Tutkimus: Kuolema tapahtuu kuviteltua hitaammin

Kuolema lienee maailman suurin mysteeri. Uusi tutkimus valottaa sitä, miten kuolema kehossa tapahtuu.

Kuolema ei suinkaan iske niin äkisti kuin usein kuvitellaan. Discovery.com kertoo uudesta tutkimuksesta, jonka mukaan kuolema etenee aallon tavoin solusta toiseen kunnes koko elollinen olento on kuollut. Niinpä joissain tapauksissa tiedemiehet voisivat jopa kyetä pysäyttämään biokemiallisen prosessin, joka saa kuoleman liikkeelle.

Tiedelehti PLoS Biologyssa julkaistussa tutkimuksessa tiedemiehet tutkivat kuoleman tapahtumaa madoissa, joiden kehojen toimintamekanismit ovat yllättävän samankaltaisia kuin nisäkkäilläkin. Erikoista on, että kuoleman edistymisen madon kehossa pystyy näkemään selvästi mikroskoopilla.

– Olemme tunnistaneet kemiallisen itsetuhon polun, joka levittää solujen kuolemaa madoissa. Sen voi nähdä sinisenä hehkuna, joka etenee kehossa. Se on kuin sininen viikatemies, tutkimusta johtanut David Gems University College Londonista selittää.

Madon paikalle voidaan kuvitella vaikkapa autiomaahan eksynyt henkilö, joka kärsii vakavasta nestehukasta. Stressi ja rasitus johtavat solujen vaurioihin, ja aiheuttaa yksittäisten solujen kuoleman. Koko elollinen organismi ei suinkaan kuole hetkessä, vaan yksittäisten solujen kuolema laukaisee kemiallisen reaktion, joka johtaa solujen luhistumiseen ja molekulaaristen jäänteiden kasaantumiseen. Jos reaktio jatkuu, yksilö kuolee.

Samanlaista vahinkoa soluille voi tapahtua myös yksilön ikääntyessä, mutta paljon hitaammin. Tiedemiehet eivät kykene estämään tätä, mutta matotutkimus antaa viitteitä, että muissa kuin ikääntymiseen liittyvissä olosuhteissa biokemiallinen kuoleman leviäminen saatetaan kyetä pysäyttämään.

– Saimme selville, että kun tukimme tämän polun, pystyimme viivyttämään rasituksen kuten tulehduksen aiheuttamaa kuolemaa. Ikääntymisen aiheuttamaa kuolemaa emme kyenneet hidastamaan. Tämä viittaa siihen, että ikääntymisen aiheuttamassa kuolemassa monet eri prosessit toimivat rinnakkain, Gems jatkaa.

Tulosten johdosta hän epäilee teoriaa, jonka mukaan ikääntyminen on vain yksinkertaisesti seurausta molekulaaristen vaurioiden kasaantumisesta. Sen sijaan hänen mielestään tulisi keskittyä tutkimaan biologisia tapahtumia jotka liittyvät ikääntymiseen ja kuolemaan, jotta voisimme ymmärtää miten nuo prosessit voitaisiin kyetä keskeyttämään.

Lähde Discovery.com

Kuvat Colourbox.com

Lue myös:

    Uusimmat