Mainos

Puhu näin huonokuuloiselle – kymmenen vinkkiä

Huonokuuloinen voi kokea keskustelussa mukana pysymisen vaikeaksi ja olonsa siksi ulkopuoliseksi. Samaa lausetta toistavan juttukumppanin ei pitäisi ainakaan turhautua ja jättää selittämistä sikseen. Kiinnitä huomio seuraaviin asioihin, niin kommunikaatio huonokuuloisen kanssa sujuu paremmin.

Paikka

Taustahälinä vaikeuttaa kuulemista. Huonokuuloista voi häiritä jo ilmastointilaite tai mikä tahansa huriseva, kohiseva tai suriseva ääni. Julkisella paikalla esimerkiksi ravintolassa tai toimiston aulassa kannattaa hakeutua kaikkein hiljaisimpaan soppeen. Kotona voi olla syytä sammuttaa televisio ja radio.

Asento

Asetu sellaiseen asentoon, että olet huonokuuloisen kanssa yhtä korkealla ja niin, että hän näkee kasvosi. Vaikkei huuliltalukua olisi koskaan varsinaisesti opetellut, yleensä huonosti kuuleva ihminen alkaa intuitiivisesti seurata toisen suun liikkeitä ja saa niistä apuja ymmärtämiseen.

Valaistus

Tilassa pitää olla riittävästi valoa, jotta suun liikkeet voi nähdä. Valon tulisi myös suuntautua omille kasvoillesi eikä huonokuuloisen silmiä päin.

Pidä kädet poissa kasvoilta

Älä peitä suutasi. Myös syöminen tai purkan pureskelu tekee puheesta vaikeammin ymmärrettävää. Parta tai viikset eivät liioin auta huuliltalukua.

Kuulijan korva

Jos huonokuuloinen kuulee toisella korvalla paremmin, pidä se mielessä esimerkiksi istumapaikkaa valitessa. Älä kuitenkaan nojaa puhumaan korvaan, silloin suusi liikkeet eivät näy.

Artikulointi

Vältä puhumasta liian nopeasti tai monimutkaisilla lauseilla. Hidasta hieman, pidä taukoja virkkeiden välissä ja varmista, että toinen on ymmärtänyt ennen kuin jatkat. Voit puhua kuuluvammin kuin yleensä, mutta älä huuda, sillä se voi vääristää ääntä ja vaikeuttaa huulilta lukemista. Samasta syystä sanoja tai huulten liikkeitä ei tarvitse liioitella.

Kutsu nimeltä

Puhuttele huonokuuloista nimellä ennen kuin alat puhua hänelle. Useimmat ihmiset havahtuvat kuullessaan oman nimensä, ja tällöin on vähemmän todennäköistä, että puheen alusta jäisi joitakin sanoja väliin.

Seuraa ilmeitä

Poimi sinäkin vihjeitä vuorovaikutukseen huonokuuloiselta. Jos hän näyttää hämmentyneeltä, hän tuskin on ymmärtänyt kuulemaansa.

Käytä kiertotietä

Jos jokin tietty sana tai lause ei tunnu menevän perille, yritä ilmaista sama asia toisella tavalla. Älä toista samoja sanoja uudestaan ja uudestaan – tai vielä pahempaa, turhaudu kahden tai kolmen yrityksen jälkeen ja sano ”ei mitään, ei sillä niin väliä”. Kun toinen yrittää kuulla jo kolmanteen kertaan, sillä todellakin on väliä.

Huomioi ryhmässä

Porukalla keskustellessa aiheet saattavat vaihtua lennosta. Äkkinäisiä muutoksia puheenaiheissa kannattaisi kuitenkin välttää, tai ainakin niistä tulisi mainita huonokuuloiselle. Näe hieman ylimääräistä vaivaa, jotta huonomminkin kuuleva pysyy mukana keskustelussa. Voit esimerkiksi toistaa jo esille tulleita kysymyksiä tai faktoja ennen keskustelun jatkamista.

Muistakaa myös paikalla olijoiden kesken vuorotella puheenvuoroissa ja olla keskeyttämättä tai puhumatta toisten päälle. Älkääkä puhuko huonokuuloisesta ikään kuin hän ei olisi paikalla.

Lähteet: Ucsfhealth.org, Nlm.nih.gov, Psychologytoday.com

Kuurot kohtaavat ennakkoluuloja

YK:n ihmisoikeuspalkinnon saanut ja kuurojen puolesta paljon töitä tehnyt Liisa Kauppinen kertoi kuuroihin liitetyistä väärinkäsityksistä Huomenta Suomessa.

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.