Mainos

Nivelkivut vaivaavat myös nuorempia – Synomax sai innoituksen motocross-radalta

Atte Kukkonen kyllästyi motocrossista saatuihin nivelvaivoihin ja kehitti itse geelin, jolla oireet helpottivat.

– Olin kärsinyt jo useamman vuoden erilaisista polvivaivoista. Ei tehnyt mieli mennä kyykkyyn ja polvet tuntuivat jäykiltä, kuvailee aktiivisesti motocrossia ja enduroa harrastava Atte Kukkonen, 42.

Erilaiset nivelvaivat ovatkin kaiken ikäisten riesa, sillä rankat urheilulajit koettelevat myös terveen aikuisen tuki- ja liikuntaelimistöä. Vaiva on yleisimmin nivelrikko eli artroosi: nivelkalvo on rikkoontunut nivelnesteen viskositeetin vähenemisen vuoksi.

– Luut pääsevät hankaamaan toisiaan, kun niiden välissä ei ole riittävästi joustoa, Atte sanoo.

Nivelrikko on maailman yleisin nivelsairaus. Jopa miljoona suomalaista sairastaa jonkinasteista nivelrikkoa.

Toisin kuin yleisesti saatetaan luulla, nivelrikko vaivaa myös nuoria. Erityisesti raskaita urheilulajeja harrastavat nuoret aikuiset kärsivät erilaisista rasituskivuista nivelissä. Olipa syynä sitten rasitus tai ikääntyminen, nivelrikon hoitosuosituksena on kivunhoito.

– Nivelvaivoista kärsivät hyötyvät glukosamiinista ja kondroitiista, mutta hyvää ensiapua jäykille ja särkeville nivelille saa mentolista, joka viilentää heti rasituksen jälkeen, Atte kertoo.

Atte itse ehti kärsiä kivuista vuosia ennen kuin kehitti nivelgeelin, joka lopulta auttoi. 

“Idea tuotteelle lähti omista polvista”

Farmasian koulutuksen saanut Atte oli vuonna 2011 ostanut vaimonsa kanssa Galena Pharma Oy:n osakekannan ja aloittanut lääkealan yrittäjänä. Yritystoiminta antoi luontevan pohjan kehittää tuote, jollaiselle oli konkreettinen tarve. 

Atte kärsi nivelrikolle eli artroosille tyypillisistä oireista itselleen rakkaan lajinsa vuoksi. Motocross- ja enduro-harrastus vaativat jalan niveliltä paljon, sillä molemmissa lajeissa tulee runsaasti äkillisiä iskuja ja vääntöjä juuri polveen.

– Varsinkin hyppyjen alastulot aiheuttavat rasitusta polviin. Usein raajat eivät ole iskujen suuntaan optimaalisessa asennossa siinä vaiheessa, kun voima kohdistuu niihin. Erilaiset nilkka-, polvi- ja lonkkavammat ovat yleisiä lajien harrastajilla, Atte kertoo.

– Idea tuotteelle lähti omista polvistani, kun halusin saada ne parempaan yleiskuntoon, Atte tiviistää kokemusta, josta lopulta syntyi tuote.

Atte oli pitkään etsinyt markkinoilta paikallisesti käytettäviä tuotteita, jotka olisivat auttaneet polvien oireisiin kokonaisvaltaisesti. toisin sanoen pitäneet kivun kurissa ja helpottaneet rasituksesta syntynyttä turvotusta ja kuumotusta. Markkinoilla ei ollut tuotetta, joka olisi tepsinyt kaikkiin oireisiin yhdellä kertaa.

Omien kokemusten ja tuotekehityksen pohjalta syntyivät ensimmäiset geelipohjaiset versiot Synomax Nivelgeelistä vuonna 2013. Sen jälkeen tuotteen ainesosia on hiottu moneen kertaan ja ominaisuuksia parannettu. Nivelgeelillä on ainutlaatuinen koostumus: mentoliin yhdistetty asetyyliglukosamiini, MSM ja kondroitiinisulfaatti tekee tuotteesta monipuolisen.

– Itse olen käyttänyt geeliä heti ensimmäisestä erästä lähtien, ja välittömästi havaitsin sen auttavan juuri treenien jälkeen tai vaikkapa pitkän juoksulenkin jälkeisessä palautumisessa, Atte sanoo.

Nivelgeelin avulla oireita voikin lievittää useita kertoja päivässä, jolloin kipu pysyy kurissa paremmin.

Lievittää kipua ja turvotusta

Tänä päivänä Atte Kukkosen ja Galenan kehittämä Nivelgeeli on nimeltään Synomax. Sitä markkinoi suomalainen perheyritys Verman. Synomax Nivelgeeli lievittää kipua, tulehdusta ja turvotusta nivelissä. Sitä voidaan käyttää myös urheiluvammojen ja nyrjähdysten aiheuttamaan nivelkipuun ja turvotukseen. Geelimäinen valmiste imeytyy hyvin ja on miellyttävä käyttää. Tuote valmistetaan Suomessa Galenan tuotantotiloissa Kuopiossa.

Kenelle kaikille tuote sitten voisi sopia?

– Kaiken ikäisille nivelvaivoista kärsiville henkilöille. Usein nivelvaivat esiintyvät polvissa, mutta tuote soveltuu hyvin myös olka- ja kyynärpäihin sekä nilkkoihin, Atte ohjeistaa.

– Geeliä hierotaan iholle oireilevien nivelten alueelle kaksi–kolme kertaa päivässä.

Tutkimukset osoittavat, että varsin suuri osa ihmisistä kärsii erityisesti polvivaivoista elämänsä aikana. Synomax Nivelgeeli sopii kaikenikäisille, jotka kärsivät nivelongelmista joko ikääntymisen tai rasituksen vuoksi. Nivelgeeli helpottaa kipuja, turvotusta nivelissä sekä hoitaa nivelrikkoa. Nivelgeeli hoitaa myös urheiluvammojen ja nyrjähdysten aiheuttamia nivelkipuja ja turvotusta. Synomax Nivelgeeli on alunperin kehitetty Suomessa motocross-harrastajille, joilla polvinivelet ovat tunnetusti huonossa kunnossa.

Lue myös:

    Uusimmat