Mainos

Aivokasvain muutti Sarin elämän: Lapset huostaanotettiin

Kun yksinhuoltaja, Sari* sairastui vakavasti, hän haki apua sosiaalitoimesta. Sari ja sosiaalityöntekijät eivät ole kuitenkaan löytäneet yhteistä säveltä oikeanlaisen avun suhteen. Lapset on nyt huostaanotettu, ja Sari taistelee heistä asianajajan avulla.

Tammikuussa 2008 Sari pyörtyi vesilammikkoon. Ystävät soittivat ambulanssin, joka vei Sarin sairaalaan. Sari päästettiin pian kotiin odottamaan lisäselvityksiä. Koska hän oli saanut epilepsiakohtauksen, häneltä otettiin ajokortti pois puoleksi vuodeksi.

Sari koki, ettei saanut aluksi lainkaan apua ajokortin lähtemisen jälkeen. Myöhemmin hän sai tukea neljään taksimatkaan kuukaudessa. Hän kertoo siis päässeensä neljä kertaa kuukaudessa ruokakauppaan. Kaverit hakivat Saria välillä ostoksille, mutta muuten tämä oli kuin vankina omassa kodissaan.

– Sosiaalitoimen olisi pitänyt tehdä vammaispalvelukartoitus ja myöntää 18 taksimatkaa kuukaudessa minulle sekä lisäksi muun muassa lasten harrastuksiin. En tiennyt tätä silloin, eikä sosiaaliohjaaja neuvonut mitenkään, Sari sanoo.

– Epilepsialääkkeistä minulle tuli 12 sivuoiretta. Minulla oli Parkinsonin taudin oireet. Kävelin kuin humalainen ja änkytin. Kasvot ja rintakehä olivat tulessa kuin niihin olisi heitetty ammoniakkia. Kun epilepsialääke viimein vaihdettiin, oireet helpottivat. Pyysin apua, mutta ehdotettiin vain lasten huostaanottoa, Sari muistaa.

Helmikuussa magneettikuvaus paljasti Sarin päässä olevan omenan kokoisen kasvaimen. Kahden lapsen yksinhuoltaja kertoo hakeneensa turhaan apua sosiaalitoimesta. Sari sanoo, että hänelle ilmoitettiin, että lapset voi antaa huostaanotettaviksi mikäli hän ei pärjää.

– Sosiaalilautakunnan jäsen ja diakoni ohjasivat meidät turvakotiin. Sosiaalitoimi soitti kuitenkin perään ja käski meidät kotiin. He eivät maksaisi meidän oleiluamme turvakodissa, koska asiasta ei oltu sovittu etukäteen, Sari kertoo.

Leikkauksesta toipuminen vaatii aikaa

Sari oli huonossa kunnossa, ja sosiaalitoimi otti häneltä lapset pois pariksi viikoksi. Sarin piti pärjätä yksin kotona. Seuraavaksi koko perhe siirrettiin perhekuntoutuskeskukseen odottamaan tulevaa leikkausta. Sari muistelee paikkaa kauhulla.

– Aikuiset saivat ruokaa, jos sitä jäi. Meistä maksettiin yli tuhat euroa vuorokaudessa, mutta saimme ruuaksi vain makaroonia, nuudelia ja tomaattisoppaa. Näimme nälkää siellä. Huolena oli myös se, että jos veriarvoni eivät ole kohdallaan, minua ei voitaisi leikata.

– Joka yö siellä soivat palohälyttimet. Jouduin myös katsomaan, kun toisilta vierotettiin ja viimein huostaanotettiin lapsia, Sari muistelee.

Kun Sari leikattiin toukokuussa, lapset olivat eri paikoissa hoidossa. Leikkauksen jälkeen Sari pääsi kotiin, kun pystyi kävelemään ilman rollaattoria. Hänellä oli kuitenkin hahmotushäiriö eli koko maailma oli loivan u-kirjaimen muotoinen. Sarilta kesti puoli tuntia päästä noin sadan metrin päässä olevalle postilaatikolle.

– Onneksi naapuri kiikutti minulle postin kotiin ja oli muutenkin kuin taivaan lahja. Kotona hääräsin, mitä pystyin. Sairaalasta soitettiin sosiaalitoimeen ja vaadittiin, että luonani pitää käydä sairaanhoitaja viidesti päivässä. Kukaan ei ikinä käynyt, Sari sanoo.

Kun sosiaalijohtaja vaihtui, Sari tunsi yhteistyön sujuvan hyvin sosiaalityöntekijöiden kanssa. He sopivat yhdessä, että lapset menevät lastenkotiin sädehoidon ajaksi. Sari sai kuitenkin käydä tapaamassa heitä säännöllisesti.

Sädehoitoon liittyvien rasitusten lisäksi Sari sai sikainfluenssarokotteesta kaikki sivuoireet. Hän istui päivittäin taksissa, koska kipupiikkien, sädehoidon ja lasten välillä oli monta kilometriä.

– Sosiaalijohtaja oli ihana. Hän antoi minun nähdä lapsia, ja siitä sain voimia, Sari kiittelee.

Lapset tarvitsevat erityishoitoa

Sari kertoo, että hänen lapsillaan on todettu neurologisia ongelmia, ja että sen vuoksi heillä on vaikeuksia joissakin käytännön toimissa. Sari on kuitenkin järjestänyt kotona esimerkiksi säilytystilat niin, että lasten on helppo pitää tavaransa järjestyksessä.

Sari on maksanut pienistä tuloistaan myös käyntejä yksityislääkärissä, koska kunnallisella puolella ei ole suostuttu toteamaan lapsien ongelmia, mikä olisi voinut helpottaa arkea.

Toiselle lapselleen Sari kertoo saaneensa järjestettyä korotetun vammaistuen. Sari sai hänet myös kuntoutukseen, kun kirjoitti romaanin pituisen selvityksen lapsensa päivärutiineista.

Vaikka lapsella on neurologisia vaikeuksia, hänellä ei Sarin mukaan ole ongelmia oppimisessa. Sari onkin viiden vuoden ajan pyytänyt autismiohjaajaa toiselle lapselleen, mutta hänelle tarjotaan vain siirtoa kehitysvammaisten kouluun.

– Tämä on yksi palvelu, jota meille on tarjottu avohuollon tukitoimenpiteenä. Jos heidän tarjoamiaan ja päättämiään palveluja ei ota vastaan, lapset voidaan huostaanottaa. Ei siinä jää paljon vaihtoehtoja, vaikka apu ei vastaisikaan tarvetta, Sari puhisee.

– Jos ei tee niin kuin sosiaalityöntekijät haluavat, on itse yhteistyökyvytön. Sosiaalitoimi ei usko minua, vaan kuvittelee tietävänsä paremmin perheen avuntarpeet.

Outoja syytöksiä

Sari kertoo joutuneensa tänä syksynä palaveriin, jossa häntä syytettiin sairaudentunnottomuudesta. Sari muistelee, että hänen väitettiin salaavan kasvaimensa.

– Ihmettelin tätä, koska käyn säännöllisesti kontrolleissa, enkä ole jättänyt yhtäkään hoitoa väliin.

Palaverin jälkeen Sari huomasi saaneensa puhelun neurologiltaan ja soitti tälle takaisin. Kasvain oli uusiutunut. Tästä siis oli palaverissa ollut kyse, Sari mietti.

– Kysyin, miksi neurologi soittaa sosiaalitoimistoon ennen kuin potilaalle. Hän ei ollut tehnyt ilmoitusta ja oli itsekin kuullut tuloksen vasta pari tuntia aiemmin. Silti sosiaalitoimisto tiesi siitä ennen minua. Joku oli tonkinut potilastietojani. Nyt tämä selvitystyö on ohi ja tekijä tiedossa, Sari sanoo.

Sari kertoo, että lapset huostaanotettiin kiireellisesti kolmeksi kuukaudeksi. Hän sanoo äidin ja lasten yhteydenpitoa rajoitettavan sillä perusteella, että äiti on vakava vaara ja uhka omille lapsilleen.

Sarin mukaan lopullista syytä huostaanottoon ei ole kerrottu, ja selvitys jatkuu. Sari kertoo, ettei ole vieläkään nähnyt heidän tapaukseensa liittyviä papereita, vaikka on pyytänyt niitä puolen vuoden ajan.

Lastensa etua ajamassa

Sari kertoo nähneensä lapsiaan ensimmäisen kuukauden aikana kaksi tuntia. Hän sanoo lasten itkeneen tuon ajan ja kysyneen, milloin tämä loppuu.

– Onko lapsen edun mukaista, että hän ei pääse kuntoutukseen ja ratsastusterapiaan? Tai että hän ei saa nähdä kavereitaan tai äitiään, ketään tuttua tai turvallista, Sari kysyy.

Sari on turvautunut asianajajan apuun lastensa takaisin saamiseksi. Hän itse valmistautuu oikeustoimiin keräämällä tutuilta lausuntoja, ettei hän ole kiusannut tai lyönyt lapsiaan, ja että hän on hoitanut lapset hyvin.

– Lastensuojeluilmoituksia ei ole tullut terapeutilta, kuntoutuksesta tai lääkäreiltä. Muun muassa neurologi kirjoitti todistuksen, että olen aina kuunnellut neuvoja ja tehnyt yhteistyötä.

– Kaikki on hyvin niin kauan, kun on terve ja palkkatyössä. Kun sairastuu, tarvitsee kahden ihmisen voimat selvitäkseen, Sari suree.

*) Nimi muutettu

Studio55.fi/Anette Lehmusruusu

Kuvat: Colourbox.com


Onko sinulla tarina kerrottavanasi?

Studio55.fi etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.

Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.