Mainos

Kaisa synnytti kuopuksensa 49-vuotiaana – ”Realismia on, että emme pääse näkemään kaikkea”

Kaisa, 50, synnytti kuopuksensa 49-vuotiaana. Arki yksivuotiaan kanssa on hänestä rennompaa nyt kuin alle kolmekymppisenä. Enää huonosti nukuttuja öitä ei erehdy luulemaan koko loppuelämän tuomioksi.

Ennen kuin Kaisa* ja hänen miehensä alkoivat yrittää toista yhteistä lasta, he tekivät laskutoimituksia. Kuinka vanhoja olisimme, kun lapsi aloittaisi koulun, menisi ripille tai valmistuisi ylioppilaaksi? Kuinka vanha lapsi olisi, kun jäisimme eläkkeelle? Haluammeko viettää eläkepäiviä kahdestaan vai kotona asuvan alaikäisen lapsen kanssa?

– Mietimme sitäkin, ajattelevatko kaikki päiväkodissa tai koulussa, että nuo ovat hänen ukkinsa ja mumminsa. Tai onko hän murrosiässä ihan häpeissään, kun hänellä on niin vanhat vanhemmat, Kaisa kertoo.

Pari päätyi siihen, että sillä ei ole niin väliä, mitä muut ajattelevat.

– Totta kai tutkimme myös odotettavissa olevia eliniän ennusteita. On vaikea paikka miettiä, mitä kuopuksen elämässä pääsemme näkemään – realismia on, että emme missään tapauksessa kaikkea. Toki kenelle tahansa voi tapahtua mitä tahansa vaikka kaksikymppisenä, mutta tilastojen perusteella saamme lapsemme aika suurella varmuudella aikuiseksi ja omilleen. Se on ehkä se tärkein asia.

– Tiedän, että jotkut parit odottavat sitä, kun lapset lähtevät pois kotoa ja he saavat olla kahdestaan ja tehdä omia asioita, mutta meille se ei ole mikään juttu. Miksei lastenkin kanssa voisi tehdä asioita, tai tehdä omia asioita, vaikka olisi lapsia?

Toivon ja epätoivon vuoristorata

Kaisa tuli äidiksi ensimmäisen kerran 27-vuotiaana. Liitto lapsen isän kanssa päättyi eroon. Uusi suhde alkoi vuonna 2003, jolloin Kaisa oli 37-vuotias ja miesystävä muutaman vuoden vanhempi. Myös tuoreella kumppanilla oli edellisestä avioliitosta kaksi lasta.

Kun pari sai ensimmäisen yhteisen lapsensa, Kaisa oli 40. Neljänkympin puolessavälissä heistä alkoi tuntua, että tilaa olisi vielä yhdelle.

– Tunnen itseni nuoremmaksi kuin olen. Lisäksi olen aina ollut lapsirakas ja tiennyt ihan pienestä tytöstä asti, että haluan paljon lapsia. Ajattelimme, että koska nuorinkaan tyttö ei vielä ollut kauhean vanha ja olisimme joka tapauksessa vielä pitkään sidottuja häneen, niin elämä ei sinänsä muuttuisi, jos meille tulisi vielä yksi lapsi, Kaisa sanoo.

Kun he aloittivat lapsettomuushoidot, Kaisa oli 46-vuotias.

– Löysimme klinikan, joka tekee hoitoja 50 ikävuoteen asti, jos hoitoihin ilmoittautuu ennen kuin täyttää 47.

Lääkäri kävi heti läpi raskauden realistiset mahdollisuudet ja riskit.

– Meille sanottiin, että on erittäin todennäköistä, ettei raskaus onnistu ollenkaan. Ja tottahan se on. Ei pidä missään nimessä kuvitella, että tässä iässä lapsia tulee tuosta vain. Munasolut ovat jo hyvin vanhoja, yhtä vanhoja kuin nainenkin. Ja vaikka raskaus onnistuisi lääketieteellisellä avulla, keskenmenoriski on aivan mielettömän iso.

Todennäköisyyksistä ja riskeistä huolimatta Kaisa halusi yrittää. Hän piikitti itseensä kotona hormoneita ja kävi aina sopivassa kohdassa kiertoa hedelmöityshoidossa klinikalla.

Kaisan korkean iän takia hoidoista ei saanut Kelalta korvauksia, vaan he maksoivat kaiken itse. Yhteensä rahaa kului yli 20 000 euroa.

– Se jatkuva toivon ja epätoivon vuoristorata teki lapsettomuushoidoista henkisesti rankkoja. Näin vanhempana päälle tuli vielä se, että ikä juoksee koko ajan. Jouduin miettimään, että ”jos me nyt onnistumme, niin ehdin olla lapsen syntyessä 48-vuotias – jos nyt, niin 49...”.

Kerran hedelmöitys onnistui, mutta raskaus päättyi keskenmenoon.

– Siinä meni sellaiset viisi kuukautta niin sanotusti hukkaan. Ensin olin raskaana jonkin aikaa, sitten piti toipua keskenmenosta, ja sitten olikin kesä, jolloin klinikat ovat kiinni. Tässä iässä jokainen kuukausi, joka menee niin, että klinikka on kesälomalla tai hoitoon on muita esteitä, on rankempi. Jokainen kuukausi on tärkeämpi kuin jos olisi 30-vuotias.

Keväällä 2014, kolmen vuoden ja viiden hedelmöityshoitokerran jälkeen, Kaisa teki taas pari päivää klinikkakäynnin jälkeen kotona raskaustestin. Se oli positiivinen.

”Miten te jaksatte, me ei jaksettaisi?”

Ensin Kaisa ei meinannut uskoa testin tulosta.

– Kyllä niitä oli tehtävä aika monta, että sen uskoi, Kaisa nauraa.

Tunne oli mahtava. Samalla alkoi huoli siitä, meneekö raskaus taas kesken tai tuleeko muita ongelmia.

– Jos sikiöllä olisi havaittu seulonnoissa todella vaikea kehitysvamma, emme varmaan olisi jatkaneet raskautta. Silloin tulee jossakin määrin esteeksi myös ikäkysymys ja jaksaminen, Kaisa sanoo.

Sikiö kuitenkin todettiin terveeksi. Raskaus sujui aivan samalla tavalla kuin Kaisan edellisetkin raskaudet, helposti.

– Painoa tuli jopa vähemmän kuin aikaisemmin, Kaisa sanoo.

Loppuvuodesta 2014 syntyi terve poika, biologisesti Kaisan ja miehen oma. Kaisa ei huomannut sen paremmin raskausaikana neuvolassa kuin myöhemmin synnytyssairaalassakaan, että terveydenhuoltohenkilökunta olisi kohdellut häntä eri tavalla kuin nuorempia äitejä.

– Ainakaan kukaan ei sanonut mitään. Ovat he tietenkin voineet keskenään kahvipöydässä ihmetellä, mutta minulle päin sellaista ei näkynyt.

Tuttavapiirissä hämmästys sen sijaan oli avointa.

– Suurin osa ystävistämme odottaa isovanhemmiksi tulemista, joten onhan se selvä, että meidän raskaus ja vauva oli monelle iso yllätys.

– Ehkä yleisin kommentti oli, että ”miten te jaksatte, me ei jaksettaisi”. Vastasimme, että kyllä me nyt vaan jaksamme – ja vähän hämmästelimme, miksi he eivät jaksaisi. Mutta onhan tuollaiseen vähän vaikea kommentoida mitään, sillä ihmiset kokevat itsensä niin eri tavalla. En minä tiedä, miten he kokevat, jotka kokevat, etteivät jaksa.

”On hirveän helppo olla kotona”

Pikkuvauva-aikana poika toki valvotti vanhempiaan.

– Mutta hormonit auttavat jaksamaan sen alun. Ja ne ovat ne ihan samat hormonit, olit sitten minkä ikäinen synnyttäjä tahansa. Imetyskin lähti käyntiin ihan samalla tavalla kuin nuorempana.

Sen Kaisa on huomannut, että asenteeltaan hän on nyt viisikymppisenä erilainen äiti kuin kolmikymppisenä.

– Alle 30-vuotiaana olin huomattavasti pedantimpi. En tykännyt, että kotona sotketaan tai levitetään leluja. Nyt ne jaksaa jotenkin paljon paremmin. Jos lapsi nyt vähän sotkee, niin siivotaan sitten, kun hän on sotkunsa sotkenut.

Kaisa uskoo rentouden johtuvan siitä, että hänen käsityksensä ajan kulusta on muuttunut.

– Tiedän nyt, että vuodet menevät älyttömän nopeasti ja että pikkulapsivaihe on aivan äärimmäisen lyhyt aika. Jos vauva itkee öisin, niin se on vain yksi vaihe. Kohta se on ohi ja tulee joku toinen vaihe. Niihin ei jää enää kiinni voivottelemaan, onko loppuelämä nyt tätä, että se valvoo öisin kahdestatoista kolmeen. Kun tietää, että ei se ole. Se kestää aikansa, ja sitten se on taas jotain muuta.

Kaisa on myös huomannut nauttivansa lapsesta eri tavalla.

– Ei ole enää sitä uran rakentamista tai rahan perässä juoksemista. Ne ulkopuoliset houkutukset on jotenkin niin pitkälle nähty ja merkitystään menettäneet, että on hirveän helppo olla kotona ja nauttia päivistä lapsen kanssa. Työelämä on ihan varmasti sitä samaa, olin kotona sitten vuoden, kaksi tai kolme.

– Hiekkalaatikolla huomaa, että pari-kolmikymppisillä vanhemmilla into palata työpaikalle ja harrastuksiin on kova. Aika harva malttaa olla kotona. Se on ihan ymmärrettävää, olin itsekin aiemmin samanlainen.

”Jo tämä oli tietyllä tavalla riski”

Kaisa ja hänen miehensä eivät ole kertoneet edes kaikille ystävilleen, että kuopus sai alkunsa lapsettomuushoitojen avulla.

– Pidämme sitä yksityisasiana. Ikävää on, että jotkut pitkälti päälle nelikymppisetkin sitten sen perusteella luulevat tai toivovat, että he voisivat vielä saada lapsia luonnollisesti. Samanlaisen käsityksen saa maailmalta kaikista superjulkkiksista, jotka putkauttelevat viidenkympin korvilla kaksosia – eivät ne oikeasti ole tulleet luonnollisesti.

– Ihmisten pitää ymmärtää, että jos tässä iässä aikoo oikeasti saada lapsen, se vaatii aikaa, vaivaa ja rahaa. Luonnon menetelmin onnistuu ehkä promille.

Kaisa ei olisi nuorempana uskonut, että 50-vuotiaana hänellä on yksivuotias lapsi.

– En todellakaan. Eikä ollut tarkoitus. Mutta elämä yllättää.

– On siitä heitetty kaveriporukassa vitsiäkin, että poikamme ylioppilasjuhliin kaikki tulevat sitten rollaattoreilla, Kaisa naurahtaa.

Vuonna 2013 Suomessa oli Kaisan kaltaisia 45–49-vuotiaita synnyttäjiä vain noin sata. Samana vuonna 50-vuotiaita ja sitä vanhempia synnyttäjiä oli vain muutama.

Kaisa ei enää haaveile uusista lapsista.

– En missään nimessä. Ei enää ole mitään mahdollisuuksia, tai ainakaan en tiedä, missä tämän ikäisille annettaisiin hoitoja. Sitä paitsi jo tämä oli tietyllä tavalla riski. Vaikka odotettavissa oleva elinikä olisi 120 vuotta, niin minusta se olisi kohtalolla leikkimistä. Nyt kaikki meni erittäin hyvin, joten miksi lähtisin kokeilemaan, joko nyt menisi huonosti.

Kaisan ja nyt yksivuotiaan pojan päiviä rytmittävät samanlaiset asiat kuin muissakin lapsiperheissä: päiväunet, ulkoilut, uinnit, muskarit ja jumpat. Äitiydessä on Kaisan mielestä parasta lapsen persoonan ja kehityksen seuraaminen.

– On hienoa nähdä, millainen ihminen hänestä tulee. Samalla tavalla seuraan vanhempiakin lapsia: miten he pärjäävät elämässä, ja millaisia näkemyksiä ja arvoja omaavia aikuisia heistä tulee?

* Haastateltavan nimi on muutettu.

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.