Mainos

Tämän tapaturman hoitokulut ovat 20 000 euroa vuodessa

Suomessa sattuu vuosittain noin 7 000 lonkkamurtumaa. Niiden hoidosta ja mahdollisista jälkihoidoista kertyy yhteiskunnalle messevä lasku. Murtumien ehkäisyssä auttaa jo tiedon lisääminen, selvisi tutkimuksessa.

Yhden lonkkamurtuman ensimmäisen vuoden hoitokulut ovat noin 20 000 euroa, ja mahdollisista jälkihoidoista kulut voivat jopa 2,5-kertaistua, selviää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tilastoista.

Suurin lonkkamurtumien riskiryhmä ovat yli 70-vuotiaat naiset, joista kolmasosa joutuu murtuman vuoksi laitoshoitoon loppuiäkseen, koska liikuntakyky ei palaudu enää sille tasolle, että arjesta selviäisi ilman apua.

Informaatio auttaa estämisessä

Tutkija, sisätautien ja endokrinologian erikoislääkäri Tuula Pekkarinen muistuttaa, että lasku ei suinkaan tule tulevaisuudessa pienenemään, koska ikääntyneiden osuus väestöstä vain kasvaa.

Iäkkäiden naisten lonkkamurtumien ehkäisyssä toimii yllättäen jo pelkästään lisääntynyt informaatio. Tutkimuksen otos oli 2 182 uusmaalaista 60–70-vuotiasta naista. Heidät jaettiin kahteen ryhmään, joista toinen osallistui lonkkamurtumien ehkäisystä kertovalle kurssille, ja toinen ryhmä eli yleisen tiedon varassa. Erot alkoivat näkyä jo neljän vuoden kuluttua. Hyvin informoidut mursivat lonkkiaan vähemmän.

Studio55.fi/Piritta Palokangas

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.