Mainos

Jari kärsii jatkuvasti mystisestä kivusta: Pahimmillaan en voi kuin maata sängyssä

Jari Kallion hellittämättömät kivut alkoivat kymmenen vuotta sitten. Toimivaa hoitokeinoa ei ole vieläkään löytynyt.

Kymmenen vuotta sitten Jari Kallion jalkaa alkoi särkeä sietämättömästi. Kun kipu ei helpottanut, Jari hakeutui lääkäriin. Alkoi vuosien tutkimusrumba, joka tähän päiväänkään mennessä ei ole tuottanut tulosta.

– Jalkaani särkee ja jomottaa kaiken aikaa. Kipu on pahimmillaan sellaista, että en voi kuin maata sängyssä ja koettaa olla itkemättä.

Mukana kulkeva kipu on vaikuttanut elämään monella tavoin.

– Tällainen kipu sairastuttaa koko perheen. Vaikka yrittää parhaansa mukaan välttää kivun aiheuttamien tunteiden siirtämistä muiden taakaksi, ei se aina onnistu.

Kipu vei työkyvyn

Vuosien vieriessä kivut alkoivat haitata työntekoakin.

– Työssäni edellytettiin ylitöiden tekemistä viikonloppuisin. Kipujeni takia halusin kuitenkin levätä, ja työnantajani oli vaikea ymmärtää sitä. Kieltäytyminen ylitöistä tuntui pahalta, sillä tiesin, että työt kasautuivat muille.

Vuonna 2007 Jarin nilkka päätettiin leikata. Kun leikkauksesta ei ollut apua, leikattiin seuraavan vuoden maaliskuussa pohje.

– Leikkaushaava tulehtui, ja jouduin jäämään pidemmälle sairauslomalle.

Syksyllä Jari yritti palata työhönsä.

– Ei siitä mitään tullut. Minun oli jäätävä pois työelämästä. Jatkoin sairauslomalla, ja kun sairauslomapäivät tulivat täyteen, siirryin kuntoutustuelle.

Hoitokeinosta toiseen

Vuosien aikana tehdyt lukuisat tutkimukset eivät ole paljastaneet kipujen perimmäistä syytä. Myöskään erinäiset hoitokeinot eivät ole tuoneet tilanteeseen apua.

– Vaikka mikään hoito ei ole auttanut, olen ollut iloinen siitä, ettei minulta ole koskaan evätty kalliitakaan hoitokeinoja.

Ainoastaan maksusitoumusten käsittelyn hän toivoisi olevan nopeampaa.

– Kun ei ole rahaa maksaa yksityistä hoitoa, kaikki tapahtuu maksusitoumusten kautta. Hoitojen välille kertyy helposti 4–6 kuukautta. Se on kova aika odottaa sairaana.

Ajatukset pois kivusta

Tällä hetkellä Jari syö mietoja kipulääkkeitä. Niiden ja perheen tuen avulla hän sanoo pärjäävänsä jotenkuten.

– Olen kokeillut vahvempiakin lääkkeitä, mutta ne eivät sopineet minulle.

Harrastustensa avulla Jari yrittää saada ajatuksia pois kivusta.

– Olen käynyt kuntosalilla tekemässä joitakin liikkeitä. Lisäksi harrastan lukemista ja valokuvausta.

Myös moottoripyöräilystä on tullut henkireikä.

– Moottoripyörällä ajamiseen on keskityttävä sataprosenttisesti. Silloin kipu jää taka-alalle. Mitä enemmän ympärillä on muuta elämää, sitä pienemmälle osuudelle kipu jää. Ei minusta päällepäin näe, että kärsin jatkuvasta kivusta. Vaikka kävellessä sattuu, en suostu ontumaan sen takia.

Studio55.fi/Tuuli Lindgren

Kuvat: Colourbox.com


Onko sinulla tarina kerrottavanasi?

Studio55.fi etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.

Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.