Testosteronihoito lisää riskiä kuolla sydäninfarktiin tai aivohalvaukseen

Uudet tutkimustulokset osoittavat, että testosteronihoitoa saavat miehet kuolevat muita todennäköisemmin sydäninfarktiin tai aivohalvaukseen.

Testosteronia annetaan usein miehille, joiden testosteronitasot ovat niin alhaiset, että se aiheuttaa esimerkiksi erektiohäiriötä ja väsymystä. Testosteronihoitojen on kuitenkin havaittu kasvattavan riskiä kuolla sydäninfarktiin tai aivohalvaukseen.

Tutkimukseen osallistui 8709 testosteronivajeesta kärsivää yli 60-vuotiasta miestä. Joka seitsemäs miehistä osallistui testosteronihoitoon ja sai kehon luontaista testosteronia pistoksina tai geelinä. Kaikkien miesten verisuonten kunto oli kartoitettu ennen tutkimuksen aloittamista.

Havaittiin, että 20 prosenttia niistä, jotka eivät käyttäneet testosteronia, kuolivat tutkimusjakson aikana. Vastaavan jakson aikana kuoli jopa 26 prosenttia niistä, jotka eivät käyttäneet testosteronia. Juuri verisuonten tukoksiin testosteronin käyttäjät kuolivat 29 prosenttia todennäköisemmin kuin testosteronia käyttämättömät.

Erot eivät selittyneet verenpaineen, kolesterolin tai sydänlääkityksen vaikutuksella. Testosteronin käytön aloittaneet olivat ennen käyttöä paremmassa kunnossa kuin ne, jotka eivät aloittaneet käyttöä.

Suurimmalla osalla tutkimukseen osallistuneista miehistä oli jo ennen tutkimuksen aloittamista ollut sepelvaltimotaudin oireita, korkea verenpaine, diabetes tai muita terveysongelmia. Ei siis ole varmaa, päteekö tutkimustulos nuorempiin ja terveempiin testosteronihoitoa saaviin miehiin.

Testosteronin pitkän aikavälin riskit tunnetaan yleisesti huonosti. Jotkut tutkimustuloksen viittaavat siihen, että testosteronihoito voisi myös pahentaa uniapneaa tai kasvattaa kivessyöpäriskiä.

Lähde: Reuters

Lue myös:

    Uusimmat