Äiti vei tyttärensä rankalla työllä hankkimat rahat: Lähdin vuosiksi merille

Hilkka oli 3-vuotias, kun hänen äitinsä kuoli. 13-lapsisen perheen lapset sijoitettiin kuka minnekin. Hilkka päätyi lastenkotiin neljä vuotta vanhemman veljensä kanssa.

– Jouduin usein vaikeuksiin veljeäni puolustaessani ja vietin siksi suurimman osan aikaa pannuhuoneessa. Siitä jäi elinikäinen ahtaanpaikankammo, Hilkka kertoo.

Hilkka oli juuri täyttämässä viisi vuotta, kun lapseton pariskunta päätti ottaa hänet kasvattilapsekseen. Pariskunta halusi vain tytön, mutta Hilkka ei suostunut lähtemään perheeseen ilman veljeään. Viimein pari taipui ottamaan myös tytön veljen mukaansa.

Uudessa perheessä kaikki oli uutta ja ihmeellistä, ja talossa vallitsi tiukka kuri.

– Muistan kuinka kasvattiäiti kertoi, ettei joulupukkia ole ja kuinka emme tulisi viettämään joulua. Myös syntymäpäivät jäivät viettämättä.

Hyvä oppilas

Kun Hilkka tuli kouluikään, hän sairastui leukemiaan. Lähes vuosi kului sairaalassa, kunnes kotiinpaluu jälleen koitti.

– Isä alkoi opettaa minulle koulujuttuja, mutta äiti tuli siitä mustasukkaiseksi ja kielsi touhun. Minulle palkattiin kotiopettaja, mutta hän tuli siihen tulokseen, että olin liian fiksu hänen opetettavakseen. Niinpä sain mennä lopulta tavalliseen kouluun.

Muutaman vuoden kuluttua kasvattivanhemmat adoptoivat Hilkan. Veli ei adoptoitavaksi päässyt.

Äiti vei rahat

Hilkka menestyi koulussa, ja opettajan kehotuksesta hän haki ja pääsi oppikouluun. Vanhemmat kuitenkin kieltäytyivät maksamasta sitä, joten Hilkan ei auttanut kuin palata kansakouluun.

Kansakoulua edeltävänä kesänä Hilkka hankkiutui lanttupellolle töihin saadakseen omaa rahaa.

– Olin jo pitkään pyytänyt polkupyörää, mutta en ollut sitä saanut.

Työntäyteisen kesän jälkeen Hilkkaa odotti yllätys. Työnantaja kertoi palkkapäivänä, ettei hänellä ollut antaa mitään tytölle, sillä tämän äiti oli jo käynyt hakemassa palkan.

– Kun menin kotiin ja kysyin rahasta, äitini sanoi, etten minä rahaa tarvinnut. Hän ei suostunut antamaan minulle rahojani.

– Äiti yritti viedä rahani myös seuraavana syksynä, kun vahdin iltaisin erään rouvan lapsia. Hän meni rouvan puheille, haukkui minut kelvottomaksi ja epäluotettavaksi ja yritti saada palkkani itselleen. Rouva ei kuitenkaan suostunut antamaan hänelle rahojani, Hilkka kertoo.

Pakomatka maailmalle

Kansalaiskoulun jälkeen Hilkka lähti Helsinkiin. Siskonsa avulla hän löysi itselleen asunnon ja työpaikan. Hilkka vannotti siskoaan olemaan kertomatta olinpaikkaansa vanhemmilleen. Työnantajan kautta tiedot alaikäisestä työntekijästä päätyivät kuitenkin kotikonnuille. Hilkka alkoi saada uhkailevia kirjeitä, joissa vanhemmat väittivät Hilkan varastaneen heiltä rahaa.

– Tilipäivänä minulle kerrottiin, että osa palkastani oli lähetetty vanhemmilleni, koska olin kuulemma varastanut heiltä. Silloin minun teki mieli räjähtää, mutta pian rauhoituin ja tajusin, ettei se ollut työnantajan vika.

Puolen vuoden työrupeaman jälkeen Hilkka lähti ulkomaille ja karkasi merille. Kun hän puolentoista vuoden kuluttua palasi Suomeen, hän päätti lähteä käymään kotona.

– Halusin nähdä isän, mutta heti kun pääsin perille, äiti katosi jonnekin. Hän oli mennyt naapuriin soittamaan poliisit. Minut vietiin tyttökotiin, jossa asuin vähän yli vuoden. Sen jälkeen lähdin siskoni passilla jälleen merille, ja pysyin siellä töissä yli kuusi vuotta.

– Lähetin meriltä isälle rahaa, koska tiesin hänen sairastelevan, mutta jälkeenpäin kuulin, että äitini oli avannut kirjeet ja ottanut rahat itselleen.

Katkeruus ei kannata

Sittemmin Hilkka on miettinyt, miten hän pystyi aina antamaan anteeksi äidilleen.

– Olen aina ollut sellainen, että jos jotain ikävää sattuu, pakenen hetkeksi omaan rauhan. Sitten käsittelen asian mielessäni ja annan sen sitten olla. Vaikka välillä teki mieli räjähtää, ajattelin, että antaa olla. Tulin siihen tulokseen, että äitini on epävakaa ihminen, eikä tiedä mitä tekee.

Ikävistä muistoista huolimatta Hilkka ei ole suostunut katkeroitumaan tai syyttämään vanhempiaan.

– Minun mielestäni ihmisen täytyy pystyä käsittelemään asiat eikä vain syyttää vanhempiaan. Jokaisessa meissä on virheitä, tuskin minäkään olen ollut täydellinen äiti. Omia tekemisiään, esimerkiksi juomista, ei voi kuitenkaan selittää sillä, että vanhemmat ovat olleet mitä ovat.

*) nimi muutettu

Studio55.fi/Tuuli Lindgren

Onko sinulla tarina kerrottavanasi?

Studio55.fi etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.

Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.