Mainos

Tutkimus: Psoriaatikoilla suurempi riski sairastua aikuistyypin diabetekseen

Psoriaasi-ihosairautta potevat ovat tuoreen tanskalaistutkimuksen mukaan tavallista todennäköisemmin lihavia ja suurentuneessa vaarassa sairastua myös aikuistyypin diabetekseen.

Tanskalaisten tulokset vahvistavat näyttöä diabeteksen, ylipainon ja psoriaasin yhteydestä ja osoittavat niiden olevan ainakin osittain geneettisiä. Näin on etenkin psoriaasin ja lihavuuden kohdalla. Tulokset perustuvat 34 000 kaksosen terveystietoihin.

Analyysin perusteella psoriaasia potevien riski sairastua aikuistyypin diabetekseen on 50 prosenttia suurempi kuin terveiden. He ovat myös lihavia noin 80 prosenttia todennäköisemmin.

Koska tutkimukseen osallistuneet olivat kaksosia, tutkijat pystyivät myös selvittämään yhteyksien mahdollisia geneettisiä taustoja. Analyysin perusteella ainakin psoriaasin ja lihavuuden välinen yhteys on jossain määrin geneettinen.

Yhteydet havaittiin senkin jälkeen, kun tutkijat huomioivat sukupuolen, iän, tupakoinnin ja muita tuloksiin mahdollisesti vaikuttavia tekijöitä. Silti hyvin moni seikka voi selittää tuloksia.

Tutkimus julkaistiin Jama Dermatology -lehdessä.

Psoriaasi on ihon ja nivelten sairaus, jota sairastaa noin kaksi prosenttia suomalaisista. Iholla se aiheuttaa hilseläiskiä eri puolille kehoa. Nivelissä tauti voi tuntua mm. arkuutena ja aamujäykkyytenä.

Copyright Duodecim 2016. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa. 

Millainen hoito tehoaa psoriasikseen?

Huomenta Suomessa marraskuussa 2012 vieraana lääkäri Risto Oksman.

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.