Oletko alakuloinen vai masentunut? Näin erotat

Masennus ikäihmisten mielenterveysongelmana 25:35

Jokaisella on joskus hetkiä, jolloin asiat tuntuvat menevät huonosti ja mieli on maassa. HYKS:n vanhuspsykiatrian ylilääkärin Björn Appelbergin mukaan masennus ja alakuloisuus tulee erottaa toisistaan.

Suru ja alakuloisuus ovat osa elämää. Esimerkiksi läheisen kuolema, avioero tai muu vastaava tapahtuma saattaa vaikuttaa vahvasti onnellisuuteen. Alakuloisuudesta puhuttaessa täytyy ylilääkäri Björn Appelbergin mukaan tehdä ero masennukseen.

– On jopa vähän harmillista, että käytetään samaa termiä lääketieteellisessä mielessä olevalle masennukselle. Ero on kesto ja tietysti myös oireiden intensiteetti ja se, että oireita on paljon, Appelberg kertoo Studio55.fi -lähetyksessä.

Masennuksessa Appelbergin mukaan alakuloisuuden lisäksi tavallisia oireita ovat unettomuus, mielenkiinnon, mielihyvän ja keskittymiskyvyn menettäminen, energian puutos sekä kivut.

Alakuloisuuden hetket kuuluvat elämään

Alakuloisuutta voi kestää pari päivää. Tähän saattaa vaikuttaa esimerkiksi vastoinkäyminen, kuten avioero, työttömyys, läheisen kuolema. Nämä kuitenkin kuuluvat elämään.

– Pitää olla varovainen ennen kuin sanoo, että masennus johtuu avioerosta, työttömyydestä tai vastaavanlaisesta, koska nämä ovat tapahtumia, jotka liittyvät elämään. Meidän jokaisen elämään kuuluu menetyksiä. Valtaosa ihmisistä ei masennu näistä johtuen, Appelberg sanoo.

Appelberg korostaa, että masennukselle on myös muita syitä, kuin nämä vaikeat elämäntapahtumat tai vastoinkäymiset.

Millaisia hoitokeinoja masennukseen on? Katso koko lähetys!

Lue myös:

    Uusimmat