Reumaattisiin sairauksiin voi liittyä aivoverenkiertohäiriöiden vaara

Nivelreumaa ja muita reumaattisia sairauksia potevat saattavat sairastua aivoverenkierron häiriöihin tavallista herkemmin. Yhteys koskee sekä aivoinfarkteja että aivoverenvuotoja.

Stroke-lehden julkaisemat tulokset perustuvat aiempien tutkimusten aineistoihin, ja niiden perusteella aivoverenkiertohäiriöt ovat reumaattisia sairauksia potevilla 1,5–2 kertaa yleisempiä kuin väestössä yleensä. Yhteydet koskevat nivelreumaa, selkärankareumaa, systeemistä lupus erythematosusta (SLE), kihtiä ja nivelpsoriaasia.

Sairastumisriskit olivat suurimmat alle 50-vuotiailla ja pienenivät iän myötä 65. ikävuoden jälkeen.

Reumaattisia tauteja sairastavilla on aiempien tutkimusten perusteella myös tavallista enemmän sepelvaltimotautia ja kilpirauhasen vajaatoimintaa. Nivelreumaa sairastaa noin 35 000 suomalaista, selkärankareumaa 10 000, SLE:tä muutama tuhat ja kihtiä noin 30 000.

Copyright Duodecim 2016. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa. 

Jumppa nivelrikkoiselle – treenaa mukana!

Studio55.fi-lähetyksessä vieraina fysioterapeutit Minna Penttilä ja Sanna Korteniemi.

Jumppa nivelrikkoiselle – treenaa mukana! 7:19

Lue myös:

    Uusimmat