Mainos

Tutkimus: Tähän vuodenaikaan aivokalvontulehdusta esiintyy eniten

Bakteerien aiheuttama aivokalvontulehdus yleistyy talvikausina joka puolella maapalloa, tuore tutkimus osoittaa. Havainto on tervetullut, sillä aivokalvontulehduksen globaalista vuosirytmistä ei ole ollut tutkimustietoa.

Tutkijoiden selvitys on ensimmäinen globaali tutkimus aivokalvontulehduksen ilmaantuvuudesta, ja sen perusteella selvä painottuminen talvikauteen oli havaittavissa valtaosassa maista, joista tutkijoilla oli tutkimustietoa. Tämä havaittiin pohjoisella ja eteläisellä pallonpuoliskolla ja koski kolmea merkittävintä aivokalvontulehdusta aiheuttavaa bakteeria. Tutkimuksessa käytettiin tietoja 66 eri maasta.

Tulokset auttavat paremmin ymmärtämään aivokalvontulehduksen syntymekanismeja, ja viittaavat ympäristötekijöiden merkitykseen infektion synnyssä. On esimerkiksi mahdollista, että talvella nenän ja nielun limakalvot ovat alttiimpia bakteerien hyökkäyksille, mutta tästä ei ole vielä varmaa näyttöä.

Joka vuosi noin 1,2 miljoonaa ihmistä sairastuu bakteerin aiheuttamaan aivokalvontulehdukseen. Arviolta 10–20 prosenttia potilaista kuolee ja lisäksi 5–20 prosentille selvinneistä syntyy kuulon tai näön ongelmia tai muita hermosto-oireita. Yleisimmät aiheuttajabakteerit ovat pneumokokki (Suomessa 40 tapausta vuodessa) ja meningokokki (25 tapausta).

Tutkimus julkaistiin Lancet Global Health -lehdessä.

Copyright Duodecim 2016. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa. 

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.