Mainos

Hometalohelvetti vei Eijalta kaiken

Kun Eija* kahdeksan vuotta sitten muutti perheensä kanssa unelmiensa omakotitaloon, hän kuvitteli, että uudesta kodista tulisi mummola hänen tuleville lapsenlapsilleen. Pari vuotta myöhemmin selvisi, että talo oli läpimätä. Seurasi vuosien taistelu kaupanpurusta, minkä aikana Eija menetti kotinsa, terveytensä, avioliittonsa, työnsä ja luottotietonsa.

– Talo oli päältä kaunis kuin piparkakku, ja kaikki asiaankuuluvat kuntokartoitukset oli tehty. En olisi ikinä osannut edes kuvitella, miten huonossa kunnossa talo oikeasti oli, Eija aloittaa.

Ensimmäiset merkit siitä, että jotakin on pielessä ilmenivät kun perhe oli ehtinyt asua talossa vasta muutaman kuukauden.

– Talossamme oli hirveästi hevosmuurahaisia, mutta emme osanneet vielä huolestua. Ajattelimme, että myrkyttämällä niistä pääsee eroon, ja niin kävikin – toistaiseksi, Eija kertoo.

Hevosmuurahaiset tulivat takaisin, kun perhe ei ollut kotona.

– Kun palasimme viikon lomamatkalta, kotona oli täysi kaaos. Kylpy- ja kodinhoitohuone kuhisivat ötököitä.

Tässä vaiheessa Eija totesi miehensä kanssa, että talon kosteissa tiloissa täytyy olla jotakin vikana. He irrottelivat muutamia lattia- ja seinälistoja, joiden alta paljastui lahoja rakenteita.

Koko perhe kipeänä

– Jälkiviisaana on helppo sanoa, että meidän olisi pitänyt samalla tutkia koko talo perustuksista lähtien, mutta silloin kuvittelimme, että vika on paikallinen. Reklamoimme myyjälle, joka suostui mukisematta kustantamaan remontin, Eija sanoo.

Ongelmat eivät siis loppuneet remontin myötä. Seuraavaksi alkoivat oireilla lapset.

Miisa*, joka oli silloin parivuotias, alkoi oireilla ensimmäisenä. Hänellä oli useita keuhkoputken tulehduksia ja selittämätöntä kuumeilua.

Myöhemmin myös muut perheenjäsenet alkoivat sairastaa. Vanhemmat lapset joutuivat jäämään pois koulusta yhä useammin. Eija ja hänen miehensä kärsivät epämääräisistä huimauskohtauksista ja jatkuvasta väsymyksestä.

Perheen kuopus, joka syntyi taloon vuonna 2004, joutui viettämään ensimmäiset elinvuotensa lähes kokonaan sairaalassa, sillä kotona hän ei pystynyt hengittämään.

Romahtamispisteessä

Karmea totuus talon kunnosta selvisi Eijalle syksyllä 2004, kun terveystarkastaja totesi talon läpimädäksi. Tarkemmissa tutkimuksissa huomattiin, että jo rakennusvaiheessa osa talon alla olevista putkista oli hajonnut ja päin honkia tehdyn salaojituksen vuoksi vesi oli päässyt kerääntymään talon alle.

Mutta koska salaojitus oli hieman aiemmin uusittu – edelleen yhteistyöhaluisen myyjän kustantamana – lahoa taloa kannatellut vesi oli valunut pois ja talo alkoi vajota.

Talo oli siis täysin asuinkelvoton. Sen rakenteissa kasvanut home oli jo ehtinyt pilata perheenjäsenten terveyden. Lisäksi siellä oleskelu oli hengenvaarallista, sillä talo olisi periaatteessa voinut sortua hetkenä minä hyvänsä.

Vasta tässä vaiheessa Eija tajusi, ettei isokaan remontti auta, eikä talosta koskaan tulisi kotia hänen perheelleen, saati mummolaa hänen tuleville lapsenlapsilleen.

Vuosien taistelu

Kun Eija ja hänen miehensä saivat selville, että talo on korjauskelvoton, he luonnollisesti halusivat purkaa kaupan. Tähän myyjä ei mukisematta suostunut. Seurasi vuosien taistelu, jonka aikana myyjä vaati jos jonkinlaista tutkimusta ja selvitystä. Maksumiehiksi joutuivat talon ostajat.

– Meillä ei ollut kotia eikä rahaa. Jouduimme asumaan milloin missäkin tilapäisratkaisuissa: asuntovaunussa, vanhempieni mökillä, sukulaisten nurkissa ja niin edelleen. Siinä vaiheessa, kun minä olin jo menettänyt työni, asuin kuukausia vanhempieni mökillä keskellä metsää kahden nuorimmaiseni kanssa.

– Vanhemmat lapsemme asuivat tuttavaperheemme luona, jotta voisivat käydä koulua. Mies majaili vielä hometalossa, ja kävi sieltä käsin töissä, Eija selostaa.

– Kunnalta ei herunut minkäänlaista apua, sillä vastuu tilanteestamme oli talon myyjällä, hän lisää.

Kun matkalaukkuelämää oli kestänyt noin vuoden verran, tunnelin päässä alkoi näkyä valoa.

– Saimme kunnalta viimein asunnon. Oli uudenvuoden aatto, kun meidän piti päästä muuttamaan. Olimme kaupassa ostamassa uudenvuoden herkkuja. Kaikkien mieliala oli korkealla, koska saisimme viimein koko perheen jälleen kasaan, Eija muistelee.

Mutta sitten soi puhelin: Kunnan asunnosta oli löytynyt hometta, eikä perheellä sittenkään ollut paikkaa, mihin mennä.

Ei kotia, ei työtä

Hometalo ei ollut ainoa, joka oli romahtaa. Romahtamispisteessä oli lopulta myös Eija, joka oli jo vajaan kahden vuoden ajan elänyt perheensä kanssa vailla vakituista asuntoa. Parisuhde oli kriisissä, sillä jatkuva erillään olo oli vieraannuttanut kumppanit toisistaan.

Yhteistä oli enää jatkuva huoli perheen tulevaisuudesta. Lapset joutuivat vähän väliä sairaalaan erilaisten hengitysoireiden takia, ja lopulta lääkäri ei enää päästänyt heitä sieltä pois, ennen kuin perheellä olisi vakituinen – ja homeeton – koti.

– Oma terveyteni romahti kesällä 2006. Olin vienyt vanhimman tyttäreni kylään omaan mummolaani, ja minun oli itsenikin tarkoitus jäädä sinne yöksi, rentoutumaan mummon hoiviin. Heräsin keskellä yötä oksentamaan ja menin niin huonoon kuntoon, että minut vietiin ambulanssilla sairaalaan.

– Kolmen viikon ajan minua tutkittiin ja yritettiin selvittää, miksi olin niin huonossa kunnossa. Vasta, kun eräs jumppari kysyi, miten jaksan, tilanne purkautui. Kerroin hänelle hometalosta ja perheemme tilanteesta ja aloin itkeä aivan hysteerisenä, Eija kertoo.

Hänet siirrettiin psykiatriseen sairaalaan, jossa vierähti seuraavat kolme kuukautta.

– Itse en tajunnut missään vaiheessa, kuinka huonossa kunnossa olin. Ajattelin, että olen vain vähän väsynyt, hän muistelee.

Nyt jälkikäteen hän kiittää luojaansa, että joutui sairaalaan. Jos hän ei olisi silloin saanut hoitoa, pian ei olisi ollut enää mitään hoidettavaa jäljellä, kuten hänen hoitava lääkärinsäkin myöhemmin totesi.

Kaaos jatkui pitkään

Hometalon kauppa saatiin viimein puretuksi maaliskuussa 2007, mutta monen asian kannalta silloin oli jo liian myöhäistä. Eijan mies alkoholisoitui ja pariskunta erosi. Perheen lapset traumatisoituivat kaikesta kaaoksesta, mikä näkyy heidän elämässään vielä tänäkin päivänä.

– Muutimme lasten kanssa toiseen kaupunkiin ja aloitimme alusta, kun oma terveyteni saatiin kuntoon, Eija kertoo.

– Mutta vaikka saimmekin katon päämme päälle ja elämän päällisin puolin järjestykseen, homekaaoksen aiheuttamat henkiset ja fyysiset haavat vaikuttivat elämäämme vielä pitkään, ja vaikuttavat edelleen, hän jatkaa.

Eijan vanhin poika joutui rankan koulukiusauksen kohteeksi, ja hän yritti itsemurhaa ollessaan toisella luokalla. Nuorimmaisen kanssa Eija vasta rakentaa äiti-lapsisuhdetta, sillä tämä vietti ensimmäiset vuotensa käytännössä kokonaan sairaalassa. Tytöt kärsivät eroahdistuksesta.

Kaikesta huolimatta tämä tarina päättyy hyvin.

– Löysin uuden rakkauden elämääni, ja muutimme koko porukka hänen luokseen maaseudulle. Elämä tuntuu vihdoin järjestyvän parhain päin. Kannatti uskoa, kun ystävät pitkin matkan kannustivat sanomalla, että paistaa se aurinko vielä joskus tähänkin risukasaan. Nyt hymyilyttää, Eija päättää.

Studio55.fi/Elina Rantalainen


Onko sinulla tarina kerrottavanasi?

Studio55.fi etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.

Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.