Professori: Sokerilla iso rooli sydän- ja verisuonitautien synnyssä

Sokerin on jo pitkään tiedetty aiheuttavan lihavuutta ja siten myös tyypin 2 diabetestä. Viime vuosina on varmistunut, että sokerilla on suuri rooli myös sepelvaltimotaudin synnyssä. Vielä ei tiedetä miksi.

Uudet tutkimukset osoittavat, että sokerilla saattaa olla huomattavasti suurempi rooli sydän- ja verisuonitautien synnyssä kuin aiemmin on tunnustettu. Kansanterveyslaitoksen entinen pääjohtaja, lääketieteen professori Jussi Huttunen huomauttaa, että vielä ei tiedetä, millä tavalla.

Ensimmäisen teorian mukaan sokeriin liittyvät ongelmat ovat kaikki yhteydessä toisiinsa. Jo aiemmin sokerin haitoiksi tunnustetut lihominen ja siihen yhteydessä oleva tyypin 2 diabetes aiheuttaisivat sepelvaltimotautia.

– Haitat johtuvat sokerin nopeasta pilkkoontumisesta suolistossa. Sen seurauksena veren sokeripitoisuus kohoaa hyvin korkealle ja laskee nopeasti alas. Siksi kylläisyyden tunnetta ei tule ja syömistä jatketaan nopeasti, vaikka jo sokerista on saatu kaloreita. Tästä johtuvat lihavuus ja tyypin 2. diabetes, joita seuraisivat sepelvaltimotaudit, selittää Huttunen.

Toinen teoria, josta tällä hetkellä keskustellaan, leimaa hedelmäsokerin haitalliseksi. Sokeri jakautuu elimistössä fruktoosiksi ja glukoosiksi, ja epäillään, että juuri fruktoosi aiheuttaisi sepelvaltimotautia.

– On kiisteltyä, liittyvätkö negatiiviset terveysvaikutukset kaikkeen sokeriin, Huttunen kiteyttää.

Hedelmiä ei kuitenkaan kannata alkaa pelätä. Hedelmäsokeria on hedelmissä nimestään huolimatta melko pieniä määriä.

– Ja hedelmissä on niin paljon muuta hyvää, että se korvaa moninkertaisesti mahdolliset haitat, Huttunen täydentää.

– Hedelmäsokeri on ongelmallista silloin, kun sitä syödään tavallisen sokerin osana tai jos sitä lähdetään erikseen lisäämään elintarvikkeisiin.

Piilosokeri myytti

Kasvavasta hiilihydraattitietoisuudesta huolimatta sokerin käyttö on tutkimustulokset huomioiden liian runsasta. Piilosokeri on huono tekosyy liialliselle sokerinsaannille, sillä sitä on ruoassa mitättömän pieniä määriä.

– Piilo-sokeri ei ole iso ongelma. Makeus yleensä perustuu juuri sakkaroosiin ja ihmiset tietävät aika tarkkaan, missä sokeria on. Jos sokeria haluaa välttää, sitä pystyy kyllä helposti välttämään, Huttunen kumoaa myytin piilosokerista.

Ongelmia aiheuttavat makeat jälkiruoat ja puhdistettu sokeri, joka lisätään ravintoon sellaisenaan.

– Jos sokeria aktiivisesti välttelee, se määrä, joka jää ruokavalioon, ei ole vaarallinen. Sitä on pieniä määriä monissa elintarvikkeissa luontojaan, mutta ne ovat niin pieniä määriä, että niillä ei ole merkitystä. Kyllä se on lisätty sokeri, jota käytetään ennen kaikkea jälkiruokien makeuttamisessa, joka aiheuttaa terveyshaittoja.

Vaarallinen sokeri. 26:04

Lue myös:

    Uusimmat