Näin vanhemmat aiheuttavat jalkavaivoja yli puolelle suomalaislapsista

Kansainvälisen tutkimuksen mukaan suomalaiset lapset tepastelevat liian pienissä kengissä. Ahtaat olot voivat aiheuttaa jalkavaivoja aikuisikään asti.

Apuväline- ja hyvinvointipalveluja tarjoava Respecta Oy julkisti viime syksynä hälyttävän tutkimustuloksen lasten kengistä. Useissa Euroopan maissa toteutetun tutkimuksen mukaan noin joka toinen lapsi astelee liian pienillä jalkineilla.

Suomessa, pääkaupunkiseudulla itävaltalainen tutkijaryhmä syynäsi noin neljänsadan 1–12-vuotiaan lapsen jalat ja kengät. Lähes kolmella neljästä oli liian pienet jalkineet.

– Suomessa käveltiin paljon pienemmissä kengissä kuin muissa tutkimusmaissa. Tarkoitus on jatkaa tutkimuksia. Syksyllä me teemme kansallisen tutkimuksen, johon osallistuu 2 000 lasta ympäri Suomen, jalkaterapeutti Timo Takkinen sanoo.

Vääriä kokomerkintöjä

Tutkimuksen tarkoitus on herättää vanhemmat sekä muut tahot kiinnittämään huomiota ongelmaan. Lapsen hermosto on vasta kehittymässä, joten hän ei pysty tuntemaan, onko kenkä sopiva. Vaikka jalkine olisi lyhyempi kuin lapsen jalkaterä, lapsi saattaa sanoa sen olevan sopiva.

– Kengän kärkeen pitäisi jäädä 12–17 millimetriä tyhjää tilaa. Lapselle sopiva kenkäkoko selviää parhaiten jalkamitan tai pahvimallin avulla, Takkinen neuvoo.

Tutkijat huomasivat myös, että kengissä oli paljon vääriä kokomerkintöjä. Jopa 70 prosenttia tutkituista jalkineista oli 2–3 numeroa ilmoitettua kokoa pienempiä. Ei siis kannata ostaa kenkiä pelkän kokonumeron perusteella.

Monenlaisia ongelmia

Liian pienet kengät aiheuttavat iho-ongelmia, ja pahimmassa tapauksessa ne muokkaavat luita ja lihaksia. Monia aikuisia häiritsevä vaivasenluu voi sekin johtua liian pienistä jalkineista.

– Perusongelmana on se, että jalat ovat kengässä kuin sardiinit purkissa. Niillä ei ole mahdollisuutta toimia luonnollisesti, vaan etenkin jalkaterän pienet lihakset surkastuvat. Tällöin kengältä haetaan automaattisesti lisää tuentaa, mikä on oikeasti tarpeetonta, Takkinen selvittää.

Diabeetikoilla on isompi riski saada haavaumia, koska tuntopuutoksista johtuen he eivät välttämättä pysty tuntemaan, onko kenkä sopiva vai ei. Kudoksiin kohdistuva paine pääsee kasvamaan liian suureksi täysin huomaamatta, ja sitten onkin jo myöhäistä.

– Pahimmassa tapauksessa tämä johtaa amputaatioon. Kun tiedetään, että suuri osa diabeetikon haavoista johtuu liian pienistä kengistä, ei kenkäasiaa voi ottaa liian vakavasti, Takkinen sanoo.

Kun tallustelee lapsena liian pienissä kengissä, kudokset tottuvat niihin. Sen takia pienet jalkineet voivat tuntua sopivilta ja aiheuttaa virheasentoja. Virheasennoista voi puolestaan seurata jalka-, polvi-, selkä- ja lonkkavaivoja vielä aikuisiässä. Se taas voi johtaa fyysisen aktiivisuuden heikkenemiseen, mikä ei ole hyväksi terveydelle.

– Puhumattakaan sosiaalisista ongelmista. Kun jalat on pilattu, ei usein haluta enää näyttää jalkoja toisille, ja esimerkiksi uimahalliin meneminen voi tuntua vaikealta. Ahtaassa jalkineessa lihakset ja luusto eivät pääse kehittymään kunnolla, Takkinen toteaa.

Studio55.fi/Anette Lehmusruusu

Kuvat: Colourbox.com

Lue myös:

    Uusimmat