Suutulehdus voi edetä salakavalasti ja olla hengenvaarallinen

Tiesitkö, että suun tulehdukset voivat olla jopa hengenvaarallisia? TYKS:in apulaisylihammaslääkäri Tero Soukka kertoo, kuinka suun alueen tulehdukset voivat edetä - ja kuinka niitä voi ehkäistä.

Apulaisylihammaslääkäri Tero Soukka TYKS:in suu- ja leukakirurgian poliklinikalta sanoo suomalaisten pitävän huolta hampaistaan, mutta sanoo joukossa olevan yhä enemmän niitä, jotka eivät niin tee.

– Yksi syy tähän ovat taloudelliset syyt, sillä hammashoito on kallista. Hoitotakuusta huolimatta viivettä on, ja vuodenkin kun odottaa, hampaissa ehtii jo tapahtua.

Salakavala etenijä

Suun tulehdukset voivat edetä ja oireilla salakavalasti. Soukan mukaan ensimmäisinä oireina tulevat yleensä särky ja jomotus, joka ajan myötä saa seurakseen turvotusta.

– Mitä nopeammin tulehdus etenee, sitä vaarallisempi se on. Erityisesti tupakoivilla nämä sairaudet etenevät reippaastikin. Myös diabetes ja muut immuniteettia alentavat sairaudet vaikuttavat niin. Niihin tulee kiinnittää erityistä huomiota.

Koska tulehdukset voivat olla piileviä, ei niiden vakavuutta oikeastaan voi tietää muuten kuin käymällä hammaslääkärissä. Hammaslääkärikään ei aina näe tulehdusta suoraan.

– Jos hampaassa on pienikin reikä, se kasvaa itsestään, jonka jälkeen hammas menee kuolioon ja juuret tulehtuvat. Sen jälkeen tulehdus voi levitä leukaluun ulkopuolelle tai minne tahansa kehossa aiheuttaen vakavampaa vahinkoa.

Pelkkä reikiintyminen ei aina aiheuta tulehduksia. Esimerkiksi hampaiden kiinnityskudossairaus, jossa huonosta hygieniasta johtuen ientaskut syventyvät ja bakteerit lisääntyvät, voi aiheuttaa pahan infektioriskin. Pahimmillaan seurauksena voi olla jopa hampaiden tippumista.

Hengenvaarallinen tila

Soukan mukaan pahimmillaan suusta lähtevät tulehdukset voivat olla kohtalokkaita. Hammastulehduksen päästessä leviämään, märkäpesäke tai paise leviää kaulalle ja pahimmillaan rintalastan alueelle ja on siten hengenvaarallinen infektio.

– Jos tulee jokin vakava yleissairaus, joka vähentää immuunivastetta, niin tila voi olla henkeä uhkaava. Hammasperäiset tulehdukset ovat kaikkein yleisin syy sairaalahoitoon johtaneissa tapauksissa pään ja kaulan infektioissa.

Myös syöpäsairauksien hoidossa tulehtunut suu voi olla haitaksi.

– Sytostaatit ja muut syöpähoidot vähentävät ihmisen immuunivastetta ja immuunipuolustusta. Terveellä ihmisellä ihmisen elimistö pitää suun tulehduksen ehkä kurissa, mutta jos tuollaisessa tilanteessa on päällä iso juurenpääntulehdus, voi olla, ettei se pidäkään.

Soukka varoittelee, että silloin tulehdus voi levitä sepsikseksi eli verenmyrkytykseksi.

Sadat sairaalahoidossa vuosittain

Soukan mukaan Suomessa satoja potilaita vuosittain joutuu sairaalahoitoon pitkälle edenneen hammasperäisen tulehduksen takia.

– Tilastojen mukaan hoidossa ollaan keskimäärin kolme vuorokautta, mutta joskus jopa yli 10, Soukka sanoo. Hoidoksi näissä tilanteissa annetaan esimerkiksi suoraan suoneen antibioottia.

Hyvä, ohjeenmukainen kotihoito ja säännölliset hammaslääkärikäynnit ehkäisevät paljon.

– Silloin kaikki tulee varhaisessa vaiheessa hoidettua, eivätkä mahdolliset tulehdukset pääse muhimaan pitkään, Soukka sanoo.

Kuvat: Colourbox.com

Studio55.fi/Annimari Pasanen

Juttu on uusinta maaliskuulta 2013.

Koirankin hampaat harjattava – katso miten!

Suun tulehdus voi olla vaarallinen lemmikillekin. Katso, miten hauvan suuhygieniasta tulisi huolehtia.

Lue myös:

    Uusimmat