Parkinsonin tauti: heikentynyt motoriikka voi olla oire

Parkinsonin tauti on vanhuusiän aivoja rappeuttava sairaus, joka vaikuttaa erityisesti liikkeiden suorittamiseen. Se ilmenee aluksi liikkeiden hidastumisena ja kömpelyytenä. Tautiin erikoistunut lääkäri Juha Rinne kertoo, että oireita voidaan kuitenkin lievittää.

Hitaasti etenevää neurologista Parkinsonin tautia sairastaa Suomessa noin 10 000 henkilöä. Taudin toteaminen tapahtuu yleensä, kun motoriikka hidastuu ja liikkeet saattavat tuntua kömpelöiltä. Alkuvaiheessa oireet tuntuvat vain kehon toisella puolella olevana jäykkyytenä ja vapinana.

– Aluksi liikkeet tuntuvat hitailta toisella puolella vartaloa, ja tavarat saattavat esimerkiksi pudota käsistä, Parkinsonin tautiin erikoistunut lääkäri Juha Rinne kertoo.

Jos tautii sairastuu, on tärkeää pitää yleiskunnosta ja ravitsemuksesta hyvää huolta.

– Yleensä tauti todetaan 50 ja 70 ikävuoden välillä. Nuoremmilla alkanut Parkinsonin tauti on harvinainen, mutta ei mahdoton, Rinne jatkaa.

Parkinsonin oireita voidaan lieventää

Syytä Parkinsonin tautiin ei tiedetä, mutta oireita voidaan lieventää lääkehoidoilla ja fysioterapialla. Nykypäivänä on otettu käyttöön myös kirurgiset menetelmät, joilla lievitetään taudin enteitä.

– Parkinsonin tautia sairastava voi pärjätä myös työelämässä taudin kanssa. Se riippuu täysin siitä, vaatiiko työ tietynlaista sorminäppäryyttä ja ovatko oikeakätisellä vasemmalla puolella oireet pahemmat, Rinne lisää.

Hoidot määritellään potilaan iän ja kunnon perusteella, ja lääkehoito aloitetaan vasta, kun siihen on liikkumisen kannalta tarve. Rinne kertoo, että nykyisten lääkehoitojen aikana, eliniän ennuste on aivan yhtä hyvä kuin terveellä vanhuksella.

– Alkuvaiheessa oireet voivat olla lieviäkin, joten normaaliin elämään tauti ei juurikaan vaikuta, Rinne kertoo, mutta myöntää, että puolisolle diagnoosi saattaa olla vaikea pala.

Taudin aiheuttajaa ei toistaiseksi tunneta, ja siksi sitä on vaikea ennalta ehkäistä.

– Ei voi sanoa, että tauti olisi yleisempi joko miesten tai naisten joukossa, Rinne lisää.

Studio55/Jonna Jauhiainen

Lue myös:

    Uusimmat