Teknologia on lisännyt ikäihmisten yksilöllistä hoitoa

Aamujumppa kotona, reaaliajassa ystävien kanssa aktivoi ja motivoi liikkumaan. Aamujumppaa ja monia muita elämää piristäviä kokeiluja on päästy testaamaan lähes viiden vuoden ajan Kustaankartanon vanhustenkeskuksen Inno-Kusti-hankkeessa.

Viisivuotinen Inno-Kusti hanke on tuonut Kustaankartanon vanhustenkeskukseen teknologiaa, joka parantaa asukkaiden elämänlaatua. Yksi suurista muutoksista on yhden rakennuksen kolmeen kerrokseen peruskorjauksen yhteydessä asennettu Elsi-turvalattia.

Lattian anturit havaitsevat liikkeen suunnan ja pinta-alan, eli käytännössä esimerkiksi kaatumiset.

– Lattia rekisteröi liikkeelle lähtöjä, ja sen avulla voidaan seurata esimerkiksi kaatumisriskissä olevia tai vaeltelevia asukkaita. Olemme olleet mukana kehittämässä tuotetta, joten Elsin avulla voimme seurata hyvinkin erilaisia asioita, Kustaankartanon johtaja Leena Pohjola kertoo.

Elsi-lattia asennetaan rekisteröimään tiettyjä liikkeitä. Kun kyseistä liikettä sitten tapahtuu, lähtee siitä ilmoitus vastuuhoitajan kännykkään. Näin hoitaja tietää heti mennä tarkastamaan asukkaan tilanteen.

– Hoitajat ovat Elsistä niin innoissaan, etteivät he halua siirtyä muille osastoille, joissa Elsiä ei ole käytössä.

Voimavarakartoitus kertoo fyysisistä mahdollisuuksista

Toinen suuri muutos, jonka Inno-Kusti on Kustaankartanoon tuonut, on niin sanottu aktivoivan arjen malli, jonka tarkoituksena on huolehtia yksilöllisesti siitä, että asukkaat saavat tarpeeksi virikkeitä.

Mallia hyödynnetään etenkin dementia-yksikössä, jossa on erityisesti valikoiduille asukkaille otettu käyttöön Emfit-matto, joka auttaa hoitajaa seuraamaan asukkaan liikkeelle lähtöjä.

– Aktivoivan arjen malli etenee prosessimaisesti, ja kaikki lähtee siitä, että hoitaja tutustuu hyvin tarkkaan asukkaan henkilöhistoriaan, kuten työhön, perheeseen, liikkumiseen ja harrastuksiin. Hoitaja etsii yhdessä asukkaan kanssa hänelle merkittäviä asioita, Pohjola kertoo.

Tutustumisen jälkeen asukkaalle aletaan miettiä erilaisia aktivointikeinoja, ja hänelle tehdään yksilöllinen aktivoivan arjen suunnitelma.

– RAI-mittauksesta saadun tiedon avulla tehdään riski- ja voimavarakartoitus, jonka perusteella mietitään, voisiko potilas hyötyä vaikkapa lihaksia vahvistavan polkulaitteen polkemisesta, kuntosalilla käymisestä tai Emfit-matosta.

Asukkaan historialla on väliä

Fyysisen aktivoinnin lisäksi malliin sisältyy myös sosiaalinen ja psyykkinen puoli, joka perustuu asukkaan omalle henkilöhistorialle.

Jokaiselle asukkaalle tehdään oma niin sanottu aktivoivan arjen taulu, johon poimitaan hänelle merkittäviä asioita. Taulun on tarkoitus kertoa hoitajille asioita, joita potilaan kanssa voi tehdä, kun hän on virkeä.

– Muistisairaiden kanssa ei voi suunnitella etukäteen kellonaikoja, että mitä milloinkin puuhaillaan. Siksi on tärkeää, että hoitaja huomaa potilaan virkeyden, ja tekee hänen kanssaan asioita silloin, kun potilaalle itselleen sopii, Pohjola sanoo.

Kotona ei tarvitse olla yksin

Kolmas projektiin liittyvä hanke on interaktiivinen televisio, jota hyödynnetään kotikuntoutusyksiköstä kotiutuville valikoiduille asiakkaille.

Kun asiakas pääsee kotiin, hänen kotiinsa asennetaan laite, jonka avulla hän saa interaktiivisen kuvayhteyden omasta televisiostaan kotikuntoutusyksikön studioon. Yhteyden kautta lähetetään studiosta erilaista ohjelmaa, johon asiakas voi kotonaan osallistua.

– Aamuisin lähetetään jumppahetki. Jumpan vetäjän lisäksi asiakas näkee ruudussa myös muut jumppaan osallistujat. Aamujumpissa ruudulla saattaa olla jopa 15 osallistujaa.

Lisäksi interaktiivisessa televisiossa pyörii esimerkiksi kirjallisuuspiiri ja erilaisia terveysluentoja, esimerkiksi ravitsemusneuvontaa.

– Yritämme kannustaa asiakkaita pitämään yhteyttä toisiinsa näyttöpäätteen avulla.

Uudistukset ovat hyödyttäneet ja parantaneet sekä asukkaiden että hoitajien arkea. Moni näistä uudistuksista jäänee elämään myös vuoden lopussa, kun Inno-Kusti-hanke päättyy.

– Alusta asti oli tavoitteena, että löytäisimme pysyviä keinoja asukkaiden elämänlaadun parantamiseen, Pohjola sanoo.

Studio55/Tuuli Lindgren

Lue myös:

    Uusimmat