Mainos

Vellun kavala epäilys: Sain aivoveritulpan sikainfluenssarokotteesta

Vellu uskoi aikanaan lääkärien suosituksia sikainfluenssapiikin tarpeellisuudesta ja pelkää nyt, että piikistä saattoi koitua hänelle vakavia, pysyviä seuraamuksia. Puolisen vuotta rokotteen jälkeen Vellulla todettiin aivoveritulppa, jonka hän uskoo olevan yhteydessä sikapiikkiin.

– Olin toisessa kaupungissa silloin, kun yhtäkkiä tuli kova kipu päähän, ja sitten meni liikuntakyky. Kun palasin kotiin menin vastaanotolle, ja sairaalassa minulla todettiin aivoveritulppa, 57-vuotias Vellu muistelee kesän 2010 tapahtumia.

Vellu epäilee syyksi sikainfluenssarokotusta, jonka hän oli saanut puolisen vuotta aiemmin. Piikin ottamisesta hänelle oli aiheutunut oireita, jotka muistuttivat aivoverentulpan aiheuttamaa kipua.

– Päähän otti se piikki, kun se otettiin. Ei se ollut päänsärkyä, vaan sellainen vihlaisu. Sitä jatkui päivittäin, useita minuutteja kerrallaan, parin viikon ajan, Vellu kuvailee.

– Ei minulla koskaan ole päänsärkyä. Ei ole edes särkylääkkeitä tarvinnut ottaa!

Myös Vellun veli sai oireita sikainfluenssarokotteesta. Vellu uskookin, että rokotteella ja aivoveritulpalla on yhteys. Hän on kertonut epäilyksistään lääkärissä, mutta heidän kantansa ei enää Vellua vakuuta.

– Ei lääkäri myöntänyt, että se sikapiikistä johtuisi. Saa siellä puhua, mutta eivät ne mitään tee.

Vellu kärsii yhä vihlovasta kivusta.

– Aivoinfarktista minulle jäi huimausta, ja nyt vihlontakin on jälleen tullut takaisin, Vellu murehtii.

– Mietin, että myös kolesterolilääkkeillä saattaisi olla tekemistä asian kanssa. Kolesterolilääkkeitä en kestä myös syödä pätkääkään.

"Ei piikkiä, ei pelkoa"

Vellu kertoo, että pelottelu influenssan vaaroista sai hänet alun perin ottamaan sikainfluenssarokotteen.

– Olen ollut sepelvaltimopotilas pitkään, joten kuuluin riskiryhmään, ja minua peloteltiin, että se on paras ottaa. Nyt huomaan että pärjään ilmankin, eikä minuun mikään tartu. En ota enää yhtään piikkiä, en influenssarokotustakaan. Ei piikkiä, ei pelkoa!

Vellu peräänkuuluttaa terveydenhoitohenkilöstön vastuuta rokotteista. Hän hämmästelee, kuinka Suomessa on voitu antaa rokotetta, jota ei ole kunnolla tutkittu.

– Yleensä rokotteita tutkitaan kymmeniä vuosia, ennen kuin niitä lähdetään antamaan. Terveydenhoitoalalla pitäisi olla myös suurempi korvausvastuu. En voi mitään todistaa, kun ei ole se nuorten tauti, narkolepsia, kyseessä. Epäilen, että on vielä tutkimista siinä narkolepsiassakin.

Studio55.fi/Milja Atu


Onko sinulla tarina kerrottavanasi?

Studio55.fi etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.

Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.