Tutkimus: Testosteronihoidosta ei miehille sydänriskejä pitkällä aikavälillä

Monet iäkkäät miehet käyttävät testosteronivalmisteita, mutta niiden on pelätty lisäävän sydänoireita ja kuolleisuutta. Tuoreen tutkimuksen perusteella riskit näyttäisivät kuitenkin riippuvan siitä, miten pitkään korvaushoito kestää. Lyhyet kuurit saattavat hieman suurentaa riskejä, mutta pitkään jatkuvat eivät, tulokset vihjaavat.

Tutkimus perustuu 10 000 yli 66-vuotiaan testosteronikorvaushoidon aloittaneen miehen sekä 28 000 verrokin viisivuotisiin seurantatietoihin vuosilta 2007–2012.

Testosteronihoitoa saaneiden miesten riski sairastua sydänoireisiin tai menehtyä seurannan aikana oli pienempi kuin verrokkien, mutta tämä koski vain miehiä, joiden testosteronihoito oli kestänyt pitkään. He säästyivät myös eturauhassyövältä muita todennäköisemmin, tutkijat havaitsivat.

Lyhyet kuurit liittyivät puolestaan hieman suurentuneeseen sydänoireiden ja kuoleman riskiin. Kuolleisuus viiden vuoden seurannan aikana oli tällöin noin 10 prosenttia suurempaa ja sydänoireiden riski 25 prosenttia suurempi kuin miesten, jotka eivät käyttäneet testosteronia.

Testosteroni-mieshormonin pitoisuudet laskevat iän myötä, mistä aiheutuu monenlaisia vaivoja, kuten erektiovaikeuksia. Pitkään jatkuva puutos voi johtaa myös lihasten heikkouteen ja osteoporoosiin eli luukatoon.

Yhdessä aiempien tutkimusten kanssa nyt julkaistut havainnot viittaavat siihen, että testosteronikorvaushoidon hyödyt ylittävät sen mahdollisesti aiheuttamat riskit. On kuitenkin tärkeää, että testosteronikorvaushoitoa käytetään vain silloin, kun testosteronin puute aiheuttaa oireita ja puute on varmistettu laboratoriotutkimuksissa.

Copyright Duodecim 2016. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa. 

Testosteronivaje uhkaa ylipainoisia

Seksuaalinen haluttomuus ja erektiohäiriöt ovat testosteronivajeen yleisimmät oireet. Mitä vanhempi mies on, sitä varmemmin hänellä on testosteronivajetta. Ylipaino ja huonot elämäntavat laskevat testosteronitasoja entisestään. Onko ongelmaan ratkaisua? Vieraana lääkäri ja seksuaaliterapeutti Tapani Vuola. 

Testosteronivaje uhkaa ylipainoisia. 26:14

Lue myös:

    Uusimmat