Mainos

Nainen, piinaavatko kuumat aallot? Yllättävät tekijät voivat vaikuttaa

Monet vaihdevuosista kärsivät naiset kokevat kuumia aaltoja. Tällaiset tuntemukset voivat usein olla epämiellyttäviä. Tietyt asiat voivat kuitenkin vaikuttaa kuumien aaltojen syntymiseen.

Grandparents.com-sivusto listasi yllättäviä asioita, jotka voivat vaikuttaa kuumien aaltojen syntyyn.

1. Paino

Estrogeeniä kehittyy rasvasoluissa, joten naisilla, joiden rasvaprosentti on korkeampi, voisi luulla olevan suurempi mahdollisuus olla kokematta kuumia aaltoja lainkaan. Näin ei kuitenkaan ole.

– Tutkimuksen mukaan liikalihavuus on riskitekijä kuumien aaltojen syntymiselle. Ylipainoisten naisten todettiin kärsivän useammin ja vaikeammista kuumista aalloista, tohtori JoAnn Pinkerton kertoo.

2. Liikunta

On sanottu, että liikunnalla voi vähentää kuumia aaltoja.

– Naiset, jotka kuntoilevat säännöllisesti sanovat usein kokevansa vähemmän kuumia aaltoja. Tutkimukset eivät kuitenkaan ole osoittaneet näiden asioiden välillä olevan yhteyttä, Pinkerton sanoo.

Myöskään tuoreen meta-analyysin mukaan liikunnalla ei voi vaikuttaa kuumien aaltojen syntyyn.

3. Etnisyys

Naistentautien ja naisten terveyden asiantuntija Sherry Rossin mukaan etnisyys voi vaikuttaa kuumien aaltojen muodostumiseen. Ross toteaa, että japanilaiset naiset kokevat vähemmän kuumia aaltoja esimerkiksi afroamerikkalaisiin verraten.

– Latinalaisamerikkalaisilla ja afroamerikkalaisilla naisilla vaihdevuodet alkavat myös usein aiemmin, Ross lisää.

4. Kohdunpoisto

Äkillinen estrogeenin lasku esimerkiksi kohdunpoiston yhteydessä voi aiheuttaa koviakin kuumia aaltoja, kertoo naistentautilääkäri Gerardo Bustillo.

Kemoterapia voi laukaista varhaiset vaihdevuodet, jolloin myös kuumia aaltoja voi esiintyä.

5. Alkoholi, kahvi ja tietyt elintarvikkeet

Alkoholi, mausteiset ruoat ja kofeiini voivat laukaista joillain naisilla kuumia aaltoja, mutta tämä on Bustillon mukaan yksilöllistä.

Alkoholilla on muitakin haitallisia terveysvaikutuksia, joten sitä ei tulisi juoda paljon tai ollenkaan.

Mistä kuumat aallot johtuvat?

Noin 75 prosenttia vaihdevuosista kärsivistä naisista kokee kuumia aaltoja. Ne alkavat hormonaalisten muutosten myötä, kun estrogeenitasot laskevat 45–55-vuotiaana. Vaihdevuodet voivat kestää jopa 10 vuotta.

Kuumat aallot voivat Pinkertonin mukaan johtua aivojen tietystä osasta, joka säätelee kehon lämpötilaa.

– Tämä aivojen alue ylläpitää kehon lämpötilaa. Vaihdevuodista kärsivillä naisilla ruumiinlämmön vaihtelut voivat laukaista mekanismeja, jotka aiheuttavat hikoilua, kuumia aaltoja ja vilunväristyksiä.

Kaikki naiset eivät koe kuitenkaan samanlaisia kuumia aaltoja. Joidenkin kuumat aallot voivat jopa häiritä normaalia arkea. Esimerkiksi ihmisten edessä puhuminen voi olla häiritsevää, jos kuumat aallot aiheuttavat paljon hikoilua. Jotkut naiset taas eivät koe kuumia aaltoja lainkaan.

Katso Studio55.fi-lähetys vuodelta 2014, jossa gynekologi Maija Kajan kertoo vaihdevuosista ja siitä, miten ne voivat vaikuttaa terveyteen.

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.