Mainos

Saattohoitopotilas Lumikki: Tältä tuntuu, kun elämä on lopussa

Saattohoitopotilaana olevalle 81-vuotiaalle Lumikille kuuluu hyvää. Vaikka energinen nainen tietää elävänsä elämänsä viime vaiheita, hän sanoo elämäntilanteensa olevan olosuhteisiin nähden paras mahdollinen. Äänessä kuuluvat seesteisyys, vapautuneisuus ja kiitollisuus, joita moni voi vain kadehtia.

– Ei minulla ole koko aikana ollut ahdistavaa oloa. Eikä minua vaivaa se, että kuolen pian, 81-vuotias Lumikki toteaa tyynesti.

Syöpää sairastava rouva kuvailee oloaan levolliseksi, eikä hän tunne pelkoa, masennusta tai surua.

– Ei sitä kukaan tiedä milloin kuolee. Eikä tarvitsekaan! Selväjärkisenä tiedän, että ei tämä enää 20 vuotta jatku, hän naurahtaa.

Vaikka loppu häämöttää, hän vaikuttaa elämäniloiselta ja myönteiseltä.

– Olen halunnut elää tämän vaiheen, että saan valmistautua. Ei kuolema kuitenkaan ole se päällimmäinen asia mielessä, hän sanoo.

– Olen elämässä kiinni, ihan täydellä sydämellä. En ajattele kuolemaa nyt, sen aika tulee, kun se tulee.

Päätös elämästä ja kuolemasta

Terveyttään vaalinut vanha rouva sai viisi vuotta sitten aivohalvauksen, joka pysäytti ensimmäistä kertaa pohtimaan elämän rajallisuutta. Hän kuitenkin taisteli itsensä takaisin kuntoon. Seuraavana vuonna häneltä leikattiin paksusuolensyöpä.

– Kyllä sairastuminen pysäytti. Syöpä sananakin kuulostaa jo pahalta. Halvaus oli se ensimmäinen isku, mutta olen kiitollinen, ettei puhekyky mennyt eikä ollut kipuja, Lumikki muistelee.

– Suomalaisen akan pahalla sisulla siitä kuntouduin!

Kun sitten viime talvena vatsasta löydettiin uusi syöpäesiintymä, Lumikki oli ehtinyt miettiä realiteetteja. Lähipiirin järkytykseksi elämäniloinen nainen kieltäytyi pitkittävistä hoidoista ja päätti valita mieluummin hyvän loppuelämän: sen, joka annetaan. Perhe hyväksyi valinnan.

– Syöpähoidot on jo koettu, ja ne olivat inhottavia, iho lähti, se oli aivan kamalaa. Itselleni päätös ei ollut vaikea, en vain halunnut ylimääräisiä vaivoja ja kipuja. En ole hetkeäkään katunut sitä, etten huolinut hoitoja, Lumikki sanoo, ja kehuu vuolaasti osaavaa saattohoitokotia.

– Tämä on paljon ihanampi vaihtoehto. Olo on turvallinen, ja saan parasta mahdollista hoitoa.

Parasta on eletty elämä

Lumikki syntyi pula-aikaan Helsingissä työläisperheen ainoaksi lapseksi, kävi koulut Tampereella ja teki pitkän uran opettajana. Rakas puoliso on ollut rinnalla jo 55 vuotta, ja perheeseen kuuluu myös kolme tytärtä. Vanhemmat kuolivat noin 30 vuotta sitten, ja myös monet rakkaat ystävät ovat jo lähteneet.

– Vanhemmat ovat ajatuksissa päivittäin. Tunne ei ole enää ikävä, mutta muistikuvat, etenkin juuri lapsuudesta, tulevat nyt mieleen, Lumikki kertoo.

Hän muistelee, kuinka Kalliossa puutalokorttelissa hän ei lapsena saanut juosta pihalla lakanoiden kuivuessa, ja lapsen mielestä lakanat riippuivatkin kuivumassa ihan aina.

Perheen kanssa vietetty aika on ollut Lumikin mukaan elämässä antoisinta. Ainoa katumisen aihe on, ettei hän pystynyt olemaan niin läsnä vanhempiensa viime vaiheissa kuin olisi halunnut. Hän on kuitenkin tyytyväinen elettyyn elämään, onnellinen perheestään ja siitä, että hänellä on ollut vapautta päättää omista asioistaan.

– Ei elämä ole aina helppoa ollut. Yli 80 vuoden aikana olen nähnyt huimia parannuksia siihen – nuoremmat sukupolvet eivät voi muistaa kuinka kurjaa oli, kun kaikesta oli puutetta, hän nauraa.

– Parasta kaikessa on ollut elämä itse, tämä eletty elämä kaikkine rasituksineen ja vaivoineen.Mieleen ei ole jäänyt tavallinen arki vaan rutiineista poikkeavat asiat, niin ilossa kuin surussakin.

Lumikki kuvaa elämäänsä hyväksi ja rikkaaksi. Hän on opiskellut, harrastanut ja matkustellut miehensä kanssa mielensä mukaan eläkeiälläkin. Vielä loppuvuodesta pariskunta nautti viidestä aurinkoisesta viikosta Teneriffalla. Vaikka vointi matkan jälkeen heikkeni, Lumikki iloitsee kokemuksesta.

– Onneksi olen elänyt. Muilla voi olla katumuksia asioista, jotka he ovat jättäneet tekemättä ja kokematta. Minulla ei.

Hautajaismusiikki ja pappi valittu

Ystävien ja läheisten poismenoa hän on itkenyt, mutta ei omaansa. Huolta Lumikki kantaa miehestään, jolle puolison kuolema on kova paikka.

Lumikki kuvaa puolisoaan sulkeutuneeksi suomalaismieheksi, joka on vasta kuoleman herkistämänä alkanut avautua. Mies kokee ahdistusta, pelkoa ja väsymystä.

– Haluaisin saada kaikki asiat kuntoon, ja sen että mies osaisi jälkeeni hoitaa ne asiat, jotka minä olen kotona aina hoitanut. Että jäljelle jääneille ei jäisi hirveää sotkua. On niin paljon vielä keskeneräistä, haluan vain, että olisi aikaa järjestää.

Käytännön järjestelyjä Lumikki on jo tehnyt. Hän suunnittelee hautajaistensa musiikkia, ja pappikin on varattu siunaamaan. Iso asia on myös se, että Amerikassa asuva tytär on tulossa tapaamaan vielä ennen loppua, jo ehkä viikon päästä.

– Minulla on iso piiri ympärilläni, joka tietää, että olen olemassa. Siitä, ettei minua ole unohdettu, saa tyydytystä ja lohtua, Lumikki sanoo ja suree niiden puolesta, jotka ovat yksin.

Onnellisesti loppuun asti

Lumikki ei usko ankaraan, rankaisevaan Jumalaan. Uskonto ei ole kuoleman lähestyessä mietityttänyt häntä sen enempää kuin ennenkään.

– Ylöspäinkin on hyvät välit. Oman uskoni kanssa olen hyvässä sovussa, vaikka en hurskas kristitty olekaan.

Lumikki ottaa kuoleman vastaan luonnollisena. Hän vertaa tilannetta jyllääviin luonnonvoimiin, jotka ihmisten on vain hyväksyttävä. Itse hän on hyväksynyt kohtalonsa, eikä nainen kanna turhia murheita.

– Tätini on aina ollut suurmurehtija. Onneksi en ole hän, sillä nyt olisi paljon murehdittavaa, Lumikki heläyttää.

– Olen onnellinen. Olisi paljon raskaampaa vetää loppuun asti, jos murehtisi. Olisi kauheaa elää nyt miettien, miksi minulle käy näin.

Studio55.fi/Milja Atu

Kuvat: Colourbox.com


Onko sinulla tarina kerrottavanasi?

Studio55.fi etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.

Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.