Työtä vailla? Tarjoa koti yksinäiselle vanhukselle!

Auttamishaluinen ja sosiaalialasta kiinnostunut voi lapsen ja nuoren sijaan avata kotinsa ovet myös hoivaa kaipaavalle vanhukselle. Perhehoitajan tehtävä ikäihmisten parissa on sitova mutta antoisa. Olisiko sinusta perhehoitajaksi auttamaan vanhustenhuollon järjestämistä?

Perhehoitoliiton kehittämispäällikkö Maria Kuukkanen kehottaa perhehoitajuudesta kiinnostuneita osallistumaan kunnan järjestämään ennakkovalmennukseen.

– Ennakkovalmennuksessa tehtävänä on pohtia, onko valmiuksia perhehoitajaksi. Haluaako ja kykeneekö siihen, ja ovatko perhetilanne ja koti soveltuvia? Hoitajan tulee olla yhteistyökykyinen ja vuorovaikutustaitoinen.

Tiedonsaanti ja asiaan tutustuminen on tärkeää, jotta voi tehdä tietoisen päätöksen perhehoitajaksi ryhtymisestä.

–Jatkuva perhehoito on sitovaa. Perhehoidossa olevaa ikäihmistä ei voi jättää yksin, Kuukkanen huomauttaa.

Tärkeää työtä

Perhehoitaja ei ole asiakkaansa valitseva yrittäjä, vaan vanhus ohjataan perheeseen kunnan kautta. Hoitaja saa työstään sekä hoitopalkkion että kulukorvauksen. Lainsäädännössä hoitopalkkio on vähintään 650 euroa kuussa hoidettavaa kohden. Hoitopalkkio vaihtelee kunnittain ja käytännössä summa on Kuukkasen mukaan usein minimiä isompi. Kulukorvauksen tulee olla vähintään 400 euron tuntumassa, mutta moni kunta maksaa enemmän.

Vaikka on mahdollista tarjota koti vain yhdelle ikääntyneelle, perhehoidossa on samassa perheessä usein useampia ikäihmisiä. Yksin elävä ihminen voi periaatteessa ryhtyä hoitajaksi, mutta Kuukkanen muistuttaa, että tällöin hyvät tukiverkot ovat enemmän kuin tarpeen.

– Silloin kun perheessä on hoidettavia neljä tai vähemmän, ei ennakkovalmennuksen lisäksi alan ammatillista koulutusta vaadita. Toki siitä on aina apua.

Studio55.fi/Milja Atu

Kuvat Colourbox

Lue myös:

    Uusimmat