Syyt, miksi silmät kannattaa suojata UV-säteilyltä

Kesäinen aurinko hellii mutta voi olla myös haitallinen. Millainen on auringon vaikutus silmiin? Silmäkirurgi kertoo.

– Suurien joukkojen tutkimuksessa voidaan osoittaa, että pitkäaikaiselle auringon UV-säteilylle altistuminen lisää kaihin esiintymisen riskiä, kertoo silmätautien dosentti ja silmäkirurgi Kari Krootila.

– Tämän vuoksi suositellaan, että silmät kannattaa suojata auringolta aurinkolaseilla tai lippa- tai lierihatulla. Ihan tavallisetkin silmälasit suodattavat UV-valoa, olivat ne muovia tai lasia.

Krootilan mukaan silmiä tulisi suojata erityisesti sellaisissa tilanteissa, missä UV-altistus on lisääntynyt heijastuksen kautta. Näin voi olla muun muassa vesillä, rannoilla, etelänmatkalla sekä tietenkin keväisellä lumihangella.

Pitkäaikaisesta altistuksesta mahdollisesti kehittyvä kaihi ei anna oireita heti, mutta hyvin voimakkaalle UV-säteilylle altistunut voi saada oireita myös nopeasti.

– Näin voi käydä jossain, missä tulee heijastuksia, esimerkiksi vesillä. UV-säteily voi aiheuttaa tuolloin silmän pintaepiteelin vauriota. Silmästä tulee kipeä, se vetistää, on arka ja silmää voi olla vaikea pitää auki, Krootila sanoo.

Tila on kuitenkin hyvin poikkeuksellinen, mutta mahdollinen. Ensiapuna tuolloin on hyvä pitää silmää kiinni, jolloin pintaepiteelisolukko saattaa uusiutua jo muutamassa tunnissa, Krootila neuvoo.

– Pintasolukon rikko saattaa muodostua vaaralliseksi, jos silmän sarveiskalvo on auki.

Silmä vaatii hoitoa tilanteen mukaan. Useimmin ensiapuna silmä laitetaan kiinni silmälapulla, jolloin luomi ei hankaa silmänpintaa ja pääsee uusiutumaan.

– Jos mahdollista, aloitetaan antibioottihoito, ettei silmä pääse tulehtumaan. Kaikki tilanteen mukaan – jos ollaan purjematkalla, niin lääkeapua ei ehkä heti saada.

Uskaltaako ulos ilman aurinkorasvaa? 

Jesse Kamras ja Miina Manninen keskustelevat lämpimästä ja aurinkoisesta säästä. Lisäksi kurkistetaan, miten lämmin sää otettiin vastaan Helsingissä. 

Uskaltaako ulos ilman aurinkorasvaa? 4:35

Juttu on uusinta heinäkuulta 2013

Studio55.fi/ Annimari Pasanen

Lue myös:

    Uusimmat