Mainos

Hoitoalalla uransa tehnyt Kaarina: Minulla on viisi ammattia

Kaarina päätti jo lapsena lähtevänsä opiskelemaan hoitoalaa. Hän on ehtinyt neljän vuosikymmenen aikana hankkia viisi ammattia ja toteuttaa nuoruudenaikaisen haaveen työskennellä ulkomailla.

Kaarinan toiveammatti oli jo lapsena sairaanhoitaja. Sen takia hän pyrki oppikouluunkin, vaikka kukaan muu kylän lapsuudenaikaisista ystävistä ei sinne mennyt. Oppikoulussa tulee kuulemma leuhkaksi.

Lukioon Kaarina pyrki oikeastaan sen takia, että hän seurusteli keskikoulun viimeisillä luokilla pojan kanssa, joka oli luokan priimus. Poika oli menossa lukioon ja houkutteli Kaarinaa mukaansa.

– Vaivoin sain puhuttua isäni ympäri. Isä nimittäin sanoi, ettei tyttöjä kannata kouluttaa, sillä tytöthän menevät naimisiin, Kaarina kertoo.

Päästyään ylioppilaaksi Kaarina haki sairaanhoitajakouluun. Opintoihin kuului kahden ja puolen vuoden tutustuminen sairaanhoidon eri alueisiin, jonka jälkeen vasta erikoistuttiin. Kaarina ihastui kätilön ammattiin.

– Kätilön erikoistumista ei ollut vielä 1960-luvulla, vaan Kätilöopisto oli ainoa kätilöitä kouluttava paikka. Kun kurssikaverini olivat sairaanhoitajakoulun valmistujaisjuhlissa, minä istuin Kätilöopiston valintakokeissa, Kaarina muistelee.

Kaarina pääsi kätilökurssille, jossa oli vain kuusi vastavalmistunutta. Muut parikymmentä opiskelijaa olivat terveyssisaria, joita kunnat velvoittivat uuden kansanterveyslain mukaan kouluttautumaan kätilöiksi. Osa heistä oli Pohjois-Suomesta.

– Se oli rikasta aikaa, koska he kertoivat kiintoisia juttuja pohjoisesta. He joutuivat esimerkiksi kuljettamaan ruumiita yösydännä yksin hevosella. Matkat olivat pitkät, eikä autoja joko ollut tai lumen takia autot eivät pystyneet liikkumaan. Kuuntelimme aina silmät pyöreinä heidän juttujaan, Kaarina muistelee.

Synnytyssalissa

Vuoden päästä Kaarina valmistui Kätilöopistosta. Hän oli töissä ensin Porin kaupunginsairaalassa ja sitten Satakunnan keskussairaalassa. Työskenneltyään synnytyssalissa muutaman kuukauden Kaarina haki synnytysvuodeosastolta virkaa ja toimi apulaisosastonhoitajana joitakin vuosia.

Suunnitteilla oli virka, jossa opetushoitaja olisi puolet työajastaan sairaalassa ja puolet sairaanhoito-oppilaitoksessa. Tätä teorian ja käytännön yhdistävää virkaa ei kuitenkaan koskaan tullut, joten Kaarina haki sairaanhoidon opettajakoulutukseen Turkuun. Terveydenhuoltoalan oppilaitoksen ja yliopiston yhteinen koulutus kesti puolitoista vuotta.

– Olin puoli vuotta Turun sairaanhoito-oppilaitoksen äitiyshuollon opettajana. He olisivat tarvinneet minua pidemmäksikin aikaa, mutta minulla oli koti Nakkilassa, enkä voinut jäädä Turkuun töihin, Kaarina kertoo.

Kaarinalla oli tässä vaiheessa jo lapsi, ja hän oli myös maatalon emäntä. Hän pyöritti miehensä kanssa perunafarmia. Kaarina teki viisi vuotta opettajan työtä Porin diakoniaopiston sairaanhoitajajaostossa, mutta työ häiritsi kuoroharrastusta.

– Opettajan työ sopii hyvin yksinäiselle vanhallepiialle, jolla ei ole mitään harrastuksia. Aika meni siihen, että suunnittelin iltakaudet tunteja. Kun ei ollut valmiita oppikirjoja, materiaalin joutui kasaamaan itse. Nettiä ei ollut käytössä, joten tiedon joutui kantamaan kirjastoista. Hain synnytyssaliin takaisin ihan vain sen takia, että pystyin taas laulamaan oopperan kuorossa, Kaarina sanoo.

Oikea ala löytyy

Kaarinan vanhin poika sairastui astmaan 1970-luvulla. Tuohon aikaan astmasta kärsivät lapset näyttivät honteloilta ja sairailta, eikä Kaarina halunnut lapsestaan sellaista.

– Poikani astma oli sellainen, että hengitystieinfektion tullessa häntä rupesi ahdistamaan. Äitini luki lehdestä, että eräs sveitsiläinen nainen oli saanut hunajasipulisotkulla astmansa täysin oireettomaksi. Tein semmoisen sotkun, ja sain pojan astman oireettomaksi. Eikä hänellä ole tähän päivään mennessä ollut mitää pysyväislääkitystä, Kaarina kertoo.

Tästä innostuneena Kaarina oli luonnontuotekauppiaille tarkoitetulla kurssilla ja suoritti luonnontuotekauppiaan pätevyyden. Hakiessaan luontaistuotekaupasta troppia flunssaansa Kaarina luki Luontaisuutisista ilmoituksen, että terveydenhuoltoalan ammattilaisille alkaa Tampereella homeopaattikoulutus.

– En tiennyt homeopatiasta yhtään mitään. Tuli kuitenkin sellainen olo, että tuonne täytyy mennä. Näin kun intuitioni kanssa olen aina pelannut, niin hain koulutukseen. Se oli elämäni paras koulu. Kun tulin ensimmäisestä homeopatiakoulutuksesta, istuin autossa ja ajattelin, että tämä on ensimmäinen koulu, jossa kuulun joukkoon.

Kolme vuotta kestävässä koulussa opiskeltiin etänä ja puolentoista kuukauden välein oli lähiopetusta. Kaarina sai työnantajalta luvan työskennellä myös pakollisen lepopäivän ajan ja sai kerättyä vapaapäiviä kokoon homeopatiakurssia varten.

– Aamut nukuin, keskipäivän olin perunakoneen päällä ja tein ruuat ja illat harjoittelin kuorossa, Kaarina kuvailee.

– Valmistuin homeopaatiksi sekä sen lisäksi kukkaterapeutiksi. Homeopatiassa ajatellaan, että kaikki sairautemme ja vaivamme alkavat henkiseltä puolelta. Kun henkinen pahoinvointi jatkuu, kehitämme fyysisiä vaivoja itsellemme. Olen käyttänyt kukkaterapiaa homeopatian tukihoitona, Kaarina selvittää.

Ulkomaille töihin

Jo valmistuessaan sairaanhoitajaksi Kaarina haaveili lähtevänsä johonkin lähetysmaahan. Lähtö peruuntui, kun Kaarina pääsi Kätilöopistoon ja perusti perheen. Kun lapset olivat jo muuttaneet pois kotoa, Kaarina ilmoitti lähtevänsä johonkin kehitysmaahan vapaaehtoistyöhön.

– Otin yhteyttä järjestöihin, jotka lähettävät työntekijöitä ulkomaille. Joka paikassa kuitenkin sanottiin, että olen liian vanha koulutukseen. Entiseltä oppilaaltani kuulin kansainvälisestä järjestöstä nimeltä Voluntary Service Overseas (VSO), jonka ikäraja on 27-75 vuotta, Kaarina sanoo.

Käytyään näyttäytymässä Lontoossa Kaarina hyväksyttiin työntekijäksi. Hän sai kahden vuoden pestin Kambodzasta. Opeteltuaan kuusi viikkoa khmerin kieltä Kaarina lähetettiin Kratiéen.

Kaarina oli kyläkätilöiden kouluttaja. Hän oli esimerkiksi mukana opettamassa, miten kädet pestään pesuvadin, saippuan ja harjan avulla. Kyläkätilöillä oli nimittäin tapana vain kastaa kädet suonsilmässä ennen synnytykseen menemistä.

– Kyläkätilöt eivät osanneet lukea ja kirjoittaa. Ensimmäiset kolme ja puoli kuukautta olin ilman tulkkia, kun järjestöllä ei ollut varaa siihen. Kuuden viikon kielikurssin opeilla olin aika ummikko. Kun ostin marketista ruokaa, kyselin hintoja ja ruokien nimiä. Sillä tavalla opettelin kieltä. Onneksi olen näin vilkas. Kun ihmiset oppivat tuntemaan minut, he olivat ystävällisiä ja auttoivat minua, Kaarina muistelee.

Kaarina oli töissä provinssin terveyskeskuksessa. Samassa kansliassa työskentelevä mies oli hänen lisäkseen ainoa, joka puhui englantia. Hän opetti Kaarinalle khmerin kieltä ja ajamaan moottoripyörällä. Istuttuaan vuoden päivät vastatusten Kaarina sai kuulla uskomattomia tarinoita.

– Mies joutui pakkosiirretyksi Pol Potin aikana 1975-79. Hänet olisi heti tapettu, jos olisi tiedetty, että hän osaa lukea ja kirjoittaa. Leirin tupatarkastuksissa koluttiin kaikki nurkat, joten hän piilotti englannin sanakirjan majan keskellä olevien kuivattujen kasvien alle. Hän harjoitteli siellä englantia, Kaarina kertoo.

Mies oli juuri valmistunut lääkäriksi, mutta henkensä säästämiseksi hän tekeytyi maanviljelijäksi. Ne leiriläiset, jotka halusivat mennä keskenään naimisiin saivat kolme päivää vapaata leiriltä. Mies keksi naisten leiriltä naapurin tuttavatytön, ja heidät julistettiin aviopariksi yhdessä 11 muun parin kanssa. He ovat yhä tänä päivänä naimisissa ja heillä on viisi lasta.

Virtaa riittää

Kaarina työskenteli synnytysosastolla useaan otteeseen. Siirryttyään opettajan työstä synnytyssaliin, hän oli siellä viimeiset 27 vuotta. Kaarina hoiti synnytyksiä ja opetti kätilöopiskelijoita ja sairaanhoidon opiskelijoita.

– Oli kiva olla nuorten ihmisten kanssa. Olen aina pyrkinyt vaikuttamaan opiskelijoiden asenteisiin asiakkaita kohtaan. Kaiken teknisen oppii kyllä, mutta siitä ei ole apua, jos asenne ei ole kohdallaan. Kun opiskelija menee ottamaan asiakasta vastaan, tämä ei tiedä, onko opiskelijalla ykkösen vai viitosen paperit. Sen asiakas kuitenkin näkee, kuinka opiskelija kohtelee häntä, Kaarina pohtii.

Kaarina muutti Tampereelle vuonna 2004. Hän on työskennellyt silloin tällöin Iholiiton Ihopisteessä sekä tekee homeopatiaattisia hoitoja. Kuoroharrastus on jäänyt, mutta tilalle on tullut teatteri.

Kambodzan reissu oli avartava. Kaarinalla ei ollut kulttuurishokkia mennessään Intiaan tai Kambodzaan, mutta palatessaan Suomeen se iski.

– Siihen aikaan puhuttiin itsenäisyyspäivän juhlista, ja lehden etusivulla oli pohdintaa, minkälaisen mekon joku ministeri laittaa Linnan juhliin. Ajattelin, että turhuuksien turhuus, Kaarina muistaa.

Kaarina voisi lähteä uudestaan ulkomaille töihin, mutta ei enää kahdeksi vuodeksi. Kotimaassa häntä pitelee lapsenlapsi. Syksyksi on kuitenkin jo varattu matka Kambodzaan. Kaarina pääsee tapaamaan vanhoja ystäviään ja puhumaan khmerin kieltä.

Studio55.fi/Anette Lehmusruusu

Kuvat: Coloubox.com


Onko sinulla tarina kerrottavanasi?

Studio55.fi etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.

Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.