Tiesitkö? Näin monelle miehelle tulee vaihdevuodet

Testosteronin taso laskee miehillä kiihtyvään tahtiin 40 ikävuoden jälkeen. Sen myötä osa heistä alkaa kärsiä vaihdevuosista.

Miehellekin voi tulla vaihdevuodet. Erikoislääkäri Juhana Piha tosin puhuu mieluummin ikääntymiseen liittyvästä oireisesta testosteronivajeesta.

– Miehen sukupuolihormonin eli testosteronin taso laskee ajan myötä, aivan kuten naisilla estrogeenikin. Mutta toisin kuin naisilla, joilla vaihdevuodet etenevät hyvin nopeasti jopa parissa vuodessa, miehillä hormonitason lasku tapahtuu varsin tasaisesti pitkän ajan kuluessa, Piha sanoo.

Varo ylipainoa!

Testosteronin taso on miehillä korkeimmillaan 25 vuoden iässä. Sen jälkeen se laskee pikkuhiljaa.

– Tahti kiihtyy 40 ikävuoden jälkeen. Yksilöstä riippuu, tuleeko hormonin puutosoireita vai ei. Parinkymmenen vuoden kokemuksella voin sanoa, että viisikymppisistä miehistä oireita on 20–30 prosentilla.

Ongelmaa ei juuri voi ehkäistä esimerkiksi millään erityisruokavaliolla. Yksi asia kuitenkin on selvä.

– Ylipaino aiheuttaa testosteronitason laskua. Jos selkeästi liikalihavalla miehellä on matalat hormoniarvot, ne voivat normalisoitua, mikäli paino saadaan alenemaan. Mutta mikään helppo tehtävän painon pudotus ei ole, Piha sanoo.

Juttu on uusinta syyskuulta 2012.

Lisätietoa: Seksuaaliterveysklinikka.fi ja Miesklinikka.com

Piia Simola/Studio55.fi

Kuvat: Colourbox.com

Lue myös:

    Uusimmat