Verta virtsassa, ulosteessa, oksennuksessa tai räässä? Lue syyt ja toimintaohjeet

Women’s Health Magazine listasi, miten kannattaa toimia, jos huomaa verta erilaisissa kehon eritteissä.

Verta virtsassa

Veri virtsan mukana voi olla merkki virtsatieinfektiosta tai virtsarakon tulehduksesta, varsinkin, jos siihen liittyy kirvelyä ja tihentynyttä virtsaamistarvetta. Myös munuaistulehdus, johon voi liittyä kuumetta, pahoinvointia ja selkäkipua, on mahdollinen syy. Muita verivirtsaisuuden aiheuttajia ovat esimerkiksi tietyt kasvaimet, lääkitykset ja eturauhasen hyvänlaatuinen liikakasvu.

Verivirtsaisuuden syy on aina selvitettävä lääkärissä. Jos virtsassa näkyy runsaasti verta ja hyytymiä, hoitoon tulee hakeutua välittömästi. Jos virtsa on selvästi punaista, lääkäriin on mentävä muutaman päivän sisällä – ellei tila sitten selity esimerkiksi punajuurten syömisellä tai kuukautisilla.

Verta ulosteessa

Läikkä tai pari punaista vessanpaperissa viittaa haavaan peräaukon tuntumassa. Sellainen voi syntyä esimerkiksi tavallista suuremman ”lastin”, ummetuksen tai vaikka runsaan pyyhkimisen takia. Mikäli syynä on peräpukamat, myös pöntössä voi näkyä hieman kirkasta verta. Hoitoon kannattaa hakeutua, jos vuoto jatkuu useiden päivien ajan.

Jos verta on yhtään itse ulosteessa, tutkimuksiin on mentävä oitis. Taustalla voi olla esimerkiksi tulehduksellinen suolistosairaus tai syöpä.

Verta räässä

Flunssat, kuiva ilma ja nenään kohdistuneet iskut voivat kaikki vahingoittaa nenää niin, että rään mukana tuleekin verta. Nenäverenvuodolle herkistävät myös veren hyytymistä estävät lääkeaineet, korkea ikä ja verisuonten kalkkiutuminen.

Nenäverenvuoto tyrehdytetään kallistamalla päätä eteenpäin ja painamalla sormella vuotavaa sierainta vasten nenän väliseinää, kunnes vuoto loppuu. Etukumara asento estää veren valumisen nieluun. Jos verenvuoto ei lakkaa vartissa tai nenäverenvuotoja on yli kaksi kertaa kuukaudessa, pitää käydä lääkärissä.

Verta oksennuksessa

Terveyskirjasto tietää kertoa, että veri oksennuksessa on aina syy hakeutua välittömästi lääkärin hoitoon. Taustalla voi olla esimerkiksi kasvain, maksakirroosiin liittyvä ruokatorven laskimolaajentuma tai mahahaava.

Lähteet: Womenshealthmag.com (lääkäri Alfred Sacchetti), Terveyskirjasto

Milloin on syytä epäillä syöpää?

Studio55.fi-lähetyksessä käytiin läpi erilaisten syöpätautien oireita ylilääkäri Johanna Mattsonin kanssa maaliskuussa 2016.

Milloin tarvetta epäillä syöpää? 25:57

Lue myös:

    Uusimmat