Mainos

Viisi syöpää, joiden todennäköisyys kasvaa iän myötä

Riski saada syöpä kasvaa iän myötä. Amerikan syöpäyhdistyksen mukaan 78 prosenttia kaikista syövistä todetaan yli 55-vuotiailla. Elinaikanaan noin joka toinen mies ja joka kolmas nainen saa syövän.

– Riskitekijöitä on ympäristöön liittyviä, kuten tupakointi ja vääränlainen ruokavalio, sekä geneettisiä, kuten suvussa esiintynyt alttius jonkin syövän saamiselle. Periaatteessa mitä pidempään elät, sitä suurempi todennäköisyys on saada syöpä, sanoo lääketieteen tohtori William Dale.

Hyvä uutinen on se, että American Cancer Society havaitsi viisi vuotta kestäneessä selvityksessä syöpien selviytymisprosentin nousseen 49 prosentista 68 prosenttiin vuosina 2004–2010. Seulonnat ja ennaltaehkäisy ovat avainasemassa syöpien torjunnassa.

Ihosyöpä

– Auringon aiheuttamat ihosyövät ovat vanhoilla ihmisillä syövistä yleisimpiä, sanoo lääketieteen tohtori Cary Presant.

Ihosyöpien hoito vaihtelee sen mukaan, kuinka vakavasta tilanteesta on kysymys.

– Melanooma on vaarallisin ihosyöpätyyppi, mutta vain harva ihminen sairastuu siihen, Dale kertoo.

– Muut isosyövät, kuten tyvisolu- ja okasolusyöpä, ovat yleisempiä ja usein hyvälaatuisia.

Ihosyöpien hoidossa oleellista on havaita poikkeama varhaisessa vaiheessa ja hakeutua lääkäriin dermatologin vastaanotolle kokonaisvaltaista tutkimusta varten.

Rintasyöpä

Rintasyöpä on ihosyöpien jälkeen iäkkäämpien naisten yleisin syöpämuoto. Suomessa rintasyöpään sairastuu noin 4700 naista vuosittain. Miehillä rintasyöpä on harvinainen.

– Rintasyöpä on usein vaarallisempi nuorilla naisilla. Vanhemmilla rintasyöpä ei ole niin aggressiivinen, Presant sanoo.

Lääkärit eivät ole vieläkään täysin varmoja siitä, mistä rintasyöpä johtuu. Presant suosittelee käymään säännöllisesti mammografiassa 75-vuotiaaksi saakka.

– Näyttäisi siltä, että kehon immuniteetti syöpiä vastaan laskee iän myötä, mutta myös hormonitoiminnan muutoksilla on vaikutusta, Presant sanoo.

– Seulonnoissa huomataan moni syövän esiaste, jotka saattaisivat kehittyä pahanlaatuisiksi syöviksi, jos niitä ei hoidettaisi.

Presant myös suosittelee puhumaan lääkärin kanssa riittävästä D-vitamiinin saannista.

– Joissain tutkimuksissa on havaittu D-vitamiinilla olevan rinta-, eturauhas- ja paksusuolensyöpää ehkäisevä vaikutus.

Rintojen omatarkkailua kannattaa tehdä säännöllisesti. Yllättävästä patista tai muhkurasta on heti oltava yhteydessä lääkäriin.

Eturauhassyöpä

Eturauhassyöpä on Suomessa miesten yleisin syöpätauti. American Cancer Societyn mukaan noin 56 prosenttia eturauhassyövistä havaitaan yli 65-vuotiailla miehillä, ja jopa 97 prosenttia yli 50-vuotiailla.

Noin joka seitsemällä miehellä todetaan eturauhassyöpä elinaikanaan. Miesten ikääntyessä eturauhaset tyypillisesti suurenevat, mikä aiheuttaa muutoksia hormonitoimintaan ja lisää syöpäriskiä.

– Varhaiset eturauhassyövät voi usein jättää tarkkailuun, mutta osa tapauksista on vakavia ja vaativat hoitoa, Presant sanoo.

Noin 50-vuotiaana kannattaa kysyä lääkäriltään tarvetta käydä syöpäseulonnassa.

– Jos virtsaaminen on vaikeaa, öisin täytyy nousta useita kertoja vessaan tai jos virtsassa on mukana verta, ota heti yhteyttä lääkäriin. Lääkärin kanssa kannattaa puhua myös D-vitamiinin riittävästä saannista, sillä vitamiinilla on havaittu olevan eturauhassyöpää ehkäisevä vaikutus.

Keuhkosyöpä

Keuhkosyöpä on kaikista syövistä tappavin. Kaksi kolmesta keuhkosyöpäpotilaasta on yli 65-vuotiaita.

– Merkittävin keuhkosyövän aiheuttaja on tupakointi tai jatkuva passiivinen altistuminen tupakansavulle, sanoo Dale.

Seulonnoissa käyminen on tehokkain tapa ehkäistä keuhkosyövän etenemistä kriittiseen vaihdeseen. Seulontoja suositellaan usein vain pitkään tupakoineille ja henkilöille, jotka ovat altistuneet pitkään tupakansavulle.

Lääkäriin kannattaa suunnata, mikäli ilmenee yllättäen jatkuvaa yskää, rintakipua tai hengenahdistusta.

Paksusuolensyöpä

Yhdysvalloissa 90 prosenttia paksusuolensyövistä diagnosoitiin vuonna 2011 yli 50-vuotiailla. Suomessa uusi tapauksia havaitaan noin 2000 vuodessa.

Varhaisen vaiheen paksusuolensyöpä oireilee vain vähän, joten seulonnat ja ennaltaehkäisy ovat tärkeitä. Ajoissa havatuista paksusuolensyöpäpotilaista 90 prosenttia selviää hengissä.

50-vuotiaana kannattaa alkaa käydä säännöllisesti paksusuolen tähystyksissä.

– Tähystyksessä etsitään polyyppeja, jotka voidaan poistaa ennen kuin ne kehittyvät haitallisiksi, Presant sanoo.

Paksusuolensyövälle altistavia tekijöitä ovat muun muassa paljon punaista lihaa ja rasvaa sisältävä ruokavalio sekä liian vähäinen kuitujen saanti. Suolisto-oireista kannattaa konsultoida lääkäriä, erityisesti jos ulosteeseen ilmestyy verta, kärsit usein ummetuksesta tai kovista vatsakivuista.

Lähteet: grandparents.com, Syöpäjärjestöt

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.