Mainos

Eilan tyttäret sairastuivat vakavasti: Näin selvisin rankoista vuosista

Eila menetti esikoistyttärensä syövälle. Kun toinenkin tytär sairastui vakavasti, romahti äidin maailma toistamiseen.

Sodan keskelle syntynyt Eila Anttila muutti 1960-luvun alussa Helsinkiin opiskelemaan. Pian hän löysi tulevan miehensä. Pari meni naimisiin ja sai ensimmäisen lapsensa vuonna 1966.

Marian jälkeen syntyi Anu vuonna 1971, Eila kertoo.

Perhe muutti paikasta toiseen miehen työn perässä, kunnes pysyvä koti löytyi pääkaupunkiseudulta. Ystävänsä houkuttelemana Eila siirtyi asuntomyyntialalle.

Perheeseen syntyi vielä kaksi lasta, Sanna ja Juha, vuosina 1977 ja 1983. Oma asunto toi olemiseen pysyvyyttä. Arki oli täynnä elämisen runsautta ja kiirettä. Eila hoiti paitsi oman työnsä, myös miehensä yrityksen paperiasiat ja muut taustatyöt.

Perheen Maria-esikoinen pääsi ylioppilaaksi vuonna 1985. Jatko-opinnoissaan hän löysi tulevan miehensä ja häitä vietettiin muutama vuosi myöhemmin.

– Ne olivat idylliset maalaishäät, Eila muistelee.

Puolen vuoden musta putki

Tuli 90-luvun alku, ja lama alkoi uhata Eilankin työpaikkaa. Stressi työpaikasta sai rinnalleen vieläkin pahemman uutisen, kun Eila sai tietää Marian sairastuneen syöpään.

Sairaus vei nuoren naisen puolessa vuodessa.

– Vappuaattona 1992 kaikki romahti. Sen jälkeen koitti puolen vuoden musta putki. Kriisiapua ei silloin vielä tunnettu. Siinä tilanteessa punnittiin todelliset ystävät, Eila sanoo.

Surun keskellä Eila teki päivät töitä ja valvoi yöt. Vuosien työrutiini auttoi työnteossa, eivätkä ulkopuoliset huomanneet mitään erityistä.

– Toiset ihmettelivät, miten saatoin käydä töissä. He kauhistelivat, enkö surrut ollenkaan tyttäreni kuolemaa. Toiset taas sanoivat, että totta kai minun pitäisi käydä töissä.

Em muistanut, mihin olin menossa

Työpaikalla musertavasta surusta oli vaikea puhua. Kun kaikkien työsuhteet olivat vaakalaudalla, ihmisistä etsittiin heikkoja kohtia. Työterveyslääkäriltä Eila sai rauhoittavia lääkkeitä.

– Lääkäri kysyi minulta, kestänkö jos menetän työpaikkani. Hän lisäsi, ettei minun ikäiseni enää uutta työtä saisi ja kysyi kestääkö perheemme talous minun tulojeni puuttumisen.

Synkistä kuukausista Eila muistaa erään päivän, jolloin hän havahtui keskellä kehä ykköstä siihen, ettei hän tiennyt, mihin oli ajamassa.

– Soitin toimistolle ja utelin, ketä olin menossa tapaamaan. En kehdannut sanoa, etten tiennyt edes paikkaa, minne olin menossa. Jälkeenpäin olen pohtinut, kuinka moni liikenteessä ajaa samassa mielentilassa kuin itse silloin ajoin.

Toipumisessa auttoivat sisarten ja ystävien antama tuki. Sanoja ei aina tarvittu, pelkkä läsnäolo riitti. Eila piti mielessään myös äitinsä aikanaan sanomat sanat.

– Äitini oli itse menettänyt kaksi lasta. Hän sanoi, että oikein pahat asiat pitää paketoida ja avata sitten pienissä paloissa, ei kerralla. Myös evakkolapsuus opetti minut selviytymään. Minun oli vain pakko mennä eteenpäin, kuopuskin oli silloin alle kymmenen.

MS-tauti häiden alla

Vuodet kuluivat ja Eila sai toistaiseksi pitää työpaikkansa. Tuli kevät vuonna 1996. Sannan ylioppilasjuhlat lähestyivät, ja Anun häitä suunniteltiin elokuulle.

Toukokuussa Eilan maailma romahti jälleen: Anu oli sairastunut MS-tautiin.

– Siinä meni jalat alta, uutinen oli todellinen sokki. Anulla oli ollut väsymystä ja muita oireita, mutta miten kiireinen opiskelija olisi voinut tunnistaa oireet?

Keskustelujen jälkeen häät päätettiin pitää suunnitellusti.

– Vävy oli oikein ihana. He olivat Anun kanssa realisteja ja ymmärsivät, että hoitoja sairauteen on. Häiden jälkeen he lähtivät vuodeksi ulkomaille vävyn työn perässä.

Saman myllerryksen keskellä Eila päätti hakea uutta työpaikkaa, koska vanhasta työpaikasta irtisanottaisiin joka tapauksessa kaikki loputkin.

– Ajattelin, ettei minulla ole mitään menetettävää. Kävikin niin onnellisesti, että sain paikan, jossa jopa arvostettiin ammattitaitoani. 56-vuotiaalle naiselle se oli melkoinen saavutus. Olihan minulle jo vuosia aikaisemmin vakuuteltu, ettei kukaan pestaa yli viisikymppistä naista – miehen kyllä.

Studio55.fi/Tuuli Lindgren


Onko sinulla tarina kerrottavanasi?

Studio55.fi etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.

Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.