Ongelmia aviovuoteessa − mies eli samaan aikaan kaksoiselämää

Arja* suhtautui ymmärtävällä otteella puolisonsa erektio-ongelmiin. Avioliittoa ehti kestää hädin tuskin vuoden, kun paljastui, että mies haki samaan aikaan pönkitystä itsetunnolleen vieraista vuoteista.

Kielitaitoinen Arja oli hakenut tovin kansainväliseltä sivustolta ulkomaisia kontakteja. Rakkaus ei ollut tilauksessa, mutta kohtalo päätti toisin.

Afrikkalainen Klem* oli tulossa Suomeen opiskelemaan ja halusi tutustua tulevaan asuinpaikkaansa ja sen ihmisiin etukäteen. Arja lupasi auttaa.

Kun kaksikko lopulta kohtasi kasvokkain, ilmassa väreili kemiaa. Yhteisen kesän päätteeksi Klem esitti kosinnan. Arja harkitsi asiaa jonkin aikaa, kunnes päätös tuntui oikealta. Pari solmi avioliiton yhdeksän kuukautta tapaamisestaan, ja Arja muutti Klemin perässä tämän opiskelupaikkakunnalle.

− Jälkeenpäin olen ymmärtänyt, että kyseisessä elämänvaiheessa asuin ensimmäistä kertaa elämässäni yksin. Se oli minulle outo kokemus ja johti siihen, että tartuin mahdollisuuteen, Arja pohtii.

Räiskyvää yhteiseloa

Tuoreen avioparin tunteet räiskyivät alusta alkaen ääripäästä toiseen. Arja kuvaa tunnelmaa vuoristoradaksi: oli hauskaa, riitaa, jälleen hauskaa ja riitaa.

Kulttuurieroista värikäs yhteiselo ei kuitenkaan johtunut.

− Eroavaisuutemme olivat vain mielenkiintoisia. Olimme uteliaita toistemme kulttuureita ja taustoja kohtaan, ja halusimme molemmat oppia lisää, Arja sanoo.

Riitojen ohella haastetta riitti myös makuuhuoneen puolella. Homma tyssäsi usein alkuunsa erektion puutteeseen. Klemin mielestä tuore vaimo halusi ylipäätään liikaa seksiä.

− Kyllä se oli hänelle kova paikka joka kerta. Yritin olla hienotunteinen, ymmärtäväinen ja kärsivällinen. Ei hän halunnut ongelmastaan hirveästi puhua, Arja sanoo.

Opiskelujen ohella Klem teki työtä, joka vaati paljon matkustelua. Mustasukkaiseksi Arja ei itseään tunnista. Siitä huolimatta takaraivossa alkoi kolkuttaa tunne, ettei kaikki ollut kohdallaan.

− Työnsin epäilykset syrjään. Ajattelin, että se on vaan omassa päässäni.

Kaksoiselämä paljastuu

Avioelämää oli ehtinyt jatkua vuoden, kun Arjan pahat aavistukset muuttuivat todeksi. Sattumalta eteen ilmestyneet todisteet puolison uskottomuudesta olivat kiistattomat.

Erotaanko heti, Arja paukautti, kun ulko-ovi kolahti. Petollinen puoliso suuttui ja alkoi puhua.

− Hän lateli kaikki tunnustuksensa uskottomuudesta ja kaikista eri tavoista, miten hän oli ollut toisten naisten kanssa tekemisissä, Arja huokaa.

Klem oli riidan päätteeksi lähdössä jälleen reissuun. Kun tilanne tasaantui, mies käänsi kurssiaan: pyysi anteeksi ja lupasi muuttaa tapansa.

− Kaksoiselämä oli kauhea sokki ja pettymys. Siinä joutui myös oma itsetunto koetukselle. Lopulta annoin kuitenkin hänelle uuden mahdollisuuden.

Nyt riittää!

Lupaus muutoksesta piti noin vuoden verran. Varma Arja ei asiasta tietenkään voi olla. Vähitellen hälytyskellot alkoivat jälleen soida. Aviomiestä näkyi yhä vähemmän kotona.

Uudet todisteet uskottomuudesta olivat viimeinen niitti. Arja pakkasi tavaransa ja muutti pois. Aviomies ei kuitenkaan ollut aikeissa luovuttaa helpolla.

− Vähän ajan päästä hän otti yhteyttä ja alkoi puhua, että emmekö voisi palata yhteen. Hän sai minut henkisesti uudestaan koukkuun. Se viivästytti irtaantumista.

Uusi elämä toisella paikkakunnalla teki lopulta pala palalta tehtävänsä. Irtioton menneestä sinetöi uusi rakkaus, joka ilmestyi Arjan elämään kaksi vuotta sitten.

"Pettäminen ei ole kulttuurista kiinni"

Arjan uusi kumppani on saman ikäinen ja samasta maasta kuin ex-aviomies. Petetty nainen tiedosti alusta lähtien, että kyseessä on tällä kertaa täysin erilainen ihminen.

− Minulle ei ole jäänyt epäilystä, että mitä jos uusi kumppanini on samanlainen. Me kaikki olemme yksilöitä, oli kyseessä mikä tahansa kulttuuri tai maa, Arja painottaa.

Uuden kumppanin myötä Arja näkee selvemmin, mikä ex-puolison kanssa meni vikaan.

− Hän oli jo luontaiselta olemukseltaan naistennaurattaja. Vaikutti siltä, että hän tarvitsi naisten ihailua, huomiota ja aina vaan uusia valloituksia.

Ex-puoliso ei suostunut missään vaiheessa puhumaan syistä, jotka vaikuttivat käytöksen taustalla. Myös seksielämän ongelmat jäivät täysin puimatta.

− Jos mies ei halua puhua kumppanin kanssa, niin menisi edes lääkärin luokse. Se ei auta, että antaa asian vain olla tai lähtee hakemaan ihan väärällä tavalla lohtua, Arja muistuttaa.

*Nimet on muutettu

Kuvat: Colourbox.com

Studio55.fi/Jenni Kokkonen


Onko sinulla tarina kerrottavanasi?

Studio55.fi etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.

Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme Studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.

Lue myös:

    Uusimmat