Nuori mies hakee apua selittämättömiin oireisiinsa – lupaa 5000 euroa oikeasta diagnoosista

22-vuotias helsinkiläismies perusti viime viikolla nettisivun, jonne hän on kerännyt tietoja kummallisista oireistaan, joita ei ole onnistuttu yhdistämään mihinkään sairauteen. Tautiarvoituksen oikein ratkaisseelle hän lupaa 5000 euron palkkion.

Oireet, kuten nopea lihasten väsymys sekä huono palautuminen lihasrasituksesta, ilmaantuivat miehen ollessa suorittamassa asepalvelustaan Vekarajärven varuskunnassa.

– Elämäni on stopilla. Menin armeijaan terveenä ja tulin ulos sairaana. Olen vihainen ja epätoivoinen. Olen yrittänyt kaiken, mitä mieleen on tullut parantuakseni. Mikään ei ole toiminut, hän kirjoittaa perustamallaan sivustolla.

Oireet ovat ajaneet hänet etsimään apua erilaisista lääkäreistä ja tutkimuksista sekä kokeilemaan muun muassa erilaisia ruokavaliota. Tällä hetkellä hänellä on käytössään myös lääkitys, jonka hän ei ole kokenut auttavan. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi lähteä etsimään ratkaisua netistä.

Palkkioita diagnoosista aikaisemminkin

Helsinkiläismies ei kuitenkaan ole ensimmäinen palkkiota oikeasta diagnoosista lupaillut. Vuonna 2012 tuolloin 26-vuotias Mari etsi ratkaisua omiin oireisiinsa ja lupasi perustamassaan blogissa 500 euroa oikeanlaisen diagnoosin antajalle.

Marin Diagnosoi mut -blogi on kuitenkin jo päättynyt, sillä hänen kohdallaan oikeaksi diagnoosiksi osoittautui lisämunuaisen rasitustila. Tarina ei kuitenkaan kerro tuliko oikea sairausarvaus blogin kautta ja johtiko se mahdollisesti 500 euron maksamiseen.

Lue myös:

    Uusimmat