töissä. Minulla on yksi käsi. Jos olisin edellisessä työssäni, voisin saada autoveronpalautusta, Lehtonen kertoo ristiriitaisesta tilanteesta. 

Lehtosen kohdalla autoveronpalautuksessa on kyse noin 5000 eurosta. Raha ei ole kuitenkaan syy, miksi Lehtonen haluaa tuoda epäkohdan julkisuuteen. 

– Kyse on periaatteesta. Koen, että muidenkin invalidien osalta nämä päätökset ovat monesti tällaisia – on tämä nyt vähän ristiriitainen juttu, Lehtonen harmittelee. 

Lehtonen voisi palautuksen saamiseksi opiskella tai jopa avustaa edellisessä työssään uintitarvikemyynnissä.

– Mutta tarvitsisin siihen auton, koska toimipisteet – kun uimahalleissa olen ollut – ovat ympäri maata Helsingistä Ouluun. En sinne millään muulla pääse.

Jos Lehtonen saisi päättää, hän käyttäisi päätöksenteossa ja lain tulkinnoissa maalaisjärkeä. 

– Siten, että tilanteita katsottaisiin vähän tarkemmin tapauskohtaisesti, eikä vaan aina olisi että ”ei käy”. Positiivisuus luo positiivisuutta ja taas tiukka tulkinta on negatiivista ja luo negatiivisuutta. Voisimme paljon tukea kaltaisiani ihmisiä sillä, että ajattelisimme positiivisesti.

– Kyllä varmaan olen saanut tarpeeksi turpaani ja aika moni invalidi on saanut tarpeeksi turpaansa ilman näitäkin asioita. 

Miltä syöpädiagnoosi ja raajan amputoiminen Lehtosesta tuntui? Katso koko haastattelu! 

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.