Ruoan vahtaamista ja pihakoivujen välttelyä − tätä on moniallergisen arki

Rebecca Eklund on kärsinyt allergioista koko ikänsä. Ensin, Rebeccan ollessa vielä pieni lapsi, kuvioihin astui astma. Vanhemmiten hän aloitti kaverin suostuttelemana uintiharrastuksen. Sen myötä oireet helpottuivat.

– Välillä uidessa tuli hengenahdistuksia, ja uinti oli keskeytettävä. Mutta luulen, että uinti myös edesauttoi astman parantumista, kertoo Rebecca Eklund.

Rebeccan elämä ei kuitenkaan suinkaan helpottunut astman hellittämisen myötä, vaan tilalle puskivat muut allergiat. Siitepöly- ja ruoka-aineallergiat puhkesivat pikkuhiljaa, yksi kerrallaan.

Allergiat lisääntyivät

Ensimmäiset ruoka-allergiat alkoivat omenasta ja pähkinästä.

– Tiesin, että niitä täytyy varoa, mutta sitten huomasin, etten pysty syömään niitä ollenkaan. Aluksi ajattelin myös, ettei se mitään, jos olen allerginen pähkinälle. Mutta sitähän on todella monessa ruoassa, suklaassa ja leivonnaisissa, Rebecca toteaa.

Allergiat tekivät Rebeccan elämästä yhä hankalampaa. Jokaisen suupalan kanssa oli pohdittava, mitä se sisältää.

– Omenan ja pähkinän jälkeen tulivat kirsikat, päärynät ja luumut.

– Viime keväänä söin pienen palan päärynää ja jouduin terveyskeskukseen tiputukseen.

Allergialistalle mukaan nousivat myös koivu ja heinät.

Koivu ja ruoka ristireagoivat

Siitepölyallergia ja allergisuus koivulle tuovat Rebeccalle ikävimpiä oireita. Koivu aiheuttaa iho-ongelmia ja vakavia hengitysvaikeuksia.

– Viimeiset vuodet ovat olleet todella pahoja. Keväät ovat menneet siihen, että olen joutunut syömään allergialääkkeitä ja iho kutiaa. On myös ollut aikoja, jolloin en voinut käyttää mitään meikkiä, kun jouduin raapimaan naamaa kutinan takia koko ajan. Kurkkua kutisi, ja kotipihan koivuja piti vältellä.

Lämpimät kevät- ja kesäpäivät voivat koitua allergikon kohdalla täydellisiksi painajaisiksi.

– Kesällä on inhottava mennä uimaan, kun rannalla on heinää ja puita ja täytyy miettiä, kuinka paljon otan allergialääkkeitä mukaan.

– Ainahan sitä odottaa kesää niin paljon, mutta kun se vihdoin on täällä, se onkin inhottavaa.

Rebecca on tottunut liikkumaan ja menemään, eikä kotona piilottelu tulisi kyseeseenkään. Allergiat ja niiden oireet on kohdattava silmästä silmään.

– Olen välillä miettinyt, etten haluaisi mennä ulos, kun silmät kutiavat, täytyy raapia hirveästi itseään ja on vaikea hengittää. Mutta koskaan ei ole ollut niin huono olo, etten olisi pystynyt menemään.

Ystävien ymmärrys on tärkeää

Rebeccalla on allergialääkevarastot mukana autossaan, jokaisessa laukussaan ja lompakossaan. Ystävien tuki ja ymmärrys ovat tärkeä osa allergikon elämää.

– Minulla on jokaisen laukun sivutaskussa Epipen-adrenaliinikynä ja sen käyttöohjeita ja lompakossa allergialääkkeitä.

– Olemme käyneet ystäväpiirissä läpi kaikki adrenaliinipiikkiohjeet sen varalta, että joskus tulee tilanne, jossa minua tarvitsee auttaa, Rebecca kertoo.

Siedätyshoidosta toivonpilkahdus

Rebeccan siitepölyallergia on niin vahva, että allergialääkkeet eivät siihen auta. Sen vuoksi naiselle on aloitettu siedätyshoito. Alkavaa kevättä Rebecca odottaakin toiveikkain mielin – jos hoidot olisivat jo tehonneet.

– Siedätyshoito auttaa koivun siitepölyyn, ja luultavasti se tulee auttamaan myös ruoka-allergioihin, jotka ristireagoivat koivun kanssa. Sitä kautta voi olla, että oireeni lievenevät, mutta eivät ne varmaan koskaan kokonaan tule lähtemään.

Studio55.fi/Siiri L'Ecuyer


Onko sinulla tarina kerrottavanasi?

Studio55 etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.

Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme Studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.

Lue myös:

    Uusimmat