Tästä hoidostako apu ryppyihin, kuivaan ihoon ja finneihin?

Iho-ongelmista voi päästä eroon kiinalaisella lääketieteellä.

Kiinalaisen lääketieteen metodeilla voi hoitaa iho-ongelmia. Näin väittää Nina Haavisto kymmenen vuoden kokemuksella alalta.

– Niin rypyt, kuiva iho kuin finnitkin helpottuvat tai paranevat kiinalaisella lääketieteellä, Haavisto sanoo.

– Kaikkein tärkein vaikuttaja ihon hyvinvointiin on ravinto. Suoliston olosuhteet heijastuvat iholle. Erityisesti pakarat, käsivarret ja kasvot ovat herkkiä reagoimaan ongelmiin.

"Hoitoon ennen juhlia"

Ravinnon lisäksi ihoa voidaan hoitaa akupunktion avulla.

– Kosmeettisella akupunktiolla rypyt madaltuvat, pigmenttiläikät vaalenevat tai häviävät kokonaan ja iho muuttuu kimmoisammaksi.

– Jos joku on kasvoiltaan oikein kireän näköinen, niin neulahoidon jälkeen hän muuttuu hetkessä ilmeeltään lempeämmäksi. Yksittäisiä hoitoja kannattaa tehdä vaikka ennen syntymäpäiviä tai Linnan juhlia, Haavisto sanoo.

Kaiken pohjalla on kuitenkin kiinalaisen ravinto-opin noudattaminen.

– Vaikka ihminen ei olisi koskaan käynyt kosmeettisessa akupunktiossa, hänen ihonsa alkaa ravintotottumuksia muuttamalla voida paremmin. Kasvoihin tulee kaunis väri.

Studio55.fi/Piia Simola

Kuvat: Colourbox.com, Erika Häkkinen

Lue myös:

    Uusimmat