Tyypin 2 diabeteksen oireet vaikea tunnistaa – jopa 200 000 suomalaista sairastaa tietämättään

Tyypin 2 diabetes lisääntyy hälyttävää vauhtia kaikkialla maailmassa. Suomessa tyypin 2 diabetesta sairastaa noin 250 000 ihmistä, joiden lisäksi arviolta noin 200 000 ihmistä sairastaa tietämättään.

Tyypin 2 diabetes periytyy todennäköisemmin kuin tyypin 1 diabetes, ja sen pääasialliset riskitekijät liittyvät elintapoihin: epäterveellinen ruokavalio ja erityisesti liikunnan puute lisäävät sairastumisriskiä. Tupakointi lisää sairastumisriskiä 44 prosenttia ja ylipaino taas kaksikymmenkertaistaa riskin sairastua tyypin 2 diabetekseen.

Monelle tuntemattomampi fakta on, että tyypin 2 diabeteksessa periytyvyydellä on suuri merkitys. Jos vanhemmalla tai sisaruksilla on tyypin 1 diabetes, sairastumisriski on 5-8 prosenttia. Jos taas toisella tai kummallakin vanhemmalla on tyypin 2 diabetes, sairastumisriski on jopa 40–70 prosenttia.

Omat riskitekijät sairastumiselle on tärkeää tunnistaa. Tyypin 2 diabetesta on mahdollista ennaltaehkäistä tai vähintäänkin sairastumista voi viivästyttää muuttamalla elintapoja terveellisemmiksi.

Tauti kehittyy hitaasti

Diagnosoitujen tyypin 2 diabeetikkojen lisäksi Suomessa on arviolta noin 200 000 diabeetikkoa, jotka eivät vielä tiedä sairastavansa tautia. Vahvin syy tähän on se, että tauti kehittyy hitaasti ja varhaisvaiheessa oireet ovat vaikeasti tunnistettavissa. Oireita voivat olla esimerkiksi jano, väsymys, ärtyisyys ja näön heikkeneminen.

– Diabeteksen ennuste on sitä parempi, mitä nopeammin sitä ryhdytään hoitamaan. Siksi olisikin tärkeää käydä säännöllisesti terveystarkastuksissa tai muuten huolehtia verensokerin mittaamisesta silloin tällöin, muistuttaa diabeteslääkäri Tero Saukkonen.

– Netissä, apteekeissa ja terveyskeskuksissa on riskitestejä, joilla voi helposti arvioida oman riskinsä sairastua tyypin 2 diabetekseen. Jos saa testistä korkean pistemäärän, kannattaa ehdottomasti hakeutua lääkärin vastaanotolle.

Lauantaina 14. marraskuuta vietetään Maailman diabetespäivää. Päivän yhtenä tavoitteena on edistää tyypin 2 diabeteksen ennaltaehkäisyä ja lisätä tietoisuutta diabeteksesta.

Lähde: Novo Nordisk

Lue myös:

    Uusimmat