Mainos

Nikotiini aiheuttaa pysyviä muutoksia aivoissa

Nikotiini on vahvasti riippuvuutta aiheuttava, heroiiniin verrattavissa oleva aine. Nikotiiniriippuvaisen elämää rytmittää jatkuva kierre saada riittävä määrä nikotiinia.

Savuton Suomi 2040 –seminaarissa pureuduttiin nikotiiniriippuvuuteen teemalla ”Koukussa ollaan – haasteena nikotiiniriippuvuus”.

─ Nikotiinille altistumisen lisäksi nikotiiniriippuvuuden asteeseen vaikuttavat perintötekijät ja ympäristötekijät. Ihmisen aivot tottuvat tiettyyn nikotiiniannokseen, jota ilman alkavat vieroitusoireet. Tupakoinnin aiheuttama nikotiiniriippuvuus on diagnosoitu krooniseksi sairaudeksi, totesi FT, dosentti Tellervo Korhonen Helsingin yliopistosta esityksessään.

Dosentti Outi Salminen Helsingin yliopiston farmasian tiedekunnasta kertoi tarkemmin nikotiinin aivovaikutuksista.

─ Kun nikotiini sitoutuu aivokudoksiin, siitä seuraa mielihyvää aiheuttavan dopamiinin vapautumista ja ajan saatossa sietokyvyn kehittymistä. Nikotiiniriippuvuus on sairaus, joka vaatii sitoutunutta ja pitkäaikaista hoitoa ja seurantaa, Salminen kertoi.

─ Kannattaa tehdä lopetusyritys, kun on herännyt siihen, että omalle tupakoinnille pitäisi jotain tehdä. Ellei onnistu, seuraavalla kerralla voi valmistautua uudelleen vieroitushoitojen ja tukitoimenpiteiden kera. Repsahduksesta voi ottaa oppia. Kun motivaatio on löytynyt ja tahto on kohdallaan, homma lopulta hoituu, vakuutti tupakkavieroituksen asiantuntija, keuhkosairauksien erikoislääkäri Sirkku Vilkman.

Lähde: Deski.fi

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.