Veronmaksajille huima lasku – influenssarokotteita jäi käyttämättä 1,3 miljoonan euron arvosta

THL:n verorahoilla ostamista influenssarokotteista jäi viime vuonna käyttämättä noin 450 000 annosta. Se tarkoittaa, että noin 1,3 miljoonaa euroa meni hukkaan.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ostaa Suomeen vuosittain noin 1,2 miljoonaa annosta kausi-influenssarokotteita.

– Rokotteet ostetaan kansallisella hankinnalla riskiryhmille, THL:n kansallista rokoteohjelmaa ja influenssarokotteita hoitavan lääketukkukaupan johtaja Pertti Sormunen kertoo.

– Riskiryhmiin kuuluvat 65 vuotta täyttäneet henkilöt, 6–35 kuukauden ikäiset lapset, raskaana olevat sekä henkilöt, joiden vastustuskykyä sairaus on heikentänyt. Lisäksi rokotteen saavat potilaiden parissa työskentelevät terveydenhuollon ja sosiaalitoimen työntekijät.

Tänä vuonna painotusta lisättäneen raskaana oleviin ja hoitotyöntekijöihin. Uutena ryhmänä rokotetaan myös varusmiehet.

Niille, jotka eivät saa kansallisesti hankittua rokotetta, saattavat työnantajat kustantaa sellaisen. Muuten rokote pitää ostaa itse apteekista.

450 000 annosta jäi käyttämättä

THL jakaa rokoteannokset edellisvuosien laskelmien perusteella sairaala-apteekkeihin ja lääkekeskuksiin, josta julkisen sektorin palveluyksiköt tilaavat ne.

– Viime influenssakautena jäi käyttämättä noin 450 000 rokoteannosta. Niiden yhteisarvo oli noin 1,3 miljoonaa euroa, Sormunen sanoo.

– Koska kausi-influenssarokotteet valmistetaan aina kausikohtaisesti, edellisen kauden rokotteita ei voi käyttää seuraavalla kerralla. Käyttämättä jääneet rokotteet jäävät jakeluketjun tai THL:n lääketukkukaupan varastoon. Ne hävitetään sieltä influenssakauden päätyttyä.

Sormunen sanoo, että tilattuja määriä ei voida muuttaa menekin mukaan rokotteiden hitaan valmistuksen takia.

– THL pyrkii aktiivisella tiedotuksella parantamaan influenssarokotusten kattavuutta riskiryhmissä.

Studio55.fi/Piia Simola

Kuvat: Lehtikuva

Lue myös:

    Uusimmat