Mainos

Aila eli kulissielämää alkoholistimiehen rinnalla – ”Kaatelin viinoja ja rikoin pulloja”

Ailan*, 65, mies raitistui kahdeksan vuotta sitten. Vuosikymmeniä alkoholistin kanssa elänyt Aila uskoo, ettei kukaan päihderiippuvainen ole täysin toivoton tapaus – hänen mielestään heidän tarinansa todistaa sen.

Aila tapasi miehensä 1970-luvun alussa. Pari muutti yhteen, sai kaksi lasta ja meni myöhemmin naimisiin.

Mies käytti alkoholia runsaasti jo suhteen alussa. Mies joi aina, kun alkoholia oli tarjolla ja juominen oli humalahakuista. 

– Kun muut istuivat ravintolassa pöydässä, niin puoliso kävi välillä baarissa, kun muiden tahti ei ollut tarpeeksi rivakka.  

Kun ystävä huomautti Ailalle miehen käytöksestä ja epäili alkoholismia, Aila kertoo närkästyneensä.

– Ajattelin mieheni olevan vain vastuuton.

Tuolloin Aila työskenteli päihteiden käyttäjien ja heidän perheittensä kanssa. Hän ymmärsi alkoholismin olevan sairaus, muttei nähnyt sitä omassa lähipiirissään.

– Meni todella kauan, ennen kuin ymmärsin mieheni tilanteen.

Juominen paheni vähitellen

Vuodet vierivät ja miehen juominen paheni. Lasten ollessa pieniä perheessä oli aika ajoin hyviäkin jaksoja.

– Välillä meillä ei käytetty alkoholia ollenkaan. Mutta vähitellen jaksoista, jolloin juotiin, tuli pidempiä.

Elämästä tuli juomisen takia helvettiä.

– Kun tulin kotiin, niin minun ei tarvinnut kuin pikkuisen avata ovea ja tiesin, mistä siellä oli kysymys – että missä tänään mennään.

Aila yritti elää kuin ei olisi alkoholistin elämää huomannutkaan, mutta välillä patoutuneet tunteet saivat yliotteen.

– Sain raivokohtauksia, latasin tulemaan kaikki mahdolliset. Siinä oli sellaista vihaa ja katkeruutta.

Vaikka Aila tietää myös uhriutuneensa, hän oli kova pitämään puoliaan. Hän rankaisi miestään tekemällä välillä mitä huvitti.

– Olin esimerkiksi töissä mahdollisimman pitkään, ettei vain tarvinnut mennä kotiin. 

Kulissien kannattelua

Aila teki pitkään vuorotyötä, jolloin hän joutui miettimään, voisiko lapsia jättää miehen huomaan kotiin tai olisiko mies ylipäätään kotona.

– Ei voinut koskaan luottaa, toteutuuko jokin asia vai ei. Kaikki pyöri perheen isän ympärillä – tapahtuuko jotain, lähdetäänkö johonkin.

– Nyt tällä järjellä ajattelisin, että jos ei lähde, niin sitten ei lähde, me menemme ainakin. Mutta sehän oli aina sitä, ettemme sitten menneet. Lapsille tuli varmasti olo, että olimme epäluotettavia vanhempia kumpikin, kun kummankaan sanaan ei voinut luottaa, Aila muistelee. 

Aila myös kannatteli kulisseja – sekä ulospäin perheestä että lapsilleenkin.

– Saatoin sanoa lasten tullessa koulusta, että olkaa hiljaa, kun isi nukkuu. Yritin, ettei mieheni heräisi ja lapset näkisi häntä, koska tiesin hänen olevan kännissä. Lapsilla ei tullut mieleen ihmetellä, miksi isä nukkuu päivällä ja miksi pitäisi olla hiljaa. 

"Etsin miestäni kapakoista ja kaupungilta"

Aila löysi tiensä alkoholistien omaisten vertaistukiryhmään noin 20 vuotta sitten. Vertaistuesta Aila koki ensimmäisen kerran saavansa apua, mutta pian, ettei enää tarvinnut ryhmää.

Tilanne kotona helpottuikin, mutta alkoholistiperheen vuoristorata kuitenkin jatkui.

– Putosimme kerta toisensa jälkeen syvemmälle monttuun.

– Tein kaikki mahdolliset virheet, mitä päihdeongelmaisen läheinen voi tehdä.

Aila yritti esimerkiksi raitistaa miestään väkisin.

– Kuvittelin, että minä pystyn puolisoni raitistamaan. Kaatelin viinoja, rikoin pulloja ja etsin pullojemmoja. Tein todella paljon töitä, että löysin niitä. Kuvittelin, että viina sillä konstilla loppuisi, mutta ei se maailmasta sillä lopu, että puoliso niitä pois kaatelee.

– Etsin miestäni kapakoista ja kaupungilta, soittelin sairaaloihin ja poliisille – näin jälkikäteen ajatellen täysin järjetöntä toimintaa.

Ja kun mies aina välillä vakuutteli lopettavansa, Aila luotti ja pettyi – vuosi toisensa jälkeen.

– Eihän se ole mitään normaalin ihmisen puuhaa tällainen käyttäytyminen – eihän täysjärkinen ihminen vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen usko tuollaisia puheita, jos ei kerran mitään tapahdu. 

Vika vaimossa

Aila uhkaili miestään myös avioerolla, muttei pystynyt sitä koskaan toteuttamaan. Pari asui välillä erillään, mutta palasi aina yhteen.

Ajoittain mies ymmärsi ongelmansa, välillä ei. Miehen mielestä yleensä ongelma oli Aila, joka kuvitteli ja liioitteli. Mies kävi myös normaalisti töissä, joka kävi oivaksi tekosyyksi juomiselle.

– Siihen voi aina vedota, että kun käy työssä. Aina kuvitellaan, että alkoholistit on rapajuoppoja ojan pohjalla. Ei ymmärretä, kuinka paljon työssäkäyvissä ihmisissä on erilaisia päihdeongelmaisia, Aila toteaa. 

Loppuvaiheessa miehen juomisesta tuli päivittäistä.

– Siinä vaiheessa olin jo muuttanut pois kotoa. Asuin viimeisen kesän muualla. 

"Hän oli muuttunut toiseksi"

Pian kuitenkin tapahtui ihme: Ailan mies hakeutui hoitoon. Tuohon aikaan pariskunnan nuorempi tytär odotti ensimmäistä lastaan.

– Isänsä juomista vierestä seurannut tytär oli sanonut isälleen, että jollet hakeudu hoitoon, sinulla ei ole mitään asiaa perheeseemme. Tuo oli alkusysäys mieheni raitistumiseen.

Tytär varasi isälleen ajan hoitolaan. Mies oli myöhemmin kertomansa mukaan kuitenkin alun perin suunnitellut olevansa klinikalla tytärten mieliksi vain viikon ja lähtevänsä pois. 

– Mutta kävikin niin, että sen viikon aikana hän oivalsi, että paikka oli oikea hänelle. Siitä lähtien hän onkin sitten ollut raittiina, Aila kertoo.

Mies kertoi, että oivallukseen oli vaikuttanut muiden potilaiden tuki. Mies oli kuullut muilta samanlaisia tarinoita ja elämänkokemuksia oli jaettu.

– Loppuvaiheessa kaverit sanoivat miehelleni, että älä nyt mihinkään lähde.

Jälkikäteen mies kertoi myös ymmärtäneensä, että vaimon lakattua huolehtimasta oli pakko ottaa vastuu omista teoistaan. 

Miehen raittius ei meinannut aluksi tuntua Ailasta todelta. 

– Hän soitti minulle, vaikka emme olleet puheväleissä. Hän kertoi päättäneensä jäädä hoitoon, mutta hänellä ei ollut oikein mitään tavaroitaan. Sovimme, että menisin sunnuntaina vierailuaikana käymään. 

– Hän oli jo sen viikon aikana muuttunut ihan toiseksi, se tuntui aivan käsittämättömältä. Pidin sitä ihmeenä, Aila muistelee. 

Aila kävi kesän myös vertaisryhmissä, josta hän sai voimaa ja apua asioiden käsittelyyn. 

– Tuli suuri kiitollisuus siitä, että tällainen ihme oli tapahtunut. Olin jo luopunut toivosta. Mietin myös, voinko luottaa tähän, miten jatko menee? Mutta tein itselleni selväksi, että joko minä luotan tai en luota. Siihen en voinut enää lähteä, että kyttäisin koko ajan, onnistuuko tämä. 

Hoitokuukauden jälkeen Aila ja mies muuttivat takaisin yhteen. Aila päätti luottaa elämän onnistumiseen, mutta oli silti varautunut kaikkeen.

– Olin lukenut, millaista saattaa olla, kun puoliso raitistuu. Meillä eivät kauhuskenaariot kuitenkaan toteutuneet. 

”Olen loppuelämäni kiitollinen”

Ailan mies on elänyt nyt kahdeksan vuotta raittiina. Aila ei pelkää, että mies retkahtaisi uudelleen juomaan.

– Se liittyy luottamukseen. Ihan alkuun oli muutamia kertoja, jolloin ajattelin sitä, mutta nykyisin en enää. Tiedän kyllä, että on ihmisiä, jotka ovat olleet vaikkapa 20 vuotta raittiina ja sitten retkahtavat.

– Mieheni on päässyt toipumaan niin, ettei hänen sillä lailla tarvitse enää kamppailla.

Luottamuksen myötä Aila on saanut elämään vapautta. Jokaisen päivän hän ottaa kuitenkin vastaan kiitollisena.

– Raitistuneet alkoholistit usein päättävät puheenvuoronsa vertaisryhmissä toteamalla, että ’kiitos raittiista päivästä’, niin minä aina alkuun sanoin, että se on maailman kaunein lause. Olen edelleenkin sitä mieltä.

Tavallista arkea

Aila ja mies elävät hyvin tavallista elämää.

– Matkustelemme nyt enemmän kuin aikaisemmin, kun alkoholismin kanssa ei enää loppuaikoina viitsinyt minnekään lähteä. Muuten olemme kotona. Voisin kuvitella, että aikaisemmin olisin ajatellut, että onpa tylsää elämää, mutta en enää. Olen alkanut arvostaa sitä ihan tavallista arkea.

Aila jätti alkoholin myös itse miehen raitistumisen myötä.

– Pohdimme silloin asiaa ja ajattelin, ettei varmaan olisi hirveän kivaa, että jos itse raitistuisin ja sitten toinen läträisi. 

– Olen kyllä miettinyt sitä, että jollen olisi alkoholistin puoliso, olisi alkoholi minullekin saattanut jossain vaiheessa tulla riippuvuudeksi. Sanoin vuosia sitten, että jos ei mitään muuta hyötyä ole siitä, että olen alkoholistin puoliso, niin ainakin oma maksa säästyy. Ei viitsi juoda, kun on niin paljon katsellut sitä. 

Toivoa on aina

Aila toivoo, että kaikki alkoholistien läheiset saisivat voimaa toivottomuuden hetkiin.

– Meidänkin tapauksemme kertoo sen, ettei toivottomia tapauksia ole. Tuttavapiiriimme kuuluu ihmisiä, jotka ovat jossain vaiheessa kömpineet siltojen alta ja raitistuneet, ja elävät tänä päivänä todella hienoa elämää.

Raitistumisen täytyy kuitenkin lähteä sairastuneesta itsestään. Läheisen tuki auttaa, mutta tuki ei saa olla höösäävää ja juomista mahdollistavaa.

– "Maksan laskusi, korjaan jälkesi" -tyyppinen toiminta ei auta. Se on enemmän mahdollistamista.

Sanat tai keskustelut voivat kuitenkin auttaa.

– Jotkut muistelevat myöhemmin, että ”kun se joku sanoi näin, aloin ajatella.” Ajatuksesta saattaa kulua vuosia raitistumiseen, mutta se saattaa olla alkusysäys.

Aila ja mies käyvät kumpikin edelleen vertaistuessa. Aila uskoo käyvänsä ryhmissä lopun ikäänsä, sillä menneisyydessä hän oppi, että jatkaa kannattaa. Tuen avulla Aila pääsi haitallisista ajatusmalleista eroon.

– Kun mieheni pääsi hoidosta, kävimme yhdessä vertaisryhmässä. Nuorempi tyttäreni kysyi tuolloin, kuinka kauan joudumme siellä käymään. Vastasin, ettei se ole joutumista, se on pääsemistä. 

*Haastateltavan nimi on muutettu

Liika on liikaa – miten eroon alkoholista?

Studio55.fi-ohjelmassa vieraina A-klinikkasäätiön johtava ylilääkäri Kaarlo Simojoki sekä päihdetyön kokemusasiantuntija Hannu Ylönen helmikuussa 2016.


Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.